~18~

1.9K 78 30
                                    

"Kyllä mä.. luulen niin", vastasin hiljaa naama punaisena. Tämä tuntui niin väärältä Caraa kohtaan, mutta muuten niin oikealta.

"Ei se mua haittaa, se on ihan okei", Cara sanoi ja nostin katseeni häneen. Hän näki tilanteen olevan kiusallinen minulle.

"Oikeesti?" kysyin hämmästyneenä. Tarkkailin häntä katseellani, halusin tulkita hänet oikein. Cara nyökkäsi ja suuni levisi pieneen helpottuneeseen hymyyn. Cara hymyili minulle takaisin. Luulin että Cara olisi viimeinen henkilö kelle uskaltaisin paljastaa tykkääväni Adlerista, mutta asia ei ollutkaan ihan niin. Oli helpottavaa että edes joku tiesi. Olin itsekin varmempi kun olin sanonut sen ääneen.

---

Haluisiks hengaa tänään jossai mun kaa?

Katsoin Adlerilta tullutta viestiä maatessani mahallaan sängylläni. Hymyilin itsekseni ja lähetin vastausviestin:

Joo, mut missä?

Odotin hetken vastausta.

Vaikka teillä?

Meillä..? Pieni epävarmuus tunkeutui väkisin sisälleni. Uskaltaisinko päästää häntä kotiini? Kirjoitin äkkiä viestin ja lähetin sen ennen kuin ehtisin alkaa katua.

Monelta tuut?

Puolen tunnin päästä?

Joo, sopii.

Heitin kännykän sängylleni ja nousin ylös. Kävelin peilin eteen ja katsoin itseäni. Hiukset pitäisi ainakin harjata ja vaatteet pitäisi vaihtaa. Minua jännitti. Mitä me täällä ees tehtäisiin?

Kävelin vessaan ja harjasin hiukseni, sitten menin valitsemaan collarien ja mustan t-paidan tilalle jotain muuta vaatetta. Katselin hetken vaatteitani, mutta lopulta päätin vain sulkea kaapin. Mitä se haittaisi jos olisin vain näillä? En ainakaan näyttäisi liian panostaneelta. Epäröin vielä hetken kaapin edessä ja sitten lähdin alakertaan kännykkä mukanani.

Alakerrassa hyppäsin sohvalleni ja selailin kännykällä somejani. Muutaman minuutin päästä menin keittiöön. Otin kahvin keittämiseen tarvittavat välineet esille.

Ovikello soi, säikähdin ääntä. Nytkö hän jo tuli? Vilkaisin olohuoneen kelloa ja tajusin että olin ollut aika kauan puhelimella.

Kävelin ovelle. Minua jännitti ja kädet hikosivat. Avasin oven ja näin Adlerin. Hänellä oli mustat farkut, harmaa huppari ja takki päällään. Hiukset olivat vähän sekaisin ja silmät näyttivät söpöiltä. Minulle tuli heti hyvä olo kun näin hänet. Hymyilin ujosti ja päästin pojan sisälle.

"Oot kaunis.. tänäänkin", Adler sanoi minulle ja riisui kenkänsä sekä takkinsa.

"Uskaltaisinko sanoo samaa?" kysyin ja johdatin Adlerin olohuoneeseen.

"Noo, oonko mä komee?" Adler kysyi. Tiesin että hän virnisti vaikken nähnytkään häntä.

"No oot", sanoin ja hymyilin itsekseni. Istahdin harmaalle sohvalleni ja Adler istui viereeni muttei kuitenkaan ihan lähelle.

"Tiesiks Ceci.. unelmiin pitää uskoa ennenkun ne voi tapahtua." Katsoin Adleria kummastuneena. Hän hymyili kun katsoin häntä ja minä punastuin. Katsoin ikkunasta ulos ja kysyin:"Mistä oot oppinu tollasen elämänviisauden?"

"Kokemuksen kautta", poika vastasi rennosti. Kohotin itsekseen kulmiani ja olin hetken hiljaa. Mietin hänen sanojaan ja sitä mistä ihmeestä hän puhui.

"Mitä sä tarkotat?" kysyin.

"Kato tänne niin kerron sulle", Adler sanoi naurahtaen. Käänsin hitaasti katseeni häneen ja yritin pitää silmäni hänen silmissään. Katsoin häntä hiljaa ja odotin että hän sanoisi jotain.

Komea KusipääOnde as histórias ganham vida. Descobre agora