MUTED | chaelisa

Luku 23: Typerys

Jisoo seisoi ikkunan luona kuunvalon suodattuessa sisään. Koko maailma nukkui rauhallista ja levollista untaan, täysin tiedottomana ympärillään tapahtuvista kaaoksista. Hiljaisuus venyi kuin vanha hapertunut kumilanka, joka saattaisi katketa minä hetkenä hyvänsä. Senkin typerys, hän manasi. Lisa... jos sinulle tapahtuu jotain...

Oli kulunut tasan viisitoista minuuttia siitä, kun Lisa soitti. Jisoo näppäili poliisin numeron ja veti puhelimensa korvalleen. Hikikarpalot helmeilivät hänen otsallaan ja hän pyyhki ne kämmenselkäänsä. Hänen oli tehtävä tämä Lisan vuoksi. Se varomaton, tyhmä tyttö saattoi syöksyä tänä iltana kuolemaansa, elleivät ulkopuoliset puuttuisi asiaan. Hän ei tiennyt, miten vaarallinen Ty oli. Ehkä hän aliarvioi Seran.

Kun kaiuttimesta kuului möreä vastaus, Jisoo alkoi puhua pälpättää litanian, jonka hän oli huolellisesti hionut kuluneiden minuuttien aikana. Hän kertoi osoitteen ja tilanteen kokonaisuudessaan. Hän pyysi apua.

"Hyvä on, ei hätää. Olemme tulossa", poliisi murahti ja sulki puhelimen. Jisoo laski kuulokkeen korvastaan ja sulki silmänsä.

Ja toivoi.

* * *

Tyn silmät välähtivät, niissä vilahti jokin kiinnostuksen tapainen. Hän kallisti hitaasti päätään, mustat hiukset valahtivat hänen kasvoilleen, irrottamatta kiinteää katsettaan minusta. Ja alkoi lähestyä minua kuin musta pantteri; äänettömästi ja sulavasti.

Rose tuijotti meitä kahta järkyttyneenä, yritti riuhtoa köysissään, mutta turhaan. Mitä hän yritti kertoa minulle? Voi, Rose, pystyisitpä puhumaan. Miten ihmeessä hän oli saanut Rosen tulemaan tänne? Väkivallan käyttö ulkona olisi pistänyt silmään.

"Nyt mietit, miten sain Rosen tänne. Itse asiassa juoni oli hyvinkin yksinkertainen. Yhtä yksinkertainen kuin sinä". Ty sanoi hiljaa sihisten. Hän oli vaarallisen lähellä ajatuksiani, luki ne kuin paperista. "Lähetin vain Roselle viestin ja pyysin hänet ulos. Tietenkin poistin viestin lähettämisen jälkeen puhelimestasi. Hän luottaa sinuun."

Noinkin yksinkertainen, mutta toimiva suunnitelma. Muistin sen hetken tuoreena ja kirvelevänä haavana mielessäni; Tyn sulavasti ottamassa puhelimen kädestäni, voitonriemu silmien takana vilahtaen, hänen ällöttävä hyväntuulisuutensa. Kaikki johtui tästä. Sen vuoksi hän oli alusta astikin lähestynyt minua. Hän oli huomannut kytkökseni Roseen ja päättänyt käyttää sitä hyödykseen. Minä olin toiminut tässä välikappaleena, pelinappulana, jota pyöriteltiin ja liikuteltiin mielen mukaan, sitten pyyhittiin helposti pois kuvioista, kun ei enää tarvittu. Minun vuokseni Rose oli siepattu. Olin auttanut siinä. Halusin antaa ylen.

En pystynyt enää raivoltani puhumaan. Punainen, kiehuva neste sytytti jokaisen soluni ilmiliekkeihin, ja tuo tuli halusi polttaa, satuttaa ja korventaa. En voinut uskoa, että näin väkevää ja raakaa voimaa oli edes olemassa. En enää perääntynyt, työnsin kaikki muut tuntemukset syrjään tukahduttavan vihan edessä. Ennen en olisi siihen kyennyt. Kiitos Rosen, hän auttoi minua löytämään itsestäni voimaa ja rohkeutta, jota en tiennyt edes omaavani. "Miksi?" tiukkasin.

"Koska hän on siskoni. Onko kiellettyä viettää aikaa perheensä kanssa?" Ty totesi yhtäkkiä kylmästi. Hänen äänensävynsä oli yhtä kolea ja jähmeä kuin hänen tunteensa, pelkkä jääkuutio. Hän oli lakannut hymyilemästä omahyväistä ja pirullista hymyään ja tutki nyt kasvojani haudanvakavana. Hän oli varmasti aistinut sisälläni tapahtuneen muutoksen.

Ilmoitus oli minulle kuin isku palleaan. Mitä hän höpisi? Oliko häneltä vintti aivan pimeänä? Vai yrittikö hän kenties hämätä vai...? Rosella ei pitänyt olla veljeä. Niin olin ymmärtänyt. Hänen koko perheensä oli kuollut, paitsi isä, joka virui saastaisessa vankilassa.