Lunan veri ~ Kirja 1 ✔

Luku: 18 : Sinä!?

Ilmoitus! Ollaan aika lähellä kirjan loppua. Enää muutama luku jäljellä.

***

"Mitä?" Henkäisin järkyttyneenä.

"Nadja anteeksi. Mun olisi pitänyt kertoa aijemmin." Ash sanoi kiristäen otettaan minusta, kun yritin nousta pois hänen sylistään.

"Ai niinkö luulet?!" Huusin ja kirkoin päästäkseni vapaaksi.

"Nadja älä mene!" Ash sanoi.

"Päästä irti!" Huusin ja purin Ashia käsivarresta.

"Auts!" Ash huusi ja päästi irti.

Juoksin samantien ulos ja takapihalta suoraan metsään.

"Nadja odota!" Kuulin Ashin huutavan perääni, mutta minä jaksoin juoksemista.

'Ash valehteli minulle. Sai minut epäilemään näkemääni valehtelemalla.' Ajattelin juostessani metsään.

"Anteeksi!" Ash huusi.

Kun kuulin hänen huutavan noin juoksin yhä kovempaa. "No jos oot pahoillasi niin miks edes valehtelit!" Huusin taakseni.

"Ei olisi pitänyt."

"No miksi sä sitten ylipäätään valehtelit?" Kysyin kääntyen Ashin suuntaan.

"Koska... koska..." Kuulin turhautuneisuuden Ashin äänessä ja sen, että hänen oli hankala sanoa jotain. Hänen kätensä oli puristettu tiukasti nyrkkiin. "Okei..." Ashin äänestä ja huokauksesta kuuli että hän luovutti. Hän käveli luokseni ja kosketti kasvojani kuin viimeistä kertaa. Hän näytti surulliselta. "Älä juokse pois."

"Miks mä tekisin niin?" Kysyin hiljaa.

Ash peruutti luotani kauemmas ja katsoi minua silmiin. Hänen vartalonsa värisi kuin maanjäristyksessä ja hän paljasti hampaansa ennenkuin hänen vartalonsa alkoi muuntautuman joksikin ihan muuksi. Ashin lihakset ja koko suureni, ja hänen vartalonsa kuin repesi keskeltä näyttämään valtavan suuren karhun. Sen jonka olin nähnyt aikaisemmin. Sen jonka näkemisestä Ash valehteli minulle.

Päästettyäni valtavan kirkaisun käännyin ympäri ja aloin juoksemaan karkuun, en päässyt edes kauas kun kenkäni jäi kiinni juureen ja minä kaatusin kovaa maahan. Vinkaisten yritin nykäistä jalkaani irti juuren alta.

Kuulin kuinka suuri karhu lähestyi ja seisoi pian ylläni laskien kuononsa luokseni haistellen minua nopeasti. Karhu nappasi hampaillan kiinni paksusta juuresta ja nykäisi sen irti yhdellä vedolla.

Peruuttaen nopeasti maatapitkin tunsin selkäni koskevan puuta. Karhu laskeutui maahan eteeni ja laski päänsä minun syliini. Hiljaa vinkuen se tuijotti minua.

Tunsin sydämmeni hakkaavan kovaa rinnassani ja hengitykseni oli ainekin yhtä nopea. "Ash?" Minä kuiskasin huomatessani karhun sielukkaat silmät.

Karhu nyökkäsi nopeasti ja minä tunsin itseni hitaasti rauhoittuvan, vaikka järkytys oli suuri. "Miten?..."

Karhu nousi seisomaan ja minä seurasin perässä. Ojensin hitaasti käteni eteenpäin ja koskin karhun perhmeää turkkia. Ash tuuppi minua naamallaan selkäänsä. "Sä oot hullu jos mun pitää kiivetä sun selkään." Minä sanoin.

Nyökäten Ash tuuppasi minut selkäänsä. "Hei!" Huusin tarraten äkkiä kiinni Ashin karvoista. Samantien Ash nousi täyteen korkeuteensa ja lähti juoksemaan kohti meidän taloa. Hän menikin sen ohi ja tietä pitkin alueelle jota ei näkynyt kartalla. Ash juoksi suoraan nuotion luokse jonka ympärillä istui nuoria ja muutama aikuinen. Kaikista heistä minä tunnistin vain Chuckin.