38

804 77 19
                                    

~Joel~

"Moikka! Pitäkää hauskaa siellä mökillä", Joonaksen äiti huikkaa portailta. "Joo. Moikka!", vastaan ja istun pelkääjän paikalle autoon. Joonas vilkuttaa äidilleen ja istuu sitten autoon. "Käyään siellä hautausmaalla ja jatketaan sitte matkaa", Joonas sanoo. Nyökkään ja pistän turvavyöni paikoilleen. Joonas käynnistää auton ja lähtee ajamaan kohti hautausmaata. 

Olemme hiljaa. Joonas vaikuttaa haikealta. Oman siskon menettäminen on varmasti todella hirveä ja vaikea asia. Voin kyllä kuvitella sen tuskan. Vähän sama, kun joku jätkistä kuolisi nyt. He ovat minulle perhe. He ovat, kuin veljiä minulle. 

Hautausmaalle ei ole kovin pitkä matka, joten pääsemme perille nopeasti. Joonas pysäköi auton ja sammuttaa sen sitten. Hän nojaa rattiin ja selvästi kasailee itseään. Irroitan turvavyöni ja nostan varovasti toisen käteni Joonaksen takin peittämälle selälle. Silitän sitä pitkin vedoin ja annan Joonakselle aikaa. 

Jonkun ajan kuluttua Joonas ryhdistäytyy ja nyökkää sen merkiksi, että mennään. Nousen autosta pois. Joonas tekee samoin. Hän ottaa takapenkiltä kynttilän mukaansa ja kiertää sitten auton minun luokseni. Seuraan Joonasta hautausmaalle. Hän kävelee määrätietoisesti hautausmaan takaosaa kohti. 

Joonas pysähtyy yhden haudan kohdalle ja katsoo sitä surullisesti. Katson hautakiveä ja lasken nopeasti, että Janette kuoli kahdeksan vuotiaana. Niinhän Joonas kertoikin silloin joskus. Hautakivi on kaunis ja se erottuu hyvällä tavalla muista hautakivistä täällä.

Joonas kyykistyy haudan viereen ja ottaa taskustaan sytkärin. Hän sytyttää kynttilän ja pistää sen mustaan lyhtyyn. Joonaksen katse on kiinnittynyt liekkiin. Hänen silmät kimaltelevat kyynelistä. Otan pari askelta lähemmäs Joonasta ja kyykistyn hänen viereensä. Kiedon käteni hänen hartioiden ympärille ja halaan häntä. Painan poskeni Joonaksen päätä vasten.

Kuulen hiljaista itkemistä. Silitän Joonaksen olkaa ja olen vain hiljaa. Joskus hiljaisuus on paras tapa tukea. Katson kynttilää, jonka liekki värisee hieman. Värisee niin kuin Joonas käsieni suojissa. Jalkani alkavat puutua hieman, mutten anna sen häiritä. Kyllä minä nyt pienen jalkojen puutumisen kestäisin Joonaksen takia. Kestäisin, mitä tahansa Joonaksen puolesta. 

_ _ _

Pysäytän auton mökin pihaan ja sammutan sen. Ulkona on jo pimeää. Kello on kahdeksan illalla. Vilkaisen Joonakseen vieressäni. Hän oli nukahtanut tunti sitten. Nyt hänen pitäisi herätä. Tuskin kylmässä autossa nukkuminen olisi kivaa nimittäin. Ja minä tarvitsen seuraa. 

"Joonas. Herätys", sanon ja silitän toisen poskea. Joonas raottaa silmiään. "Ollaanko me jo perillä?" hän kysyy. Nyökkään. "Sä nukuit viimesen tunnin", kerron. Joonas nyökkää ja haukottelee. Hän aukaisee turvavyönsä ja venyttelee. "Paljo kello on?" hän kysyy ja katsoo minua silmiin. "Kaheksan. Ehkä muutaman minuutin yli", kerron. Joonas nyökkää ja painaa suukon poskelleni.

Hän nousee reippaasti autosta pois ja menee peräkontin luo. Miten hän onkin noin energinen, vaikka hän juuri heräsi. Ihme energia pakkaus. Nousen itsekin autosta pois ja otan tavaroitani -jotka olin ehtinyt matkalla levittää- käsiini. Suljen auton oven ja menen peräkontin luo. Pistän tavarat käsistäni kassiin ja otan sitten pari kassia kantoon. 

Joonas ehti jo ottaa omat kassinsa ja mennä mökin rappusille avaamaan mökin oven. Suljen peräkontin ja seuraan häntä. Joonas avaa oven ja astuu mökkiin sisään. Lasken kassit käsistäni lattialle ja lukitsen sitten auton ovet. Vedän mökin oven kiinni. Otan kengät pois jaloistani ja pistän ne nätisti seinän viereen. Riisun takkini ja pistän sen peilikaappiin henkariin. 

Menen peremmälle mökkiin. Katson huvittuneena Joonasta, joka käy paikkoja läpi. Hän on, kuin pikku lapsi tällä hetkellä. Se on kyllä aika todella hellyyttävää. 

~~~
Sanoja 511
Seuraava osa on toisiks viimenen 🙈

Joonas&JoelWhere stories live. Discover now