Destiny ㅇ Vmin (Finnish)

Gates of Netherworld

Taehyung makasi maassa hämähäkkiä muistuttava olento kumartuneena hänen yläpuolelleen. Yksi olennon veitsenterävistä jaloista oli lävistänyt hänen vatsansa nauliten hänet maahan kiinni. . .

Miehen kasvojen ilme oli vääntynyt lievästi tuskaiseksi irvistykseksi, mutta verta hänen haavoittuneesta kehosta ei vuotanut pisaran pisaraa. Sen sijaan hän oli muuttunut silmin nähtävästi läpikuultavaksi ja aikaisempaa aineettomammaksi. Aivan kuin hän olisi pikkuhiljaa muuttumassa näkymättömäksi tai haitumassa olemattomiin.

Jungkookin ja Jiminin silmissä Taehyung näytti aivan kauhutarinoiden haamulta tai jonkinlaiselta henkiolennolta. Eivätkä he olleet edes täysin väärässä ajatellessaan niin, mutta koko asia ei kuitenkaan jäänyt vielä tässä vaiheessa liikaa vaivaamaan kummankaan päätä. Paniikki ja epätoivo miehen kohtalosta oli saanut heidän molempien aivot jälleen lamaantumaan lähes toimintakyvyttömiksi.

Ainoa idea, jonka Jimin hätäpäissään sai, oli kiinnittää hirviön huomio heihin Taehyungin sijasta ja yrittää sitten paeta paikalta. Enempää seuraamuksia pohtimatta blondi poimi jo kiven maasta ja oli valmiina heittämään sen olentoa kohden. Kuitenkin ennen kuin hän ehti heittämään sen, Jungkook pysäytti hänet ja kuiskaten pyysi häntä odottamaan vielä hetken. Tilanne bruneten silmissä ei nimittäin vaikuttanut enää niin tuhoon tuomitulta kuin vielä hetki sitten.

"Huti meni", harmaahiuksinen yllättäen totesi päällään olleelle olennolle ja väänsi samalla virnistyksen kasvoilleen.

Tämä sai jo valmiiksi vihaisen olennon suuttumaan etisestään. Se kohotti toisenkin jalan ja yritti sillä seivästää allaan olleen rintakehän. . Mutta Taehyung oli sitä paljon nopampi ja onnistui siten kädellään pysäyttämään seiväsmäisen jalan juuri ennen kuin se ehti lävistää hänen sydämensä.

"Et sitten koskaan opi", mies puhui rauhallisena ja samalla tiukensi otettaan olennon jalasta niin, että se pian katkesi ja mureni pieniksi metallisiksi palasiksi.

Olento alkoi kuin automaattisesti kirkua kivusta korvia vihlovan kimeällä äänellä ja samalla se perääntyi nopeasti kauemmaksi Taehyungista, joka nousi lähes vaivatta ylös maasta heti, kun olento perääntyi.

"Miten tämä on mahdollista?? Sinun ei pitäisi olla näin vahva tähän aikaan vuodesta", olento sähisi vihaisena ja tuskissaan, kun se näki, miten Taehyungin vatsassa ollut reikä umpeutui hitaasti ja katosi lopulta olemattomiin.

"Vuodenajalla ei ole merkitystä, kun sielunkumppani on lähellä. Luulisi sinunkin tietävän sen", mies vastasi olkiaan kohauttaen olennolle, joka yhä perääntyi hitaasti taaksepäin.

"Sielunkumppani? Omasihan kuoli vuosisatoja sitten", olento kyseenalaisti ymmärtämättä yhtään, miten se olisi mahdollista, että Taehyungin sielunkumppani olisi elossa.

"Puhtaat sielut eivät koskaan kuole lopullisesti, vaikka ne siirtyisivätkin maan päältä tuonpuoleiseen. Vain keho kuolee", harmaahiuksinen selitti ja samalla kun hän puhui, hänen silmänsä alkoivat hehkumaan kirkkaansinisinä.

"Sama pätee minuun! Olen kuolematon! Nousen ylös h*lvetistä joka ikisenä täysikuuna ja jonain päivänä vielä jään tänne lopullisesti!" olento uhosi sähisten, vaikkei se kuulostanutkaan enää niin itsevarmalta.

