Destiny ㅇ Vmin (Finnish)

The Temple

Oli päältäpäin mitä tavanomaisin loppukesän ilta. Pilvetön taivas Daegun yllä oli alkanut jo muuttamaan väriään punertavaksi auringon laskiessa hitaasti horisontin taa. Kaupungin vilkkaimmatkin kadut olivat alkaneet jo hiljentyä ja talojen valot yksi toisensa jälkeen sammua.

Kaupungin keskusta ei kuitenkaan koskaan ollut yhtä hiljainen kuin metsät sen reunamilla. Yksinäinen metsän poluilla kulkija pystyi melkein vannomaan olevansa vihdoin yksin. Eristyksissä kaupungin vilskeestä ja loputtomista äänistä... Ja erityisesti eristyksissä hänen vanhemmistaan ja heidän typeristä ideoistaan. Kuka muka halusi viettää kesäloman viimeiset päivät kaukana ystävistään joidenkin puoleksi tuntemattomien sukulaisten luona? Ei ainakaan Park Jimin.

Matka Daeguun ei missään vaiheessa ollut kuulostanut blondin korviin hyvältä. Hänen ainoa ystävänsä koko kaupungista oli parhaillaan Seoulissa kuten suurin osa muistakin, mikä taasen tarkoitti ikävystyttäviä sohvan pohjalla lojuttuja päiviä sukulaisten luona siinä samalla kuunnellessa iänikuisia kliseisiä kysymyksiä koulusta ja olemattomasta parisuhde elämästä.. Ei sillä, että yksin kotisohvalla Busanissa lojuminenkaan olisi ollut mielekkäin mahdollinen tapa viettää lomaa kaikkien hänen ystäviensä ollessa jo valmiiksi Seoulissa.

Kun loma päättyisi, hän voisi vihdoin muuttaa yhteen parhaan ystävänsä Jungkookin kanssa. Pois kimppakämpästä, jossa he olivat lähes koko kaveriporukallaan eläneet viimeisen vuoden ajan. Kimppakämppä ei ollut ollut läheskään niin hyvä idea kuin kaikki heistä olivat aluksi kuvitelleet. Liikaa meteliä ja pieniä sekä turhia riitoja. Ei omaa tilaa yhtään eikä rauhaa opiskella. Lopulta erilleen muuttaminen oli ollut kaikkien mielestä hyvä idea.

Ennen kuin muuttaminen pääsisi toteutumaan, Jiminin täytyi kuitenkin kärsiä perheen ja sukulaisten pitkästyttävästä seurasta tylsyyden syödessä häntä sisäisesti elävältä. Lupautuminen viettämään koko kesä perheen kanssa oli ollut ehkä huonoin idea ikinä.

Tylsyyden käytyä mielenterveyttä raastavaksi, blondi oli hypännyt ensimmäiseen kaupungista ulos vievään bussiin voidakseen hengittää hetken rauhassa. Ulos bussista hän oli hypännyt vasta, kun maisema muuttui kaupungista metsään ja asfalttitie mutaiseen metsätiehen.

Mies oli kävellyt kivokkoisilla metsä poluilla jo yli tunnin täysin tietämättömänä tarkasta olin paikastaan, mutta sekös ei häntä jaksanut kiinnostaa. Reitti takisin bussipysäkille oli tarkasti hänen mielensä sopukoissa eikä hänen muuta tarvitenutkaan tietää. Kaikki mihin hän halusi keskittyä oli mielenrauhaa tuovat maisemat ja korvia hivelevä hiljaisuus. Jimin ei edes ollut erityisemmin luontoa rakastava persoona, muttei hänkään voinut kieltää sitä, miten rentoutuneen ja hyväntuulisen olon metsässä kävely sai aikaan.

Nuorukaisen metsäpolulle painautuneet askeleet pysähtyivät vasta, kun suoraa hänen silmiensä eteen ilmestyi vanha temppeli, jonka olemassaolosta hänellä ei ollut ollut mitään aavistustakaan. Hänen vanhempansa olivat aina tykänneet viedä häntä eri temppeleihin aina tilaisuuden tullen ja erityisesti näin perhematkoilla, mutta tästä kyseisestä temppelistä he eivät kuitenkaan olleet maininneet yhtään mitään koko Daegu matkan aikana.

Uteliaisuus sai Jiminin suuntamaan askeleensa lähemmäs temppeliä. Mitä lähemmäs hän pääsi, sitä vanhemmalta temppeli alkoi hänen silmissään näyttää. Rakennus ja sen pihamaa oli pidetty kohtuu hyvässä kunnossa, mutta mitään nykyaikaista ei ollut havaittavissa missään ja osa paikoista oli sammalpeitteen peittämä. Tämä sai paikan vaikuttamaan blondin mielestä vain entistä mielenkiintoisemmalta kaiken sen historiallisuuden takia.

Ei mennyt kauaa, kun eräs asia alkoi painaa blondin mieltä. Koko paikka vaikutti jotenkin niin... Autiolta? Ristinsieluakaan ei näkynyt missään, mikä sai hänet pohtimaan oliko hänellä edes mitään oikeutta noin vain tunkeutua temppelin alueelle. Ehkei paikka edes ollut julkisesti avoin vaan jonkun yksityistä aluetta?

