Can you feel my pain

17. Luku | me seurustellaan nyt |

Nikon nk
Istun studion nahkaisella sohvalla, tuijottaen tyhjyyteen. Tulin tänne vahingossa kaksi tuntia liian ajoissa. Se oli vahinko, okei?

Kuulen oven kolahtavan. Vihdoin. Katson toiveikkaana, kuka studiolle mahtoi saapua.

Pian oviaukosta ilmestyy kitaristimme Joonas Porn... siis Porkon hiuspehko. Ja sittemmin itse ihminen.

"Moi", hän sanoo yllätyneen kuuloisena. No mitäs vittua? Ei kai se nyt niin suuri ihme ole, että minä olen ajoissa?

"No terve Porko", sanon. Joonas kävelee suorinta reittiä keittiöön. Luultavasti hakemaan jotain enemmän tai vähemmän kofeiinipitoista juomaa.

Pian hän palaa sieltä Red Bull -tölkin kanssa. Arvaukseni osui oikeaan. "Hei heitätkö mullekki yhen?" pyydän erittäin kauniisti.

Porko tuhahtaa ja kääntyy ympäri, palatakseen keittiöön. Pian hän palaa jälleen ja heittää sini-hopean tölkin minulle.

"Kiitti Poosu", sanon, avaten tölkin.

Joonas istahtaa nojatuolille hörppien sokerilitkua tölkistään. Mikä hänet noin hiljaiseksi on vetänyt?

Ollin nk
Hengitän syvään muutaman kerran, ennen kun uskallaudun avaamaan studion oven. Olen pahasti myöhässä. Meillö tosiaan vähän venähti viime yönä Aleksin kanssa, hänen tultua luokseni iltateelle.

Astun ovesta sisään ja potkin kengät jaloistani. Sen jälkeen menen varovasti studion puolelle, jossa kaikki muutkin ovat.

"Kato Olliki päätti ilmaantua paikalle, oot vaan kaks ja puol vitun tuntia myöhässä", Joel sanoo lievästi vittuillen. "No oot säki joskus nukkunu pommii, varsinki yläasteella", puolustaudun Joelia vastaan.

- - -
Istun rakkaallamme nahkasohvallamme, odottaen äänitysvuoroani. Niko istahtaa viereeni ja asettaa kätensä sohvan selkänojalle.

"Mites Allu?" hän kysyy. "No... me seurustellan nyt", sanon hiljaa. "Ai oikeesti?", "Joo Allu tuli mun luo eilen ja sit me puhuttii ja nii edespäin", selitän. "No onnee sitte", Niko sanoo taputtaen olkapäätäni.

- - -
Päätimme juuri studiopäivämme. Kävelen kotiani kohti, sillä tulin aamulla -tai no oikeastaan aamupäivällä- Aleksin kyydillä.

Aleksista puheen ollen, päätän soittaa Aleksille ja kysyä, tulisiko hän luokseni illaksi.

Saavuttuani kotiin, menen keittiöön laittamaan jotain iltapalaa.

Otan jääkaapista leivänteko tarvikkeet ja leipälaatikosta Fazerin Puikula leipää. Taiteilen itselleni kaksi leipää. Laitan ne lautaselle ja tallustelen olohuoneeseen. Asetan leivät sohvapöydälle ja palaan keittiöön hakemaan jotain juotavaa.

Nappaan kaapista Iittalan -lasin ja täytän sen hanavedellä. Palaan olohuoneeseen ja avaan telkkarin. Päätän katsoa Netflixiä.

Parin tunnin päästä Aleksi vihdoin päättää saapua paikalle. Avaan hänelle oven, hänen hyökätessä oven raosta syliini. "No moi vaan sullekki", sanon naurahtaen pienesti.

"Moiiii", hän sanoo yli-innoissaan. Suloista. "Mul oli ihan hirvee ikävä", Aleksi valittaa minulle surullisena. "Hei rakas me nähtiin viimeks aamulla", sanon naurahtaen. "Niiii hirveen pitkä aika", hän sanoo kuulostaen ihan yläaste ikäiseltä. Hymähdän pienesti ja raahaan hänet perässäni olohuoneeseen.

"Mitä haluut kattoo?" kysyn selaten Netflixin ohjelma tarjontaa. "Katotaan toi", Aleksi sanoo, osoittaen jotain lasten elokuvaa. "Jos herra niin haluaa", sanon ja laitan elokuvan päälle.

- - -
Elokuva päättyi juuri. Aleksi tosin nukahti jo ennen intron loppumista. Nyt hän tuhisee -ainakin toivottavasti- tyytyväisenä pää sylissäni. Söpö.

En minäkään siihen leffaan keskittynyt juuri ollenkaan. Minulla oli parempaa tekemistä. Minun piti silitellä ja tuijotella minun Aleksia.

En voi käsittää, että olemme löytäneet jälleen toisemme.

Aleksi keskeyttää -erittäin tärkeän- ajatteluni hätkähtämällä hereille. Katson häntä kysyvästi, mutta Aleksi on ilmeisesti liian väsynyt reagoimaan ilmeeseeni. Ei mene kauaa, kun hän on jälleen syvässä unessa.
_ _ _
486 sanaa
Sori tylsästä osasta ja tästä tauosta (taas) mut tota keksin nyt jotenki tälle lopun ja tästä ei tuu yhtä pitkää ku ekasta osasta. Hyvä jos saitte ees joku selvää tost mut joo. Oon elos edelleen.