Can you feel my pain

9. Luku | että tämmöstä peliä |

Ollin nk
Koputan Aleksin kotioveen kyllästyneenä. Olen seissyt tässä jo ainakin kymmenen minuuttia, eikä Aleksin talosta ole kuulunut minkään laista elonmerkkiä. Kohta murtaudun tuonne taloon sisälle.

Juuri kuin olen aloittamassa murtotuokioni, Aleksin äiti ilmestyy kuvioihin. Hän astelee portaita hitaasti ja rauhallisesti. Tulisi nopeammin, haluan nähdä Aleksin.

"Ai moi Olli", Aleksin äiti tervehtii minua iloisesti. "Moi, mahtaisitko tietää miten tämmösiä ovia murretaan, ku oon seissy tässä ainaki kymmenen minuuttii, eikä tuolt kuuluu minkään näköstä merkkiä, että siellä ollaan edes elossa", selitän.

"Mulla taitaa olla semmonen keino ku vara-avain", tuo kertoo ja alkaa kaivamaan avainta laukustaan. Mahtavaa pääsen sisälle ilman, että joudun vankilaan.

Marssin Aleksin makuuhuoneen ovelle. Painan korvani kiinni oveen, jotta kuulisin onko poika hengissä. En kuule pihahdustakaan, joten räväytän oven sepposenselälleen.

Aleksi nousee sekunninmurto-osassa istumaan ja katsoo minua ilmeellä nyt voisin hypätä benji hypyn ilman valjaita. Näen Aleksin sängyn vieressä tyhjän patjan. Aleksin vieressä on epämääräinen möykky. Päättelen tuosta, että Aleksilla on täällä joku toinen. Hienosti päätelty Olli.

"Tuu takas", kuulen vähän liiankin tutun äänen sanovan jostain päin tuota kyseenalaista möykkyä. Tuo ääni kuuluu Joonakselle.

"Että tämmöstä peliä", tuhahdan ja paiskaan oven kiinni.

Valun ovea pitkin maahan istumaan. Miksi minä en kelpaa? Miksi Aleksi valitsee aina Joonaksen minun sijasta?

Aleksin äiti tulee luokseni ja katsoo minua kummastuneena. Katsoisin minäkin, jos joku istuisi ovea vasten -jonka on juuri paiskannut kiinni- pää nojaten oveen.

"Mitä kävi?" tuo nainen edessäni kysyy. "Mä en kelpaa Allulle", sanon puolivahingossa. "No höpsis kyllähän kelpaat", tuo sanoo ja avaa oven selkäni takaa, jonka seurauksena rysähdän maahan.

"Ai anteeksi", Aleksin äiti sanoo minulle. "Mitä vittuu sä teet tääl?" Aleksi kysyy -ilmeisesti- äidiltään. "No tulin käymään, ja minähän tuon Ollinkin sisälle päästin, kun en ajatellut, että sinä olisit täällä jonkun kanssa", Aleksin äiti sanoo ja auttaa minut seisomaan. Tyhmää, en minä halunnut seistä, halusin mököttää lattialla kuin 5-vuotias, joka ei saanut tikkaria kaupasta.

"Nii siis Joonas tuli meille yöks ku jäätii juttelee ja sit kello oli nii myöhä. Ja sen piti nukkuu tos patjal mut se pelotteli mun unet pois sen murhaoppaal nii se tuli mun vieree", Aleksi selittää unisella äänellä.

Sanot mitä sanot, mutta minä en henkilökohtaisesti pidä siitä, että minun parasystäväni ja exäni nukkuvat samassa sängyssä. Varsinkin, kun nuo kaksi kyseistä henkilöä ovat vähän aikaa sitten olleet sängyssä.

"No kuitenkin oli mulla ihan asiaakin, että jos me mentäs vaikka tonne olkkariin puhumaan", tuon äiti sanoo vähän ehkä kireällä äänellä. Tai en minä tiedä.

Istahdan sängyn reunalle Joonaksen vierelle. "Oliks se totta mitä Aleksi sano?" kysyn hiljaa. "Joo en mä sitä ois pannu jos oisin tienny et se on Aleksi", Joonas sanoo hieroen silmiään.
_ _ _
429 sanaa
Hyvää aikaa vaan kaikille!!