Luku: 11 : Nuoret karkaa öisin ikkunoista

1.3K 86 27
                                    

Kuvistuntien loputtua poistuin luokasta järkyttyneenä. Tottahan se oli. Olin aivan samanlainen kuin se edellinen uusi tyttö. Mutta oliko Daniel oikesti tappanut hänet? Ei kai? Hän oli vasta 13 silloin, ja vaikka Daniel selvästikkin puollusti mainettaan raivokkaasti; en uskonut hänen kykenevän tappamaan sen puolesta. 

Kävelin pitkin käytävää mahdollisimman ripeästi välttäen katsekontaktia kaikkien kanssa. "Nadja?!" Kuulin Evanin huutavan perääni kuviksen luokan ovelta, mutta minä vain nopeutin vauhtiani.

'Ehkä heille ei olla vielä kerrottu. Voisin selittää Danielille kaiken ja luvata etten enää puhuisi Evanin kanssa.' Ajattelin hätääntyneenä. 'Ehkä hän uskoisi minua ja kaikki olisi sittenkin okei.' Oikeasti tiesin ettei niin tulisi käymään. En vain ollut valmis myöntämään että olin juuri pilannut kaiken; tekemällä vain sen minkä ajattelin olevan moraalisesti oikein. Tunsin pienen piston sydämmessäni, kun kuulin Evanin huutavan uudelleen perääni.

Työnsin lukion ovet auki ja melkein juoksin rappuset alas parkkipaikalle. Aloin heti tähyilemään Vallun autoa toivoen, että hän tulisi nopeasti ja pääsisin äkkiä kotiin, missä voisin vältellä ongelmiani pysymällä koko päivän sängyllä. Eikä minun tarvitsisi tulla huomenna kouluuun jos esittäisin kipeää. 'Kuume on helppo feikata. Samoin mahakipu ja päänsärky.'Ajattelin päästäen helpottuneen huokauksen, kun huomasin Vallun olevan jo parkissa vähän matkan päässä.

Kävellessäni kohti Vallun autoa huomaten Danielin, Emman ja Lucianin nojailemassa hopeiseen Jeep renegadeen.  Hetken olin kauhuissani että he tulisivat luokseni, mutta Danielin huomatessa minut hän vain hymyili ja vilkutti. Hetken olin hämilläni; 'Eivätkö he tiedä? Vai eikö heitä kiinnosta?'

Silloin Daniel kaivoi kännykkänsä taskustaan ja katseli sitä vain muutaman sekunnin kunnes hänen ilmeensä kovettui. Hän ojensi puhelimen Emmalle joka luki jotain puhelimesta ja sitten tuhahtaen hän ojensi sen Lucianille. Danielin katse keskittyi taas minuun ja jos katseet voisi tappaa, niin olisin kuollut juuri sillä hetkellä. Emma lähetti minulle ilkeän hymyn ja Lucian vain vaikutti yllättyneeltä.

Menin nopeasti Vallun autolle avaten oven kiiveten äkkiä sisään. Halusin vain päästä äkkiä pois etten tuntisi enää Danielin polttavaa katsetta selässäni.

"No miten meni?" Vallu kysyi käynnistäessään auton.

"Umm... Ihan hyvin." Sanoin kääntäen taustapeilin niin että näin Danielin auton. Daniel, Emma ja Lucian kiipesivät autoon ja Daniel käynnisti sen.

"Kuulostat vähän epävarmalta." Vallu sanoi peruuttaen pois parkista, lähtien ajamaan kotiin.

"Aijaa" Sanoin katsellen sivupeilistä mihin suuntaan Daniel lähtisi.

"Nadja me ostettiin hevonen. Se asuu sisällä. Ja me annettiin sille sun sänky." Vallu kertoi.

"Juu hyvä, hyvä." Sanoin ajatuksissani.

"Nadja." Vallu huokaisi. "Et kuuntele."

"Anteeksi." Sanoin kääntyen Vallua kohti laittaen turvavyöni kiinni. "Olin vain tosi ajatuksissani."

"No saitko kavereita?" Vallu kysyi.

"Juu kai; yhden Evanin, Lucianin, Emman ja Danielin." Sanoin yrittäen valita hyvää radiokanavaa.

"Mikä sen Danielin sukunimi on?" Vallu kysyi.

"Jaa. Vissiin Daniel Harju." Vastasin katsoen lappua jossa luki luokkalaisteni nimet.

"Vittu!" Vallu painoi jarrun pohjaan ja pysäytti auton renkaat kiljuen eskelle tietä joka onneksi oli tyhjä.

"Mitä helvettiä Vallu!?" Huusin kun auto oli pysähtynyt.

Lunan veri ~ Kirja 1  ✔Where stories live. Discover now