13. Luku | tosi tosi rakastunut |

260 34 3
                                    

Nikon nk
"Shiis mä en thiiä mut meijän bändishä on toshi hyvän näkhönen jätkhä", kerron kaverilleni. Olen jo nyt aika kännissä, vaikka hädintuskin olemme seuraavan päivän puolella. "Ai kuka?", kaverini kysyy yllättävän selvällä äänellä. "Joonas Porko", vastaan aivan pokkana.

Joelin nk
Tuijotan intensiivisesti naista televisiossa, joka kertoo päivän lottonumeroita. Päätin kerrankin koittaa onneani ostamalla yhden lottorivin. (En legit tiiä miten toi pitäs sanoo)

"Vittu", tuhahdan, kun yksikään numero ei osunut oikeaan. Pitäisi varmaan jättää tämä lottoaminen muille ja keskittyä musiikin tekemiseen.

Päätän avata Instagramin, koska olen yksinkertaisesti sanottuna addiktoitunut sen käyttämiseen.

Huomaan Nikon julkaisseen jotakin hänen stooriinsa. Siellä on lyhyt video, jossa näkyy jonkun hänen kaverinsa keittiö ja jotain -erittäin- vahvoja juomia.

Painan kaukosäätimen punaista nappia, jolloin television ruutu muuttuu mustaksi. Nousen sohvalta ja kävelen makuuhuoneeni ovelle. Laitan valot päälle, mutta päätän sulkea ne samantien. Huoneeni näyttää samalta kuin Joonas Porkon hiukset baari-illan jälkeen.

Hoipertelen pimeässä sänkyni luokse ja istahdan sen reunalle. Tai ainakin yritän, mutta maailmalla on selvästi jotankin minua vastaan, sillä pamahdan suoraan kovalle laminaatilleni.

"Ai vittu", tuhisen itsekseni.

Joonaksen nk
Havahdun unestani, kun joku alkaa runkkaamaan ovikelloani. Kukahan vittu tänne nyt yrittää. Vanhempanikin ovat vielä täällä.

Nousen varovasti sängyltäni ja lähden oveani kohti. Kurkkaan matkalla olohuoneeseen ja huomaan, että molemmat vanhempani ovat heränneet ovikellon ääneen. Ei sillä niin minäkin heräsin.

Ehdin hädintuskin avata ovea, kun -erittäin- humalainen Niko kapsahtaa kaulaani. "Mitä helvettiä sä täällä teet?", kysyn. "Tuli ikävä sua", Niko sanoo.

Irrottaudun Nikosta ja suljen ulko-oven, jonka Niko törkeästi jätti auki. Sieltähän olisi voinut tulla vaikka murtovaras.

"Mul on pissahätä", Niko ilmoittaa. "Joo no sä tiiät mis tääl on vessa, joten sun ei tarvii ilmottaa sun hätääs Kekkoselle asti. Sitä paitsi mun vanhemmat yrittää nukkua olohuoneessa, joten viittisitkö olla vähän hiljempaa".

Niko jää tuijottamaan minua hymyillen. Tottapuhuen tuo on jo hieman pelottavaa. "No meneksä sinne vessaan nii pääsen nukkuuki joskus", sanon.

Huokaisten, lähden takaisin makuuhuoneeseeni. Eiköhän hän tänne asti selviä ilman minun opastusta.

Kuulen kolahduksen jostain päin asuntoani. Voi helvetti nyt. Turhautuneena lähden etsimään, missä Niko kompuroi. Löydän hänet vessan ovelta. Hän istuu ovea vasten. "Niko nyt oikeesti, käviksä siel vessas jo?" kysyn. Oloni on kuin hoitaisi pikkulasta.

"En mä saanu ovea auki ennen ku kaaduin", Niko vastaa surkeana. Nostan Nikon seisomaan ja saatan hänet vessaan. "Nyt sit turpa kiinni käyt vessassa ja sit tuut nukkumaan mun viereen", sanon Nikolle, joka nyökkäilee tyytyväisenä.

Pääsemme vihdoin makuuhuoneeseeni. Niko ottaa vaatteensa pois ja käpertyy kiinni minuun. "Hyvää yötä rakas Poosuseni", Niko tuhisee. "No öitä", sanon.

Ollin nk
"Aleksi mä oon tosi tosi rakastunu suhun", sanon hiljaa edessäni istuvalle miehenalulle. Aleksi katsoo minua hymyillen pää hieman kallellaan. Hän näyttää ihan koiranpennulta.

"Mäki suhun", hän myöntää hetken hiljaisuuden päätteeksi. Minua alkaa väkisinkin hymyilyttämään. "Mut en silti haluu alottaa mitää kunnon suhdetta", Aleksi sanoo pudottaen minut pilvilinnoistani.
_ _ _
457 sanaa
Heipsuli

Can you feel my painWhere stories live. Discover now