MUTED | chaelisa

Luku 6: Viha

Koko aamupäivä mateli ohi, aivan kuin joku olisi säätänyt kellot etenemään puolta hitaammin ihan vain minun kiusakseni. Sisälläni paisunut innostus ja kutkuttava odotus uhkasivat laueta hetkenä minä hyvänsä, ja huomasin vain pukevani kasvoilleni jatkuvasti sen rakastuneen, voimaa antavan ja siirappisen hymyn, vaikka tiesinkin kerääväni osakseni uteliaita katseita.

Välitunnilla käväisin tyttöjen vessan kautta selvittämässä kuontaloani ja käyden käsiksi pieniin takkuihin. Tarkistin, että meikkini oli kunnossa ja vaatteeni suorassa.

Näin peilin kautta, kuinka käytävällä takanani olevista punaisista ovista yksi avautui, ja Jennie tuli ulos. Hänen yksinkertainen, mustavalkoinen tyylinsä ja valkoisina valossa hohtavat korut sulautuivat erinomaisesti vaaleaan seinään ja shakkiruudulliseen lattiaan. Hänellä oli jalassaan tyylikkäät, mustat korkokengät, enkä voinut kuin ihmetellä, miten hänen onnistui pysyä pystyssä, saati kävelemään niiden kanssa tähän aikaan vuodesta, jolloin kadut kiilsivät kosteudesta, ja navakka puhuri ahmi vaatteiden helmoja.

Hän hymyili hieman vaisusti minut nähdessään. Hänen korkokengistään lähti tasaisia kopahduksia lattiaan, kun hän käveli viereeni pesemään käsiään. Huomasin näin lähietäisyydeltä, että Jenniellä oli mustiksi lakatut kynnet ja melko vahvaa kajaalia, ja aloin tosissani miettiä, koska häneen oli iskenyt halu vaihtaa tyyliään. Minusta hän oli hyvännäköinen kuten aina, mutta värien käyttö olisi ollut enemmän kuin vain sallittua tähän ankeaan aikaan vuodesta, jolloin sitä kaipasi tuon tuostakin piristystä, kun maailma oli itsessään jo lähes väritön.

"Hei", sanoin epävarmana ja katsoin, kun hän hieroi ruusuntuoksuista saippuaa käsiinsä ja huokaisi syvään.

"Lisa", Jennie sanoi hiljaa sulkien hanan. Hiljaisuus laskeutui vessoihin, kun ei kuulunut enää juoksevan veden ääntä, ei pisaroiden tipahtelua viemäriin, ei mitään. "Olet käyttäytynyt omituisesti viime aikoina. Minä ja Jisoo olemme huolissamme sinusta, tiedäthän sinä sen?" Kun en vastannut heti, hän jatkoi: "Jos... jos kaipaat jotain..." Hän epäröi sekunnin murto-osan. "Tai haluat kertoa meille jotain, olemme aina tukenasi, okei? Joten kerro nyt, mistä kenkä puristaa?"

Näin mielessäni Bamin kasvot, jotka olivat vääristyneet katkeruudesta ja surusta. Heidän vaakalaudalla olevan ystävyytensä, jonka hän saattaisi tuhota, heidän yhteiset muistonsa, jossa he temmelsivät kuin pikkulapset leikkikentällä, hänen kätensä Bamin omassa... Bamin kääntämässä hänelle selkänsä, ja tuo harvinaisen vihamielinen katse muuten niin lempeillä kasvoilla. Jisoon ja Jennien pettyneet, etäiset ilmeet, joita hän saisi osakseen, kun hän hylkäisi heidät, sulkisi heidät pois sydämestään, vaikka oli luvannut heille, ettei mikään mahti tässä maailmassa rikkoisi heidän välistä sidettä... mutta hän oli ollut pikkulapsi sen sanoessaan, ja pikkulapset näkivät maailman yksinkertaisena, niin mustavalkoisena. Ja kaikki tämä vain yhden asian takia...

Rosen.

Ei, en millään voisi avautua Jennielle, vuodattaa surujani tälle... rakkaus oli hyvin salainen, koskematon ja henkilökohtainen, mutta tärkeä osa sisimpää, eikä siitä puhuminen jollekulle ulkopuoliselle... tuntunut oikealta.

Olin vajonnut niin syvälle omiin ajatuksiini, että olin vähällä unohtaa kysymyksen. Kohautin huolettomasti olkiani ja väläytin Jennielle rauhoittavan hymyn. "Ei mistään, kaikki on hyvin. Olen vain niin väsynyt. Mutta kiitos, kun välitätte", sain sanotuksi hiukan kankeasti. Sillä hetkellä yksinäisyyteni tuhkanharmaa pilvi, joka vain halusi puristaa itsestään ulos pulleita sadepisaroita kuin kyyneliä, väistyi mielestäni kuin pilviverho auringon tieltä.

"Kiitos. Kiitos, kun olet ystäväni."

Aivan kuin Jennien kasvoilla olisi vilahtanut synkeähkö varjo. Se häälyi hetken hänen kasvoillaan. Mistä lähtien me olemme alkaneet salailla toisiltamme asioita? Luulin, että saatoimme jakaa kaikki ilot ja surut keskenämme, hänen katseensa tuntui sanovan. Hän hymyili, mutta hymy ei tuntunut ulottuvan silmiin asti. Vaikutti vahvasti siltä, etten ollut ainoa, joka salaili asioitaan, ja päätin, etten paljastaisi Jennielle mitään ennen kuin hänkin osoittaisi luottavansa minuun. Tietysti, ellei hän arvaisi ensin, mikä oli hyvinkin mahdollista.