Joonas&Joel

30.

~Joonas~
Katson huolestuneena poikaystävääni, joka istuu sohvan nurkassa ja vain tuijottaa eteensä. Hän on ollut tuollainen jo muutaman päivän. Hänen kasvoilta paistaa paha olo. Silmät ovat tyhjät. Tuskin hän on nukkunutkaan paljon mitään. Tai ainakaan uni ei näytä tehneen työtään. Joel on käyttänyt koko ajan hupparia ja pitkiä housuja. Jos hänellä ei ole pitkät housut jalassa, hänellä on villasukat jaloissaan. Kyllä minä tajuan, miksi. Hän on satuttanut itseään. En minä sitä muuten olisi tajunnut, mutta kun satun tietämään taustan. Istun Joelin viereen ja vedän hänet kainalooni. "Haluisiks sä puhua?" kysyn hiljaa. Joel kohauttaa hartioitaan. Silitän hänen olkaa ja katson häntä rohkaisevasti. "Menee vaan jotenkin paskemmin", Joel sanoo. "Okei. Miten tarkalleen?" kysyn. "En mä tiiä", Joel vastaa. "Osaisiks sä yhtään kuvailla. Puhuminen vois auttaa", sanon. "En mä jaksa puhua. En mä jaksa mitään. En mä jaksa välittää omasta hyvinvoinnista", Joel sanoo. Katson häntä surullisena. "Sit mä jaksan sun puolesta. Niin kauan, kunnes sun jaksaminen palautuu", sanon ja painan suukon Joelin sotkuisella nutturalla oleviin hiuksiin. Hän pudistaa päätään. "Ei sun tarvii. Älä käytä energiaas muhun. Kyl tää menee ohi, kun en vaan välitä", Joel sanoo ja hymyilee hieman. "Voi Joel rakas, kun ei se mee noin", sanon. "Ehkei, mut en mä jaksa välittää", hän sanoo, milloin annan asian olla. Jos hän ei jaksa puhua nyt, en pakota. Yksi asia hänen pitää kuitenkin tietää. "Sun ei tarvi paahtaa ittees noilla pitkillä vaatteilla. Kyl mä oon sen tajunnu. Enkä mä oo vihanen tai mitään. Noustaan tästä taas yhessä", sanon katsomatta Joeliin. Joskus katsekontaktin välttäminen on tällaisessa tilanteessa vain hyvä. En usko, että Joel haluaa tuntea katsettani itsessään. Se vain on toisinaan helpompaa olla katseilta piilossa. Joel kiertää kätensä ympärilleni ja painautuu minua vasten. Kiedon toisenkin käteni hänen ympärilleen ja silitän häntä. "Musta on tuntunu nii yksinäiseltä nää kaikki hetket, kun sä et oo ollu ihan lähellä...", Joel mumisee. Hymyilen surkeasti. En halua, että Joel tuntee noin, mutta ei tunteilleen voi mitään. Se on vain fakta.

_ _ _

Istun saunan lauteilla ja nojaan päätäni seinään. Pidän silmiäni kiinni ja annan lämmön täyttää kehoni. On se hyvä, että sauna on keksitty. Täällä Suomessa sille todella on tarvetta. Yksi asia ainakin, missä mekin olemme olleet fiksuja. Tai siis se, joka keksi saunan, on ollut todella fiksu. Kuulen kuinka kylppärin ovi avautuu ja hetken kuluttua suihku menee päälle. Joel ilmeisesti muutti mielensä saunaan ja suihkuun tulon suhteen. Hyvä niin. Ehkä "puhdistautuminen" -jos näin voisi sanoa- tekisi hyvää. Freshaisi vähän noita yli ajattelulle altistuneita aivoja. Jonkun ajan päästä kuulen saunan oven käyvän. Avaan silmäni. Joel kiipeää lauteille viereeni. Hän ottaa sauna saavista kauhan ja heittää kiukaalle vettä. Katson Joelin hiuksia. "Sä et tainnu vielä pestä hiuksia. Ei näy hoitoainetta", totean. "En niin, kun mä aattelin, että sä voisit tehä sen", Joel sanoo ja katsoo minua varovasti. Hymyilen hänelle. "Tottakai mä pesen ne", sanon. Joel hymyilee pienesti. Sitten huomaan -jopa täällä hämärässä- kyyneleen, joka karkaa hänen silmäkulmasta. Hymyni hyytyy ja katson Joelia huolestuneena. "Mua on itkettäny jo uudesta vuodesta asti, mutta vasta nyt ilmeisesti ees pari kyyneltä suostu tuleen", Joel sanoo ja niiskaisee pienesti. "Voi sua", sanon hiljaa ja vedän hänet kainalooni. Hänen iho on vielä hieman kylmä. "Muista, että sä voit aina puhua mulle. Ei sun oo pakko, mutta sä voit", sanon ja painan huuleni hänen poskelle. Hän nyökkää, ryhdistäytyy hieman ja painaa huulensa minun omille. Suudelma on pitkä ja täynnä rakkautta. Tätä on ollut ikävä. Emme ole näinä muutamana päivänä hirveästi suudelleet. Korkeintaan muutamat pusut vaihdettu. "Mä rakastan sua", Joel sanoo. "Mäkin rakastan sua Joel Hokka", sanon hymyillen. Joelkin hymyilee ihan pienesti ja painaa huulensa uudestaan minun omille. Ehkä tämä tästä lähtisi parempaan päin taas. Ainahan on näitä huonompia jaksoja. Ei niiltä voi kai välttyä. Voisikin. Joel ei ansaitse niitä. Ihan kuin hän ei olisi kärsinyt jo tarpeeksi.

~~~
Sanoja 618
Vähän vastapainoa ilmeisesti Oleksille.

Mutta mulla on nyt pyöriny tässä sellane ajatus päässä, että kuinka ei voi koskaan tietää, mitä toinen ihminen on joutunu kokeen tai käy päässään läpi. Sä voit tavata iloselta vaikuttavan ihmisen, mutta oikeesti sen elämä voi ollaki yhtä helvettiä. Ja vaikka sä oisit tuntenu jonku jo kauan, sä et siltikään välttämättä oikeesti tunne sitä tai tiiä, miten sillä menee. Ei kukaan täällä, missä mä asun, oikeesti mua tunne. Ei ne tiiä, miten mulla menee. Mitä mä käyn läpi. Ei ne tiiä, mitä mä oikeesti tunnen. Ei ne vaan nää sitä, koska valehtelen.

Ja joo anteeksi tästä deepista asiasta heh.