17.

3.4K 254 55
                                    

Oliver

Leikin hiljaa Ethanin kainalossa hänen sormillaan. Vertailin niitä omiini ja kunhan vain pelleilin tylsisyneenä. Omani olivat pienet Ethanin käsiin verrattuna, mutta enhän minä itse käsieni koolle mitään voi.

Katsoin puhelimestani kelloa, joka näytti 10.37. Laskin puhelimen takaisin yöpöydälle ja pääni tyynyyn. Pidin käsiäni tiukasti Ethanin ympärillä, kun yritin nukahtaa uudelleen, sillä en halunnut olla aina se kuka heräisi ensin.

Kuitenkaan en saanut enää nukuttua, joku vaivasi mieltäni, mutten tiennyt mikä. Katsahdin Ethanin levollisiin kasvoihin ja hymyilin hieman. Kaivauduin entistäkin lähemmäksi Ethanin paljasta, mutta lämmintä vartaloa. Hautasin kasvoni hänen kaulaansa ja annoin sille vähäväliä suukkoja.

"Huomenta." Ethan yhtäkkiä mumisi aamuisella äänellään.

"Huomenta ihana." Vastasin hiljaa. Ethan halasi minua tiukasti pitäen silmiään edelleen suljettuna. Hänen vahvat kätensä kiertyivät ympärilleni tiukasti. "Älä nyt liikaa purista." Naurahdin. Ethan vain pysyi hiljaa ja näytti jatkavan uniaan. Huokaisin hymyillen ja suljin itsekkin silmäni.

Heräsin seuraavan kerran, kun joku koputti ulko-oveen. Irrottauduin nukkuvasta Ethanista ja nousin istumaan. Lattialta nappasin käteeni Ethanin hupparin, mitä eilenkin pidin. Pelkillä boksereillani ja hupparilla lähdin avaamaan ovea.

"No huhhuh! Tais olla raju yö." Leo syöksyi sisään heittäen kenkänsä eteisen nurkkaan. Suljin äkkiä oven ja juoksin hänen peräänsä.

"Ei älä avaa sitä!" Huusin Leolle ettei hän avaisi huoneeni ovea. Olin kuitenkin myöhässä, Leo seisoi ovella suu auki tuijottaen melkein alastonta Ethania sängyssäni. Muutuin heti ihan punaiseksi ja olisin halunnut vajota maan alle.

"M- miks toi on täällä?" Leo kääntyi katsomaan minua. Tuijotin häntä vain hiljaa yrittäen miettiä jotain hyvää tekosyytä. "Ootko sä tosissas Oliver? Sä mielummin paneskelet täällä jonkun koulun fuck boyn kaa. Se käyttää sua vaan hyväkseen, ymmärrä!"

"Mitä sä selität?" Ääneni oli hiljainen. "Me seurustellaan." Kuiskasin katsoen lattiaan.

"Ai häh?"

"M- me seurustellaan Ethanin kanssa." Sanoin hieman kovempaa. Leo änkytti jotain, mutten keskittynyt siihen. Nyt Leo tietää, ja kohta koko koulukin.

"Mitä vittua te möykkäätte?!" Ethan tuli huoneesta. Ajatuksissani syöksyin halaamaan Ethania kenellä oli pelkät farkut jalassaan. "Mitä nyt?" Hän silitti päätäni. Pysyin vain hiljaa ja keskityin siihen, että Ethan oli nyt luonani. Vaikka olihan hän koko ajan huoneessani nukkumassa, mutta nyt minun ei tarvitse selittää tätä kaikkea Leolle yksin.

"Mutta miks Oliver? Ethan petti Janetteaki.."

"Janette onkin kusipää ja se ansaitsi sen, että mä jätin sen. Se oli se kuka petti, en mä, älä aina usko mitä muut sanoo." Ethan puhui viisaasti. Katsoin Leoa kuka katsoi meitä ihmeissään.

"Ja se, että yhtäkkiä Ethan tykkää pojista? Sama sulle Oliver." Leo ihmeissään selitti. Hymyilin vain hieman ja sanoin sitten:

"Mä ainaki oon ollu jo aika kauan kiinnostunu pojista."

"Se on ihan sama miten kauan on ollu homo tai ei. Tärkeintä on se, että Oliver on nyt mun eikä kukaan voi viedä sitä multa." Ethan puhui omistushaluisesti. Hymyilin vain ja annoin suukon hänen poskelleen.

"Mä en kuitenkaan haluu olla kolmas pyörä, koska teistä huomaa teijän tehneen jotain viime yönä." Leo sanoi sitten hieman pettyneenä ja lähti sitten eteiseen päin.

"Leo! Me voidaan olla kolmestaanki tänään." Ehdotin irrottautuessani Ethanista.

"Ei tarvii. Nähään koulussa." Hän veti kenkiään jalkaan eteisessä. Ilman enempiä sanoja Leo lähti, jättäen minut surullisena eteiseen.

"Anna sen olla, se vaa tarvii aikaa tän kaiken sulatteluun." Ethan tuli luokseni halaten minua takaani ja antaen suukkoja jo valmiiksi turmellulle kaulalleni.

"Okei." Huokaisin hiljaa. "Mulla on nälkä." Ähkäisin sitten. Ethan ei irrottanut otettaan minusta, vaan jatkoi hommaansa. "Lopetaa." Vinguin. Ethan vain hymyili kaulaani vasten, antoi vielä yhden pienen suukon ja lähti sitten keittiöön. Hipsin hiljaa hänen perässään.

"Mitä me syödään." Ethan oli jo jääkaapilla. Hän raapi sekaista hiuspehkoaan ja haukotteli samalla.

"Öö." Önisin ihmeellisesti, kun liikuin Ethanin luo jääkaapille. "Entä jos syödään vaan muroi?" Ehdotin ja Ethan suostui. Kaivoin meille kaapista lautaset, kun Ethan otti maidon jääkaapista ja itse murot laatikosta.

Istuimme pöytään vastakkain. Kaadoin hieman muroja lautaselleni ja annoin sitten paketin Ethanille. Muistin ettei meillä ole vielä lusikoita. Pomppasin paikaltani ja hain laatikosta meille lusikat. Istuin sitten takaisin paikalleni antaen Ethanille hänen lusikkansa.

"Haittaako sua jos kaikki saa nyt tietää meistä?" Ethan kysyi yhtäkkiä.

En saanu tätä tehtyy eilen, anteeksi! Kun kirjotin tätä nii nukahin ja mun piti muutenki vielä illalla pakata. Ollaa nyt menossa mummun luo ja kirjotin tän vaikka tuli tosi huono olo :)

Toivottavasti tykkäsitte ❣️

Pojat ei pussaa poikiaWhere stories live. Discover now