Instagram pt. 2 ➳ yoonmin ✔

022 ; nää ei oo hyvästit

- Kahdeskymmenestoinen luku -
Nää ei oo hyvästit

» Jiminin nk «

Pulleat kyyneleet vierivät väsyneitä kasvojani pitkin. Äskeinen keskustelu Yoongin ja Hoseokin välillä pyöri päässäni kuin filmirulla, enkä saanut deletoitua sitä muististani, vaikka kuinka olisin halunnut.

"Jiminie?"

En vastannut mitään. Jos olisin avannut suuni, epäilyttävästi tärisevä ääneni olisi kavaltanut minut, enkä halunnut aiheuttaa itkullani yhtään enempää huolta Yoongille, joka oli jo valmiiksi stressaantunut ja ahdistunut lähestyvästä kiertueesta. Enkä halunnut olla tiellä, kuten olin ilmeisesti ollut viimeisen vuoden ajan.

Kuulin Yoongin huokaisevan raskaasti ja sanovan: "mä tiedän, että sä olet siellä."

Pysyin vaiti.

"Kuulitko sä, mitä Hoseok sanoi?" Yoongi kysyi varovasti, kuin peläten, että olisin pommi joka voisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

"Mitä luulet?" ulvahdin kyynelteni seasta. Se oli virhe, koska kuulostin vielä säälittävämmältä ja heikommalta kuin olin kuvitellut. "Ja kyllä mä kuulin mitä sä sanoit. Joo, mee vaan nukkumaan ja jätä saatanan lapsellinen ja kiimainen teinipoika rauhaan."

"Tule ulos sieltä niin puhutaan", Yoongi sanoi. Vaikka hän kuulosti rauhalliselta ja kiltiltä, äskeinen hyytävän kylmä Yoongi kummitteli päässäni. En ollut koskaan nähnyt Yoongia yhtä pelottavana.

"Pelkäätkö sä mua?" Yoongi kysyi kuin lukien ajatukseni.

En vastannut.

Pieni nyyhkäisy kantautui korviini oven toiselta puolelta.

Sitten kuulin vanhemman purskahtavan itkuun.

Nyt meni taas helvetin hienosti, Jimin, ajattelin. Olin saanut elämäni tärkeimmän ihmisen itkemään. Kaikesta teki vielä kaksi kertaa kamalampaa, ettei Yoongi todellakaan ollut mikään itkupilli, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun olin saanut hänet itkemään.

Nousin lattialta, avasin lukon ja raotin ovea varovasti. Yoongi istui yksin pimeässä, keskellä lattiaa, ja oli painanut kasvot käsiinsä. Poika tärisi lohduttomasti, ja se sai oloni vielä kamalammaksi.

"A-anteeks... Yoongi, mä-"

Yoongi keskeytti minut vetämällä minut tiukkaan halaukseen. Hän painoi päänsä rintaani vasten ja puristi niin, että melkein sattui.

"E-et sä ole ärsyttävä", Yoongi sanoi ääni täristen. "Mua vaan stressaa ihan vitusti. Sun pitää uskoo mua, en käytä sua hyväks tai mitää sellasta!"

"Mmm.. okei", kuiskasin. Vaikka Yoongi yrittikin poistaa kuulemani keskustelun päästäni, sanat eivät kadonneet siinä silmänräpäyksessä. Aivan kuin ne olisi hakattu vasaralla tiiviisti päähäni muistuttamaan, että en merkinnyt Yoongille mitään. Että hän käytti minua vain hyväkseen. Että olin saatanan ärsyttävä ja lapsellinen, ja että olin vain kaikkien tiellä.

"Rakastan sua enemmän kuin mitään", Yoongi kuiskasi. "Voisin heittää vaikka tän helvetin musiikkiuran vittuun jos se siitä ois kiinni. Hitto Jimin, susta on tullu mulle tosi tärkeä."

•

Heräsin aamulla siihen, kun aurinko paistoi sälekaihtimien takaa, ja valaisi koko avaran huoneen kirkkaalla valollaan.

Yoongin käsivarret olivat kietoutuneet tiukasti ympärilleni. Ilmeisesti hän nukkui vielä sikeästi, eikä mikään ihme, sillä hän oli ollut valveilla todennäköisesti pisimpään, ellei sudokuita ratkovaa Namjoonia laskettu.