"Et kuole, koska olet tuomittu elämään h*lvetin liekeissä.. Ymmärtäisit sen jo", Taehyung vastasi ottamatta olennon uhoamista ollenkaan tosissaan.. Noh, kukapa kykenisi ottamaan tosissaan olentoa, joka vapisi kivusta samalla, kun se kauhuissaan odotti menolippuaan takaisin tuonelan syvimpiin kolkkiin.

Kumpikaan ei sanonut enää mitään, kun kuu jo alkoi loistamaan kirkkaammin ja kun sen sinertävät säteet piirsivät pyöreän hehkuvan kehän olennon ympärille. Myös Taehyungin sielun aineellistuma alkoi hehkumaan kuin hän olisi heijastanut valoa ja maa alkoi vapista maanjäristyksen lailla heidän jalkojensa alla sen seurauksena, kun Taehyung piirsi kehän sisälle monimutkaisen symbolin hänen käsistään lähtevillä valosäteillä.

Pian maan sisältä alkoi työntyä esille kaksi suurta punertavaa puupylvästä, joiden välissä oli suuret metalliset portit, joita koristi lukuisat karmivat koriste kaiverrukset ja jollain muinaisella kielellä kirjoitetut tekstit.

"En halua palata takaisin!!" olento kirkui kimeällä äänellään, kun portit alkoivat hitaasti ja kuin aivan itsestään avautumaan paljastaen sisältään polttavan kuumana liekehtivän portaalin tuonpuoleiseen.

Olennon vastahakoisuudesta huolimatta sillä ei ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin tuonelaan. Se ei pääsisi enää lähtemään ulos kehästä ilman, että sen keho pirstoutuisi palasiksi pyhän valon kosketuksesta ja siten tekisi mahdottomaksi sen uudelleen karkaamisen tuonpuoleisesta. Lisäksi tuonelan portaalin kehän sisälle luoma vetovoima imaisi hitaasti, mutta varmasti vastustelevan olennon sisäänsä jättämättä sille mahdollisuutta edes pitkittää paluuta.

Olennon kadottua portaalin sisälle, portit sulkeutuivat hitaasti takaisin kiinni ja alkoivat sen jälkeen pylväiden mukana upota takaisin maan sisään. Kehä ja maahan piirretyt merkit haihtuivat myös pois näkyvistä jättämättä mitään jäljelle.

Aivan pian kaikki oli palannut takaisin ennalleen. Maassa ei näkynyt mitään jälkeä tapahtuneesta ja Taehyungin silmät tai keho eivät enää hohtaneet. Kuu ei enää loistanut luonnottoman kirkkaana ja puutarhaan laskeutui jälleen hiljai-...

"Köh... Sulla ois nyt aika paljon selitettävää", Jiminin ääni rikkoi hiljaisuuden, mikä sai Taehyungin kääntymään ympäri ja muistamaan taas kaksikon läsnäolon.

"Antaa kuulua", Jungkook lisäsi vaativana siihen perään.

___________________________________

Jotenki cringeen itelleni aina, kun kirjotan fantasiaa :DD mikään ei kuulosta kirjotettuna järkevältä, vaikka pään sisällä tuntuiski hyvältä idealta ja tuntuu etten ees osaa kirjottaa fantasiaa sitten yhtään

Niin ja hyvää joulua kaikille 💕✨ Julkaisin tän ihan tarkotuksella teille luettavaksi näin jouluaaton kunniaksi.

Oon aatellut nyt loman aikana alkaa julkaisemaan uutta Vmin ficcii, jota oon täs kaikessa hiljaisuudessa kirjoitellut mun muiden ficcien sijaan. Hups?

Tän luvun suhteen haluun taas pahoitella viivästystä kuten aina (lol) Mut mulla on oikeest hyvä tekosyy, jos niin voi sanoo. Oon ollu nyt 3 kk työssäoppimassa valokuvastudiossa ja se on vieny ihan hirveesti mun aikaa ja vapaa-aikaa syö hirveesti tilaustyöt (piirrän muotokuvia maksusta), joita oon nyt tehny tässä muutama. Oon joutunu näiden takii yrittään oleen suunnilleen joka päivä luova, joten mun motivaatio ja jaksaminen on ollu vähän hakusassa. Also, mun terveys on vähän heitellyt laidasta toiseen, mikä tän vuodenajan lisäksi pistää masentamaan. Mut kaikki on alkanu nyt pikkuhiljaa taas meneen parempaan suuntaan mun jaksamisen kannalta, joten ehkä mulla taas ois enemmän aikaa kirjottaa.