19 - vääriä suudelmia

2.7K 207 229
                                    

— e v e —

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

— e v e —

Tuntui väärältä, kuinka ahnaasti Leevi vastasi mun suudelmaan, kun se ensijärkytykseltään tajusi suudella mua takaisin. Tuntui väärältä, kuinka sen kädet hipelöi mun selkää ja kuinka mä leikin tykkääväni siitä, kuinka mä kuvittelin suutelevani Elisaa ja kuinka se hetkellisesti tuntui hyvältä, kunnes mä taas palasin takaisin maan pinnalle, kun tunsin pehmeän ihon sijasta piikikkään parransängen leukaani vasten.

Kaikki siinä tuntui niin helvetin väärältä, mutta ainakin vei mun ajatukset ihan helvetin kauas niistä ajatuksista, mitkä yritti vallata mun mielen. Muuta mä en halunnut. En mä siinä miettinyt kuinka mä en tulisi koskaan kelpaamaan mun vanhemmille, tai kuinka mun pää tuntui välillä niin raskaalta kantaa, etten mä jaksanut nousta sängystä ylös käydäkseni vessassa. En mä miettinyt miten mä en koskaan voisi elää elämääni vapaasti, kun mä olin niin jumissa mun perheen arvostelun sotatantereella, tai sitä, miten mä en koskaan voisi tuoda ketään tyttöä näytille kotiin. Enkä mä miettinyt sitäkään, miten vitun väärin tämä oli Leeviä kohtaan, että mä johdattelin sitä harhaan.

Mä en miettinyt, mä vaan toimin.

Paitsi sitten, kun listan viimeisin kohta iski mun tajuntaani. Se tunne oli helvetin voimakas, se viilteli mun sydämeen kipeitä viiltoja ja mä tunnistin sen kivun. Se oli tasan sama kuin mitä mä olin itse tuntenut kolme vuotta sitten. Universumi halusi muistuttaa mua, kun mä itse olin särkenyt mun sydämeni eikä mun pitäisi tieten tahtoen aiheuttaa samaa kenellekään. Silti mä tein niin, ja mä vihasin itseäni enemmän kuin koskaan ennen.

Mä olin oksettava. Mä olin vitun oksettava ihminen.

Mä havahduin ihan liian myöhään miten järkälemäisen ison virheen mä olin tekemässä, ja vihdoin mä tajusin liikahtaa kauemmas. Mun päässä heitti pahemman kerran ja mun sydän jyskytti rinnan alla kuin höyryveturi. Mä en uskaltanut katsoa Leeviä, mä en uskaltanut sanoa mitään, mä vaan pyyhälsin Leevin ohi, mä kuulin kuinka ne sen kaverit vislaili ja huuteli jotain ja mun kurkkua alkoi kuristaa ihan hulluna.

En mä ollut tällainen ihminen.

En mä tehnyt tällaista.

En mä jumalauta leikkinyt toisten ihmisten tunteilla näin.

Mä juoksin nurkan taakse, pois näköpiiristä. Mua oksetti ja mun oli pakko pysähtyä ottamaan tukea baarin karheasta tiiliseinästä, mä olisin halunnut raastaa mun ihoa siihen, mä olisin halunnut tehdä jotain itselleni.

Mä vihasin olla mä.

En mä osannut elää.

Ahdistus mun sisällä kasvoi sietämättömän suureksi ja mä aloin haukkoa henkeä. Vaikka mä olin ulkona, tuntui kuin koko maailmasta loppuisi ilma ja mä pelkäsin kuolevani siihen. Pelkäsin ja toivoin.

me neljäWhere stories live. Discover now