~11~

2K 87 2
                                    

Adlerin näkökulma:

Minun ei tarvinnut odottaa kauaakaan vastausta kun Cara lähetti minulle viestin.

Cara: Kehtaatkin vielä puolustaa sitä jätkää. En usko!!

"Laitoitko oikeesti Caralle viestiä?" Josh kysyi ja nousi kunnolla istumaan nojaamasta seinää.

Otin röökin taskustani, sytytin sen sytkärilläni ja aloin polttaa.

"Tietenkin laitoin, sitäpaitsi se vastas jo", vastasin ylpeyden paistaessa äänestäni.

"No, mitä se laitto?" Josh kysyi ja tiputti tupakkansa maahan. Hän hyppäsi kaiteelta alas ja talloi tupakanjämää.

"Öö että... se ei usko mua, mutta kyllä mä saan sen vielä uskomaan", vastasin empien yrittäen peittää epävarmuutta äänestäni. En ollut ollenkaan varma sanoistani.

"Just joo", Josh tuhahti. Tuhahdin takaisin ja katsoin taas kännykkääni.

Adler: Se on totta. Tähän asti oon vaan valehdellut sulle.

"No ihan sama. Et vaikuta kovin kannustavalta. Mä tästä lähden", sanoin ärsyyntyneenä, tiputin tupakan maahan muiden seuraksi ja talloin sen. Lähdin kävelemään takaisin kouluun, olishan tässä vielä tunteja jäljellä.

"Älä vaan kuse tätä ellet haluu istuu kohta linnassa syytettynä murhayrityksestä!" Josh huusi perääni, mutta en edes vilkaissut taakseni. Just tollasista asioista olikin hyvä kuuluttaa koulunpihassa.

---

Loppuhan se koulukin vihdoin. Oli suorastaan tuskaa kun en viitsinyt mennä puhumaan Cecille enää loppupäivänä. Annoin hänen olla ihan rauhassa Ashtonin kanssa ja selvittää heidän välejään. Ashton olisi muutenkin varmaan murhannut minut jos olisin mennyt vielä häiritsemään heitä, sen verran vihaiselta hän näytti.

Kävelin laitokseen epävarmoin askelin. Ei ollut helppoa korjata jälkiään mutta Cecin takia tekisin mitä vain ja olin luvannut todistaa sen. Sain sovittua tapaamisajan Caran kanssa, minuahan pidettiin hänen pelastajana ja puhelusta päätellen Caran vanhemmat tai kukaan muukaan ei ollut käynyt hänen luonaan pitkään aikaan.

Silloin joskus ala-asteella kun olin vielä ollut Caran kanssa väleissä, oli hänellä ollut asiat kunnossa.

"Hei", joku nainen sanoi iloisesti kun kävelin hänen luokseen. Hänen nimikyltissään luki Rosalie Chang.

"Moi. Tulin tapaamaan Cara Westiä", kerroin.

"Ja nimesi on?"

"Adler Fletcher."

"Hyvä on. Seuraa minua", Rosalie pyysi ja johdatti minut suoraan Caran huoneen ovelle toiseen kerrokseen. Hän koputti oven mutta avasi sen kuitenkin itse ja astui sisään. Minun piti odottaa ulkopuolella.

Hetken päästä Rosalie kutsui minut huoneeseen ja lähti itse pois. Astuin huoneeseen ja näin Caran istuvan sängyllään katse luotuna ikkunaan päin. Kävelin varovasti huoneeseen ja istuin myös Caran sängylle vähän matkan päähän tytöstä.

"Mitä tää meinaa?" Cara kysyi tyhjällä äänellä.

"Mikä?" kysyin, vaikka tiesin varsin hyvin mitä hän tarkoitti.

"Että Ashton ei olis muka tehny mitään pahaa ja miks sä sen kerroit mulle?" Cara kysyi ja kääntyi katsomaan minua. Hän säpsähti nähdessään minut, tajusi varmaan kenen kanssa hän olikaan sopinut tapaamisen. Se tavallaan satutti minua, vaikka vihasinkin Caraa. En silti halunnut olla mikään hirviö jota kuului pelätä.

Komea KusipääWhere stories live. Discover now