Lunan veri ~ Kirja 1 ✔

Luku: 3 : Kahvila

Kun avasin silmäni makasin keskellä metsää kyljelläni sammaleen päällä. Nousin hitaasti istumaan ja kuuntelin metsän ääniä; lintuja, puiden havinaa vaimeassa tuulessa ja heinäsirkkojen sirinää.

Katselin hetken ympärilleni ja ylös yrittäen selvittää missä minä olin. Istuin aivan keskellä pientä aukiota jota ympäröi puut ja pensaat. Kuulin kuinka jokin liikkui takanani ja käännyin yhä istuen äänen suuntaan. "Kuka siellä?" Kysyin.

Kun kuulin puskan rapisevan takanani nousin seisomaan nopeasti. "Huhuu?" Vastaukseksi kuulin vain murinaa joka sai minut juoksemaan kovempaa kuin koskaan ennen. En edes miettinyt mihin suuntaan juoksin, saatoin jopa juosta vain syvemmälle metsään. Suuri puu oli kumolaan keskellä metsää ja jouduin hidastamaan kiivetäkseni sen yli.

"Apua!" Kiljuin päästessäni rungon yli samantien jatkaen juoksuani. Yritin pakottaa jalkani juoksemaan yhä nopeammin ja nopeammin, vaikka lihakseni olivat kuin hyytelöä. Tunsin kuinka maa tömisi seuraajani askeleiden voimasta. Kuulin jo sen hengityksen takanani, ja syvää murinaa joka voimistui seuraajan lähestyessä.

Juoksin välittämättä oksista jotka raapivat ihoani. Tunsin kuinka kivet, risut ja kävyt pistelivät paljaita jalkojani, mutta sekään ei minua pysäyttänyt. Hengitykseni kiihtyi ja kiihtyi mitä pidemmälle menin ja sydämmeni hakkasi niin kovaa, että se soi korvissani ja peitti melkein kaikki äänet ympäriltäni. Näin mustia pilkkuja jotka suurenivat ja sykkivät kunnes en nähnyt enää mitään ja tunsin kaatuavani maahan.

Kaikki happi karkasi keuhkoistani iskun voimasta. Ja kun yritin nousta peloissani takaisin ylös tunsin, että jalkani oli jäänyt jumiin juurakkoon. Kehoni luovutti kun pääni painui takaisin maahan. Seuraajan askeleet olivat aivan luonani, ne painautuivat mutaan ympärilläni, kun olento nojautui ylitseni.

Sain silmäni juuri ja juuri auki ja näin tassun jossa oli valtavat kynnet, vain muutaman sentin päässä naamani edessä. Kuulin olennon hengityksen aivan naamani viressä, kun se nuuski hiuksiani niin että ne valahtivat kasvojeni peitoksi. "Karhu..." Sain kuiskattua ennenkuin valuin maan läpi pimeyteen.

***

"Nadja." Äidin ääni sanoi kuulostaen hyvin kolkolta ja kaukaiselta. Päätäni särki ja koko kehoni oli väsynyt, vaikka minusta tuntui siltä, että olisin nukkunut jo sata vuotta, korvissani soi ja näköni oli kuin kastunut maalaus.

"Äiti?" Mumisin räpsytellen ja hieroen silmiäni.

"Nadja voit käydä takaisin nukkumaan, mutta me saimme auton käynnistymään. Meidän pitäisi kohta olla perillä, sillä olemme nähneet jo muutaman talon." Äiti sanoi etupenkiltä katsoen minua taustapeilistä.

Ja totta se oli, kun katsoin ulos ikkunasta näin kaksi kaunista vaikkakin hieman pientä omakotitaloa vierekkäin.

Ajoimme vielä vähän eteenpäin, kun huomasin pienen retro tyylisen kahvilan. "Minulla on nälkä. Voidaanko käydä tuolla?"

"Nadja syödään kotona. Ei ole enää pitkä matka." Äiti sanoi.

"Mutta tavaroiden purkaamisessa kestää ikuisuus eikä meillä ole mitään ruoka tarpeita mukana. Minusta tuntuu ettei mikään ruokakauppa ole enää auki." Sanoin nopeasti.

Hetken äiti oli hiljaa ja sitten mumisi jotain ja Vallu käänsi auton ympäri, kohti kahvilaa.

Kun astuin ulos autosta tunsin kuinka kaikki aistini selkenivät ja hengitin syvään puhdasta ilmaa. Kun katsoin kohti kahvilaa aloin kyseenalaistamaan päätöstäni. Kahvila vaikutti hyvin likaiselta ja hieman pelottavalta. Se oli kuin suoraan vanhanaikaisesta kauhuelokuvasta. Usvaa tuntui valuvan metsästä kahvilan ympärille samalla, kun kävelimme sisään.