Lunan veri ~ Kirja 1 ✔

Luku: 10 : Evan

A/N Samat säännöt rasismista pätee kuin viime luvussa. Haters back off!

***

Pirtelön ja kahvien jälkeen söimme kaikki sämpylät ja menimme takaisin koululle. "Hei hetkinen. Maksoiko kukaan meistä ruokiaan?" Kysyin kun seisoimme lukion ulko-ovilla. "Mitä? Sanoinko jotain tyhmää?" Ihmettelin kun muut alkoivat nauramaan.

"Lasku lähetetään aina suoraan Danielin isälle. Ei me meidän ruokia makseta." Emma sanoi kuin asia olisi päivänselvää.

"Ai, okei. Tuon sulle huomenna rahaa niin maksan oman osuuteni." Sanoin meidän kävellessä yhä pitkin käytävää.

"Ei tavitse. Maksanhan mä muidenkin mun kavereiden ruuat." Daniel sanoi niinkuin asia olisi pikkujuttu.

"Danielin perhe on kaupungin rikkain." Emma sanoi kateellisen kuuloisena. "Molemmat hänen vanhemmistaan ovat lääkäreitä ja he omistavat sairaalan."

"Aijaa. No kiitos, mutta ensikerralla tahdon maksaa itse." Sanoin hymyillen.

"Ihan miten itse haluat." Daniel sanoi kohauttaen olkiaan.

"Omg kattokaa tota." Emma sanoi äkisti. "Se tuli takasin."

"Oho. Nyt meihinkin varmaan tarttuu sit se ebola." Lucian sanoi ihmetellen tyttöä joka seisoi vähän matkan päässä lokero levällään ottaen sieltä koulukirjoja mustaan reppuun.

"Johan tästä puhuttiin; ei sillä oo ebolaa. Mä alan vahtimaan ettet sä enää polta. Toi myrkyttää selvästi sun aivot." Emma sanoi kädet puuskassa katse tiukasti tytössä.

"No okei sitten, mä lopetan." Lucian suostui harmissaan.

"No mitä me tehdään?" Emma kysyi kävellen lähemmäs Danielin luo.

"Kyllä sä tiedät miten homma toimii Emma." Daniel sanoi pieni hymy huulillaan. "Jos sä aijot käydä siellä vessassa ennen tunnin alkua niin nyt on se hetki."

Emma tarttui minua kädestä kiinni ja alkoi vetämään vasemmalle kohti vessaa. "Tule mun mukaan."

Vessassa Emma kuitenkin vain nojaili seinää vasten ja veti puhelimensa ulos takataskustaan ja alkoi taas kirjoittamaan jotain. "Etkö sä käykkään vessassa?" Kysyin.

"No en! Tää sun pitää oppia; koulun vessoissa ei käydä. Niistä saa varmaan jo jotain sukupuolitauteja Empan jäljiltä." Emma sanoi nyrpistäen nenäänsä.

"Kuka se on?"

"Emppa on koulun huora. Se panee oikeesti melkein kaikkia. Ja se tekee sen aina tässä vessassa koska sen isä ei anna poikien tulla niiden kotiin." Emma selitti tohkeissaan. "Ja mä kuulin kans et Roope sai siltä klamydian viime kuussa ja on sen takia kotiarestissa puol vuotta."

"No onko se arestissa?" Kysyin uskomatta Emman huhupuheita.

"No ei vissiin, koska se on tulossa niihin Danielin bileisiinkin." Emma sanoi mietteliäästi.

"Eli toi juttu ei luultavasti oo edes totta." Tokaisin pyöräyttäen silmiäni

"No mä oon 33% varma että se on totta." Emma sanoi. "Kuule, totuus on, että täällä ei tapahdu ikinä mitään. Siksi kaikesta tehdään aina tosi iso juttu. Ja jotain asioita suurennellaan, että elämä olis kiinnostavampaa. Kyllä sä siihen loppujen lopuksi totut."

Jostain syystä Emman sanat rauhoittivat minua. En tiedä oliko syynä osa jossa Emma sanoi ettei täällä ikinä tapahdu mitään, sillä sitä minä halusin; ihan tavallisen ja rauhallisen 16-vuotiaan teinitytön elämän. Halusin jättää kaiken ylimääräisen draaman taakseni, mutta jotenkin olin kuin draama magneetti ja jouduin aina kaiken keskelle vaikken olisi edes tehnyt mitään.