Jäin seisomaan lamaantuneena ruskan kirjoamalle pihalle, jota reunustivat lukuisat käppyräiset puut ja korkea metallinen verkkoaita.
Riitani Jennien kanssa oli järkyttänyt minua, sillä en muistanut meidän koskaan riidelleen yhtä pahasti. Pyyhin silmiini kihonneet kyyneleet ja käskin itseäni pitämään kyynelkanavani kuivina.
Kuolleet lehdet rusahtelivat äänekkäästi kengänpohjissani, kun tallustelin pihan poikki koulun ovelle. Suurin osa ihmismassasta oli jo kadonnut sisään rakennukseen mukaan lukien Jennie helmuavassa ruskeassa nahkatakissaan ja farkuissaan. Kun häntä ei ollut näkyvillä, saatoin melkein kuvitella, ettei meillä mitään riitaa ollutkaan.
Luokassa oli kauhea hälinä, kun istahdin paikalleni Jisoon eteen. En uskaltanut kääntyä katsomaan tämän ilmettä, ennen kuin tunsin hänen tökkivän kynällään kivuliaasti lapaluitteni väliin. "Lalisa Manoban! Älä esitä, ettet huomaa minua!" hän sihahti kiukkuisena. "Tiedän teidän riidastanne, muttei sinun tarvitse kohdella minua noin!"
Käännyin ympäri vastentahtoisesti ja näin ärtymyksen paistavan hänen tummanruskeista silmistään. Jisoon punertavaksi värjätyt hiukset olivat löyhällä poninhännällä, mutta muutama suortuva oli karannut kampauksesta ja valui nyt hänen suorien ja kauniiden kulmakarvojensa ylle. Hän yritti luoda minuun tuomitsevan katseen, joka epäonnistui surkeasti.
"Äläs nyt. Tuo ilme ei sovi sinulle", sanoin yrittäen kuulostaa kepeältä, mutta ääneni sortui kesken lauseen. Laskin katseeni alas, jotta otsatukkani peittäisi silmäni, jotka olivat täyttyneet itkemättömistä kyyneleistä.
Kuulin Jisoon vaimean äänen pölinänä mieleni perukoilla, joka kuulosti vihaiselta ampiaislaumalta havaitessaan pesässään tunkeilijan. Toivoin voivani sulkea korvat meteliltä, joka kuitenkin laantui, kun historianopettaja marssi sisään kantaen mukanaan mustaa salkkuaan. Hän pamautti salkun opettajanpöydälle, kuten tavallisesti. Kaikille oli arvoitus mitä se piti sisällään.
"Saamme tänne tänään uuden oppilaan! Kohdelkaa häntä ystävällisesti", opettaja sanoi tervehdykseksi. Hän ei puhunut koskaan jonninjoutavuuksia ja ohjasi keskusteluja aina, kun ne uhkasivat kääntyä sivuraiteille. Ei, hän meni aina suoraan asiaan.
"Rose." Opettaja nyökkäsi tytölle, joka seisoi oviaukossa tekeytyen mahdollisimman huomaamattomaksi. Hän näytti kiusaantuvan kaikesta huomiosta, kun jokaisen oppilaan silmäpari kääntyi häntä kohti. Hän kieputti vaivaantuneena oranssia suortuvaa sormessaan, eikä näyttänyt edes tajuavan tekevänsä niin.
Minusta hän oli kaunis. Hänellä oli yllään tummansininen villapaita ja siniset farkut, joiden leveät lahkeet miltei hipoivat lattiaa hänen jalkojensa alla. Toisin kuin muilla luokan tytöillä, hänellä ei ollut mitään koruja päällään eikä edes meikkiä. Hänen ihonsa oli kuin vaaleaa silkkiä, ja silmät tummat. Nuoret, mutta niissä oli surumielinen ja ahdistunut katse. Nyt vasta huomasin, että tytön koko olemus huokui peiteltyä surua.
"Chae Young Park", opettaja sanoi ja viittoi häntä tulemaan lähemmäs. "Mutta haluat muiden kutsuvan sinua Roseksi?" Rose nyökkäsi aavistuksen verran, lähes huomaamattomasti.
Ihmettelin, miksei hän sanonut mitään, kun opettaja osoitti hänelle paikan luokan perältä kauimmaisen pulpettirivin takimmaiselta paikalta. Tyttö käveli kiltisti luokan läpi ja istuutui alas laskien mustan olkalaukkunsa lattialle. Vaikka opettaja hymyili hänelle lämpimästi, tyttö ei vastannut hymyyn.
KAMU SEDANG MEMBACA
MUTED | chaelisa
Fiksi Penggemar❝Rosé oli itse hiljaisuus. Hänelle puhuessani minusta tuntui kuin olisin puhunut hiljaisuudelle. Kun sanoin hänelle niin, hän ei vastannut. Hän oli hiljaa. Ainoa ääni, joka hänestä lähti, oli hänen tasaisen hiljainen hengityksensä.❞ Tyttö nimeltä Ro...