"Hei sinä!" matalahko miehen ääni keskeytti siinä samassa blondin mietteet ja sai tämän kääntymään säikähtäneenä äänen suuntaan.

"Mitä teet täällä?" sinertävään hanbokiin pukeutunut mies kysyi samalla kävellen Jiminiä kohti. Hän näytti suurinpiirtein Jiminin ikäiseltä, hänellä oli harmahtavan vaaleanruskeat hiukset, hän oli blondia hieman pidempi ja hänellä oli komeat kasvot vailla ainuttakaan virhettä.

"Umh. . . Anteeks. En tienny, ettei tänne saa tulla. Olin vaa kävelyllä ja satuin jotenki päätymään tänne", Jimin selitti nolona ja kumarsi anteeksi pyytävästi. Tämä sai hanbok miehen nauramaan huvittuneena pirteällä äänellään. Ihan niin kuin asiassa ei olisi mitään ongelmaa.

"Ei täällä tietääkseni oo missään kylttiä, joka kieltäisi tulemasta tänne. Sitä vaan, ettei täällä usein käy ketään ja et oikeen näytä henkilöltä, joka käy usein temppelissä rukoilemassa", mies vastasi anteeksi pyyntöön hyvän tuulisena. Hän tosiaan oli oikeassa siinä, ettei Jimin suoranaisesti näyttänyt henkilöltä, joka käy usein temppelissä. Hän oli pukeutunut muodikkaisiin merkkivaatteisiin, hänen korvissaan oli useampi lävistys, hänen hiuksensa oli värjätty blondeiksi ja ne oli laitettu viimeisen päälle ojennukseen. Hänellä oli jopa pieni määrä silmämeikkiä.

"Niin noh... En aatellu löytäväni temppeliä keskeltä metsää ja lähin pois kaupungista vain hetken mielijohteesta, joten en pahemmin aatellu pukeutumistani ennen lähtöö... Mutta oon kyllä käyny useestikin temppelissä aikaisemmin", lyhyempi selitti yhä hieman häpeissään. Ei hänen vaatetuksensa oikeastaan sopinut metsä lenkillekään, muttei hän ollut etukäteen suunnitellut mitään kävelyretkeä. Hän oli vain halunnut päästä hetkeksi pois kaupungista.

"Ei tarvi selitellä. Tajuun kyllä", harmaahiuksinen naurahti vastaukseksi leveä hymy vaaleanpunaisilla huulillaan.

"On vaan mukava saada välillä vieraita. Haluutko, että esittelen hieman paikkoja?" mies jatkoi puhumista tarjoutuen innokkaana esittelemään paikkoja tarkemmin. Tämä sai hymyn nousemaan Jimininkin huulille. Hän oli aina valmis temppelien esittelykierroksille.

"Kuulostaa hyvältä", blondi naurahti vastaukseksi.
"Oon muuten Park Jimin. Hauska tutustua", hän jatkoi ojentaen pienen kätensä pidempää miestä kohden.

"Kim Taehyung", hanbok mies esittäytyi ja nappasi kiinni Jiminin ojennetusta kädestä.

Molemmat miehet säpsähtivät kuin olisivat saaneet sähköiskun heti, kun heidän kätensä koskivat. He tuijottivat toisiaan suoraa silmiin ja siitä hetkestä lähtien he vain tiestivät. He tiesivät heidän sielujensa olevan tiukasti sidoksissa toisiinsa.

Tieto sai hymyn levenemään ja pehmenemään Taehyungin huulilla, mutta Jiminin kasvoille se sai aikaan järkyttyneen ilmeen. Toisin kuin Taehyung, hän ei halunnut hyväksyä asiaa. Se ei vain voinut pitää paikkaansa. Eihän hän edes ollut homoseksuaali. Ei hänen sielunkumppaninsa vain voinut olla mies. Ei vain voinut.

"E-ei voi olla... Tää ei voi olla totta", hän sopersi hiljaa järkyttyneellä äänellään ja vetäisi kätensä nopeasti pois toisen miehen otteesta.

"Jimin...", Taehyung aloitti tajuttuaan miehen järkyttyneisyyden, mutta hän ei kuunnellut. Hän ei antanut Taehyungin jatkaa vaan sen sijaan hän kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan metsään sen minkä jaloistaan pääsi. Hän hylkäsi niin sanotun kumppaninsa niille sijoilleen eikä edes katsonut taaksensa. Hän vain juoksi. Juoksi kuin henkensä edestä niin kauan kunnes hänen lyhyet jalkansa olivat kantaneet hänet takaisin bussipysäkille. Vasta siellä hän vihdoin pysähtyi ja lysähti istumaan pysäkin puiselle tuolille odottamaan seuraavaa bussia. Takaisin blondi ei ollut aikeissa palata. Ei nyt eikä välttämättä enää koskaan. Ei hän ollut vielä valmis käsittelemään koko asiaa, joten pako oli ollut paras ja ainoa vaihtoehto hänen mielestään... Vaikka hylätyksi tuleminen saattoikin satuttaa toista osapuolta syvästi ja pidemmän päälle jopa häntä itseään.

_____________________________________

Oon jo jonkin aikaa halunnu alottaa uuden ficin kirjottamista ja nyt vihdoin sain aikaseks jotain. En oo hirveesti kirjotellu mitään hän-muodossa ja se varmasti näkyy tekstissä, mutta saa nyt kelvata 💦