4. Luku | voiks mä panna sua? |

340 39 43
                                    

Aleksin nk
Pyörin lähikaupassani hyllyjen välissä. Joku vatipää päätti uudistaa lähikauppaani, joten en tahdo löytää täältä mitään. Yritän löytää etsimääni tuotetta, kunnes törmään johonkin. Luultavasti ihmiseen. Siltä se ainakin tuntui.

Nostan varovasti katsettani. Jähmetyn täysin, kun huomaan henkilön -johon törmäsin- olevan Olli. Olli Elias Matela. Tuijotamme toisiamme täysin liikkumatta.

"No sua mä en odottanu näkeväni täällä", Olli toteaa rikkoen hiljaisuuden. "No tää on mun lähikauppa, että en kai mä missää muuallakaa käy tällee ilta yheksän jälkee", vastaan. "Ei mut mitä sä ylipäätään teet suomessa?" Olli kysyy. "Muutin suomeen, ku valmistuin, mitä muutakaa" "No tuutko käymää mun luona, meil ois varmaa vähä puhuttavaa" "No ei kai mul mitää muutakaa oo".

Kävelemme täydessä hiljaisuudessa Ollin kotia kohti. En välttämättä olisi tunnistanut Ollia, jos en olisi stalkannut hänen Instagramia päivittäin. Hänen bändinsä tekee aika hyvää musiikkia.

/time skip Ollille\

"No mites sulla menee?" Olli kysyy, istuttuaan sohvalle. "No ihan hyvin, vähä yksinäistä ku en oikee tunne ketää täältäpäin, mut niih", kerron. "Miten sulla?" "No musiikkia me tehään aika ahkerasti koko ajan, oltiin just vähän aika sit Bring me the horizonin keikalla", Olli kertoo. "Aijaa mäki olin siellä".

"Mun pitäis varmaa nyt lähtee", sanon, hetken jutustelun jälkeen. "Et kai sä ny vielä lähe?" Olli kysyy, vääntäen sen saman koiranpentuilmeen kuin kolme vuotta sitten.
"No mut kello on jo yli kymmenen, enkä kohta enää jaksa lähtee", vastaan. "Jää yöks", Olli anelee. "Jäisin mielelläni, mut nyt on varmaa parempi et lähen kotii, soitellaan", sanon ja lähden eteistä kohti. "No antas ny ees numeron mihin soittaa", Olli huokaisee perääni.

Kirjoitan Ollin antamalle muistilapulle numeroani. "Siinä, voit soittaa koska vaan, mä en välttämättä vastaa, mut soitan kyl takas", kerron ojentaen pientä vaaleanpunaista muistilappua. "Kiitos", Olli sanoo ja nappaisee muistilapun omiin käsiinsä.

"Moikka, nähään taas", sanon vielä, ennen kun suljen oven. Oli ihanaa nähdä Ollia taas pitkän ajan jälkeen. Minulla on ollut häntä ikävä, jos rehellisiä ollaan. Minähän hänet aikoinaan jätin.

Kävelen illan pimeydessä kotiani kohti. On aika viielää, on kuitenkin jo marraskuun loppu. Ja kyllähän minä tiesin, että Ollikin oli samalla Bring me the horizonin keikalla. Samassa Ollilta tulee viesti.

Olli
Olli:Tuutko huomenna kattoo bänditreenei, muutki jätkät haluis varmaa nähä sut?
Minä: No joo kai mä voisin, ei mul kai muutakaa tekemistä oo...
Olli: Okei! Nähää huomen.
- - -

Takauma

"Sä oikeesti näytät niin hyvältä", nuori mies henkäisee korvaani. "No voi kiitos herra", vastaan. Tuo istuu hajareisin sylissäni. "Voiks mä panna sua?" tuo kysyy hiljaa. "Tottakai sä voit", sanon virnuillen. Sitähän minä halusinkin. Miksi muuten olisin tuonut sinut kotiini?

Herään sängystäni. Minulla ei ole vaatteita ja tunnen, että jonkun käsi on tiukasti vartaloni ympärillä. Mahtavaa Aleksi. Hyvin toimittu.

Yritän varovasti kääntyä, jotta näkisin, kenen kanssa olen pannut. Tai niin ainakin voin päätellä tästä vaatettomuudesta. En tiedä, miten olen päätynyt tähän pisteeseen, koska edelliset muistikuvani ajoittuvat siihen, kuinka kävelin ulos jäähallista, jossa Bring me the horizonin keikka oli.

Itse keikasta muistan sen, että meinasin horjahtaa jonkun päälle, ja hän otti minut kiinni. Muistan, että kiinniottajani vieressä seisoi Olli, mutta hän ei huomannut minua. Muistan myös sen, että kiinniottajani näytti tutulta, mutta en tunnistanut häntä silti. Muistaakseni, tulin ulos jäähallista tuon mysteerihenkilön kanssa, joten oletan, että hän makaa tällä hetkellä kanssani tässä sängyssä, ilman vaatteita.
_ _ _
524 sanaa
Haluuko joku kertoa et onks mun jalka iha ok ku se saatto jäädä tänää skoban alle ja se on sillee vähä kipee mut pystyn kävellä. Mut nii siis kiitti voteist ja sitärataa.

Can you feel my painWhere stories live. Discover now