Yks meistä pukeutui aina pastellisävyihin.
Toinen pelkkään mustaan.
Kolmas ei välittänyt mistään.
Neljäs halusi välittää, muttei tiennyt mistä aloittaa.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— o o n a —
Mä olin laittamassa itselleni iltapalaleipiä, kun ovikello soi.
"Mitä helkkaria?" iskä heräsi sen laiskanlinnasta, eli sen tummanruskeasta nojatuolistaan ja laski rillejään katsoakseen mua. "Kuka hitto tulee tähän aikaan kylään?"
"Joku sun kilpakosija", mä heitin ja nappasin palan kurkkua suuhuni, ennen kun kiiruhdin nopeasti pesemään käsiäni ennen ovelle menoa.
Iskä nauroi.
"Mee sanoo sille akalle etten oo kotona. Mulla on mun epäonnenkalsarit", se heitti ja mä puolestani nauroin.
"Ai ne, missä on ananaksen kuvia?"
"Just ne!"
"Mä käskin sua heittää ne menemään! Ne on karseet."
"No jumalauta, ne on pehmeet! Mee nyt äkkiä, ennenku se tulee sisälle ja mun maine menee lopullisesti", iskä hoputti ja mä hihittelin itsekseni matkalla eteiseen.
Iskä oli niin pösilö.
Ovikello soi uudestaan vielä pari kertaa ja perään kuului myös pari kipakkaa koputusta meidän puuoveen. Mua alkoi vähän hirvittää mikä murhaaja sieltä oli tulossa, mutta kun mä avasin oven, mä löysinkin sieltä mun huppupäisen parhaan kaverini.
No, se olisikin ollut mun seuraava vaihtoehto.
"Eve? Mitä sä täällä tähän aikaan?" mä kysyin ja näin heti, että nyt ei ollut kaikki hyvin. "Voi ei! Mitä on tapahtunu?!"
Eve näytti itkeneeltä, sen silmät oli turvonneet ja ripsarit oli aavistuksen valahtaneet alaluomelle.
"Saanko tulla teille yöks? Pliis? Mä tiiän et on arki-ilta ja sulla on huomenna koulua, mut mä en voi mennä kotiin", se kysyi, tai enemmänkin se kyllä taisi anella.
"Tottakai saat!" mä huudahdin ja levitin käsiäni halatakseni sitä. Eve kiersi kätensä mun ympärille ja mä rutistin sen tärisevää vartaloa. "Mitä on tapahtunu?" mä kysyin uudestaan vähän hiljaisempaan ääneen, ettei iskä kuule. "Tulitko sä kaapista? Eihän sun porukat vaan heittäny sua pihalle?"
Eve irrottautui halauksesta ja pudisteli päätään. "Pitkä juttu", se niiskaisi.
"Mennään mun huoneeseen", mä sanoin ja päästin Even mun ohitse riisumaan sen maihareita. "Mä olin just tekemässä iltapalaa, mä meen tekee sullekki leivät nii jutellaan", mä selitin ja Even nyökättyä kipitin takaisin keittiöön.
Mun ei tarvinnut sanoa iskälle sanaakaan, ei mun tarvinnut kysyä saisiko Eve jäädä yöksi, kun se jo nyökkäsi hyväksyvästi ja katosi aika pian omaan huoneeseensa. Vaikka se oli tuollainen viiskymppinen yksinhuoltajaleski ja melkoinen äijä ainakin olevinaan, se oli aika hyvin oppinut vuosien varrella elämään teinitytön sääntöjen mukaisesti.
