Fuck the rules, i love you. (Finnish story)

Perhosbileet ekaa kertaa

Hän avaa oven.
"Ömm, en osannu odottaa et tänne tulis ketää nii tää kämppä on vähä sotkunen, sori"
Hän sanoo takellellen sanoihinsa vähän nolona.
"No eihän tää ees oo paha" vastaan ja kävelen peremmälle taloon.

No joo. Oli se vähän kaaos. Olohuone meinaan. Pöydällä oli tyhjiä kaljatölkkejä ja viinapulloja. Pöydän alla oli kori jossa oli tyhjiä tölkkejä. Niitä oli paljon. Vähän liikaakin. Kohotin kysyvän katseen poikaan, joka katsoi häpeillen maahan. Miksi hän teki noin. Miksi häntä hävetti?

"Mä tiiän et tää on vähä kaaos mutku-"
"Eise mitään. Oikeasti. Kiitos kun sain tulla tänne."
"mut miksi. Tiiät et ei juominen auta, ainakaan jos juo noin paljon."
Sanon pojalle joka korottaa katseensa minun silmiin. Tyhjät ja kylmät, mutta samalla niin lämpimät silmät kohtaavaat omani.

"Ei puhuta siitä nyt pliis?"
Hän katsoi minua kysyvästi.
"Okei" vastaan.
Poika nappaa askin, ja kävelee jonkun ulos vievän oven suulle, katsoo minua jolloin nyökkään pojalle ja tuo avaa oven.

Hän astuu terassille ja minä kipitän perässä. Vittu et tääl on kylmä, jätin mun toppatakin eteiseen enkä jaksa hakea sitä. Kyl mä parit röökit kestän.

Hän on kaivanassa tupakkiastia hupparin taskusta. Huomaan vasta nyt terassin valon ansiosta tuon pojan kasvot kun hän kääntää katseensa minuun. Vedän syvää henkeä. Poika parka. Hänen nenästä on vuotanut verta, joka on jo kuivanut hänen huulen ylle vanana. Alahuulessa on pitkä haava, ja pojan oikea silmä on kokenut nyrkin kosketuksen sillä se sinertää mukavasti. Ja hän joutui kokemaan tuon minun takia.

"Mitäh?" Poika katsoo minua vähän huolestuneesti kun katson häntä metrin päästä kauhuissani.

"Anteeksi." Soperran kyyneleet silmissäni, jotka valahtaa poskilleni. "Oon niin vitun pahoillani, jos et olis tullu pelastaa tällästä säälittävää pentua sun naama ei olis noin karussa kun-" selitän kunnes hän keskeyttää.

"Juuli älä. Ei tää oo sun vika. Toi mitä Antton teki ei ollut oikein, ja ei tää oo ees paha. On mun naana ollu pahemmassaki kunnossa." Hän naurahtaa alakuloisena.

En tiedä mitä ajattelen, mutta otan kaksi askelta eteenpäin, ja kurotan käteni pojan kasvojen luo. Sipaisen hänen silmäkulmaa jolloin poika vähän säpsähtää. Ai ei satu. Sipaisukin saa hänet jo tuntemaan kipua.

"Ai ei oo ees paha." Sanon laskiessani katseeni maahan ja tuon käteni ohimolleni. Käännyn toisinpäin mutta aikeeni keskeytetään.

Lucas nappaa minua vahvalla kädellään ranteestani kiinni. Oikeasta ranteestani. Juuri siitä ranteesta, mihin eilen illalla paniikkikohtauksen aikana upotin veitsen.

Saan paniikki kohtauksia aika usein. En voi niille mitään. Ajattelen asioita, jotka ajaa mut paniikkiin. Ja pahana tapana puran paniikkia viiltelemällä.

Inahdan voimakkaasti hänen tarratessa ranteesta. Voi vittu olisi pitänyt pysyä hiljaa, nyt hän tajuaa.

Hän päästää hyvin nopeaa irti ja vedän käden kylkeni viereen. Olen selkä häneenpäin.
Luojan kiitos viiltoja ei näe verkkokankaanläpi, ja hän ei voi pakottaa minua näyttämään rannettani.

"Juuli." Kuulen äänen takaani. Hänen ääni on muuttunut huolestuneeksi, mutta rauhoittavaksi.
"Pliis. Käänny muhun päin." Hän enemmänkin käskee kun pyytää.
Käännyn, ja yritän esittää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se ei kuitenkaan onnistu.