40

1.1K 80 73
                                    

Mun piti julkasta tää jo eilen, mutta unohdin so tässä tää nyt sit ois

~Joel~

"Mä haluun sit käyä tänään saunassa", Joonas ilmoittaa, kun suljen mökin oven ja alamme riisua ulkovaatteita. "Okei, mutta käyään ennen sitä kävelyllä", sanon. "Onko pakko?" Joonas kysyy kärsivän näköisenä. "Kiltti", sanon mutristaen huuliani. Joonas huokaisee. "Ei sulle voi sanoa ei, kun sä otat ton ilmeen", hän sanoo. Virnistän. 

"Mä tiiän ja siks mä käytänki sitä", sanon ja vedän Joonaksen lähemmäs itseäni hänen lantiostaan. Kitaristi nostaa kätensä rintakehälleni ja hymyilee. Painan huuleni hänen omilleen. Joonas on hieman takakenossa. Hän hymyilee huuliani vasten, mikä tekee suutelemisesta hieman vaikeampaa. Ei anneta sen kuitenkaan häiritä nyt. 

Erkanen suudelmasta hetken kuluttua ja katson hymyilevää Joonasta. "Mutta syödään eka jotain ruokaa, ennen ku mennään kävelylle", sanon. Joonas nyökkää. "Me voitais kattoo sit saunan jälkeen joku elokuva", Joonas sanoo. "Okei. Käyks joku toiminta?" ehdotan. Joonas nyökkää hyväksymisen merkiksi. Eli meillä on siis sauna- ja leffailta tiedossa. Sen jälkeen, kun olemme syöneet ja käyneet kävelyllä. Kuulostaa hyvältä. 

Joonas erkanee minusta ja alkaa riisua loppuja ulkovaatteitaan. Minä teen saman. Paksuissa toppavaatteissa ei ole kovin kiva olla sisällä. Pistän vaatteet naulakkoon ja menen sitten peremmälle mökkiin. 

"Mitä me syödään?" kysyn. Joonas näyttää miettivältä. Hän menee tutkimaan jääkaapia. Menen hänen perässään keittiöön. Nojaan keittiötasoon ja katson Joonasta. Pian hän sulkee jääkaapin oven ja ilmoittaa dramaattisesti: "Mulla ei oo mitään hajua." Naurahdan. 

"Ehkä mun täytyy sit syödä sut", sanon virnistäen. "Onks se muka reilua?" Joonas kysyy huvittuneen kuuloisena. "Tottakai", sanon ja nyökyttelen päätäni. "Aivan", Joonas sanoo ja tulee eteeni seisomaan. Hän kiertää kätensä ympärilleni ja painaa päänsä rintakehälleni. "Onko joku läheisyyden kipee?" kysyn. Joonas nyökkää. 

"Mä oon läheisyyden sairas ja jos mä en saa sulta läheisyyttä, mä voin tosi huonosti", Joonas mutisee rintakehääni vasten. Naurahdan ja kiedon käteni hänen ympärilleen tiukasti. "Eihän se sovi, että sä voit huonosti", sanon hiljaa ja painan suukon hänen blondeihin, kiharoihin hiuksiin. Ei se todellakaan sovi, että minun Pumpuli poikani voi huonosti.

_ _ _

Kävelemme Joonaksen kanssa käsi kädessä katulamppujen valaisemalla polulla. Taivas on tähtikirkas eikä täällä tuule edes vähän. Kerrankin niin päin. Välillä nimittäin tuntuu siltä, että tuuli vainoaa minua. 

Vilkaisen vieressäni kulkevaa Joonasta ja sitten lumipenkkaa polun vieressä. Joonas huomaa katseeni ja katsoo minua uhkaavasti. "Älä luulekaan", hän sanoo tiukasti. Virnistän. Joonas pudistaa päätään ja irroittaa kätensä minun omastani. 

Otan Joonaksesta kiinni ja kaadan hänet lumipenkkaan. Kohtaan pöllästyneen katseen. Alan nauramaan. Joonas katsoo minua hieman tuimasti ja nousee seisomaan. Hän tulee kohti ja kaataa vuorostaan minut lumeen. Vedän hänet kuitenkin mukanani sinne. Joonas makaa päälläni ja katsoo minua silmiin. Hän virnistää ja nappaa lapasen verhoamaan käteensä lunta. 

Aavistan, mitä hän aiko, joten koitan työntää häntä pois päältäni. Hän kuitenkin ottaa käsistäni kiinni ja läjäyttää lumet suoraan naamalleni. Voin sanoa, että tämä on inhottava tunne. Lumi sulaa naamalleni. Pyyhin sitä pois. Joonas katsoo minua hymyillen. "Sinä senkin-", aloitan. 

"Kuules sä ite alotit tän", Joonas puolustautuu. Niinhän se on, mutta kyllä minä silti voin naama pesun kostaa. Kaadan Joonaksen viereeni ja nousen istumaan. Otan lunta käsiini ja läväytän ne Joonaksen naaman päälle. "Hyi helvetti!" hän huuudahtaa. Alan nauramaan. "Siitäs sait", sanon. Joonas pyyhkii naamaansa ja katsoo minua silmiini. Hän pudistaa päätään. 

"Mun vaatteet on ihan märät", hän valittaa. Tosiaan meillä ei ole ulkohousuja, joten housumme ovat ihan lumessa. Kaadun makaamaan ja käännän päätäni Joonaksen suuntaan. "Sori. Mut mehän oltiin menossa tän jälkeen saunaan so no problem", sanon pienesti hymyillen. Joonas kääntää myös katseensa minuun ja hymyilee pienesti. "Niin kai sit", hän sanoo. 

Käännän katseeni taivaalle, jossa tähdet tuikkivat toinen toistaan kirkkaammin. Tähdet ovat, kuin muistoja. Tai ihmisiä. Tai minun rakkauden määrä Joonasta kohti. Ei edes nuo tähdet kylläkään pysty kuvaamaan sitä määrää. Ehkä koko avaruus riittää. Sehän on ääretön. Tai miten asian ottaa. Eihän kukaan koskaan ole käynyt katsomassa, jos se loppuukin jossain kohti. Pointti on se, että rakastan Joonasta aivan helvetisti eikä mikään luku tai määrä pysty sitä kertomaan. 

Siirtelen katsettani taivaalla ja katson eri tähtiä. Niitä kuolee ja syntyy lisää koko ajan. Onneksi Joonas pysäytti minut silloin, kun olin hyppäämässä sillalta alas. Muuten minulta olisi jäänyt kokonaan näkemättä ja kokematta meidän rakkaustarinamme. Tarinamme, joka on vasta alussa. 

~~~
Sanoja 660
Tää onki yllättävän haikeeta lopettaa, mutta näin on parempi kahdesta syystä. 1: Jos mä en ois lopettanu tätä nyt nii tällä ois ollu kuitenki surullinen loppu. Ja sen toisen syyn te saatte tietää joskus ;)
Kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea tätä❣️

Joonas&JoelWhere stories live. Discover now