6. Kahvila

2.5K 58 17
                                    

Tiiviisti:
Genre: Romantiikka

Juonesta:
A työskentelee kahvilassa minimipalkalla. Hänen päiviensä piristys on B, päivittäin kahvilassa käyvä asiakas, jota katsoessa silmä todellakin lepää. Päivittäin B tilaa saman juoman ja jaksaa päivittäin sanoa koko juoman nimen, vaikka juoman nimi onkin älyttömän pitkä.
A pyrkii aina olemaan se, joka saa vastaanottaa B:n tilauksen. A on korviaan myöten ihastunut, vaikkei olekaan vaihtanut vakioasiakkaansa kanssa kuin muutaman sanan, ja nekin aina vain tilaukseen liittyviä.
Eräänä päivänä B tulee kahvilaan väsyneenä ja pyytää vain "yhtä tavallista." A aistii jonkin olevan pielessä ja kysyy asiasta B:ltä jonka kanssa juttelu osoittautuukin hyvin leppoisaksi.

Muita ideoita:
- Juttelusta voi tulla tapa
- Aiheet voivat muuttua syvällisemmiksi
- Tapaamisia voi tapahtua muuallakin kuin kahvilassa (arkipäiväiset kohtaamiset, esim kauppareissut / sovitut tapaamiset)
- Juoman nimi voi olla luokka "Erityisen herkullinen mansikkaströsseli kaakaokuorutteinen kermavaahtosörsseli erikoisin jääkahvin Perussa murskatuin hitusin" tai esim. pitkä ja hankala sana vieraalla kielellä
- Huumoria peliin: asiakas on voinut joskus sanoa juoman nimen väärin ja käyttää huvikseen siitä väärin sanomaansa nimeä
- B voi olla väsynyt esim. suhteeseensa liittyvistä asioista (aineksia kolmiodraamaan!!!) tai esim. huonosta menestyksestä koulussa/töissä

Vaihtoehtoinen idea
Mikäli haluat, että tunteet kehittyvät ajan myötä on se mahdollista. Tässä tapauksessa A:n ja B: n suhde voi olla aivan tavallinen vakioasiakkaan ja kahvilamyyjän välinen suhde, joka lähtee juonen ehdottamaan suuntaan esim. seuraavan kaltaisessa tilanteessa:
- B ei ole juonut juomaansa ja A tulee kysymään, mikä siinä oli vikana
- B on niin ajatuksissaan, ettei älyä kahvilan sulkemisajan menneen jo. Ainoana vielä kahvilassa olevana työntekijänä A käy kysymässä mikä on vikana

Juoni-ideoita ja muuta inspiroivaaUnde poveștirile trăiesc. Descoperă acum