We Are No Saints, No // Blind Channel Oneshots

2. Olli x Aleksi

Aleksi

"Allu kato!" kuulen tutun hihkaisun. Vilkaisen ympärilleni huomatakseni Eveliinan osoittavan innokaana rahaa maassa. Näyttäisi olevan kahden euron kolikko. Kenellä lie tippunut.

"Oho. Mistäs sä sen löysit?" kysyn hymyillen samalla kyykistyen tytön viereen. "Se oli totta!" hän hihkaisee. Naurahdan. Eveliina ei osaa vielä sanoa kaikkia kirjaimia, joten hänen s:sät kuulostaa kieltämättä huvittavilta.

"Näiks sä tippuko se joltain?" kysyn ottaen ruskeita hiuksia pois tytön kasvoilta. "En" hän vastaa, ja katsoo minua ihan liian suloisesti. "Okei. No mut ootko kuullu sanonnasta 'löytäjä saa pitää'?" kysyn hymyillen.

"Joo! Olli kelto tiitä!" Eveliina sanoo innokkaasti. Ihana. "No mut se meinaa sitä et saat ottaa sen. Jatketaan sitten vielä matkaa" hymähdän. Hän ottaa kolikon maasta, ja tutkii sitä hetken aikaa.

"Mennää. Tuus tänne" ilmoitan. Eveliina kävelee söpöillä askelillaan lähemmäs minua, jolloin nostan hänet syliini. Lasken hänet takaisin ostoskärryissä olevaan istukkeeseen. Mikä lie hienolta nimeltään, mutta kuitenkin.

"Mitä tällä taa?" Eveliina kysyy, samalla heiluttaen jalkojaan selvästi innostuneena. Voi lapsi rakas, ei sillä saa melkein mitään. Ruoka on nykyään hirveän kallista. "Kai sillä vähän herkkuja saa" vastaan hymyillen.

"Voiaanko ottaa?" hän sanoo silmät hehkuen. Että rakastankin lastamme. Ihme ettei Ollista ole kuulunut vielä mitään, hänen pitäisi olla jo kotona. Ehkä hänellä kestää vielä jonkin aikaa. Pitää viedä tämä pikkulapsi kotiin ja lähteä itse töihin.

"No voidaan. Älä sitte tiputa sitä" varoitan, painaen pusun Eveliinan otsaan. "En en" hän vakuuttelee katse kolikossa.

Hetkessä kauppareissu on tehty, joten suuntaan autoni luokse. Tuntuu taas ikävältä jättää tuo pikkuinen, mutta töihin on mentävä. Emme me nyt joka kerta voi löytää kaupan lattialta kaksi euroa, ja elättää sillä itsemme.

Olli

"Moi!" kuuluu iloinen ääni, jolloin alan pakotaskin hymyilemään. "Moi" vastaan, samalla nousten sohvalta. Suljen television, kyllä sitä sarjaa ehtii myöhemminkin katsoa. "Oho! Mitäs sulla on?" kysyn, kun Eveliina on juossut huojuen luokseni, ja alkanut halaamaan jalkaani.

"Mä löytin tän kaupan lattialta! Alekti tano et löytäjä taa pitää, joten mä otin tän matkaan. Ja Allu myöt otti vähä helkkuja, ja makto ite! Mieti miten hyvä itkä te on!" hän selittää innoissaan.

"Löysit kaks euroo, Aleksi osti sillä rahalla herkkuja, ja sä sait pitää kolikkos?" varmistan samalla nostaen tytön syliini. Ei hänen puheesta saa vielä kunnolla selvää, kun hän ei osaa sanoa kunnolla r tai s kirjainta.

"Joo. Mun pitää syyä nopee, hirvee kiire. Voiks laittaa Evelle vaikka Muumit, ja purkaa ostokset?" Aleksi kysyy samalla näyttäen ahdistuneelta. "Totta kai. Kyllä sä rakas kerkeet. Mä söin vasta, siinä pöydällä on vielä se ruoka" vastaan.

"Kiitti. Oot rakas" mieheni toteaa hymyillen, ja näyttää jo paljon rennommalta. "Nii säki. Mut annappa pusu" ilmoitan virnistäen. Aleksi naurahtaa minulle, ja painaa pusun poskelleni, ja sitten huulilleni.

Lähden Eveliina sylissäni takaisin olohuoneeseen. "Minne Alekti menee?" hän kysyy katsoen minua ihmeissään. "Aleksi menee töihin. Se tulee illalla takas" kerron hymyillen. "Mikt?" hän jatkaa. Ettei vaan kyselyikä tulossa.

"Koska Aleksi on aikuinen, ja aikuisten pitää tehä töitä jotta ne saa rahaa" selitän, samalla etsien jotain Muumi-jaksoa, mitä emme ole mahdollisesti katsoneet. Aleksi kyllä on katsonut joka ikisen, mutta Eveliina ei.

"Mikt mä tain titten lahaa?" tyttö kysyy. "Koska sä löysit sen. Mut Aleksi lähtee kohta, nii käyäänks sanoo sille heipat?" ehdotan, saaden nyökkäyksen vastaukseksi. Nostan lapsemme syliin, ja menen Aleksin luokse.

"Nähään illalla rakas. Tai no, rakkaat" hän sanoo hymyillen, ja painaa molempien poskille pusun. "Moikka" sanon, samalla kun Eveliina vilkuttaa pikkuisella kädellään söpösti.

"Even pitää syödä, muista se. Vittu oon jo melkee myöhässä, moikka" Aleksi huikkaa, avaa nopeasti ulko-oven, ja lähtee. "Mikt Alekti tano vittu?" Eveliina kysyy katsoen minua. Jep, kyselyikään tulossa.

"Sillä alko hermostuttaa. Mut tollaset sanat ei kuulu pikkutytön suuhun, okei?" naurahdan, samalla katsoen häntä kysyvänä. "Okei" hän sanoo ja hymyilee minulle.

Hymyilen takaisin, ennen kuin lähden keittiöön. Muumit saa vielä hetken aikaa odottaa. "Laitetaanko ketsuppii?" kysyn, sillä Eveliinalla on ongelmana laittaa kaikkeen ketsuppia. Ja makaroonilaatikon kanssa se nyt vain sopii, joten. Pitää myöskin varmistaa.

"Joo. Millon Alekti tulee?" tyttö kysyy katsoen minua jotenkin surullisesti. "Muutaman tunnin päästä. Onko ikävä?" kysyn pienesti huolestuneena.

"Joo" Eveliina sanoo. "Voi rakas. Me voiaan kattoo Muumeja, ja sitte tehään vaikka maja tohon sohvalle. Miltä kuulostas?" kysyn hymyillen. "Oot palat" tyttö sanoo hymyillen innostuneena, jolloin naurahdan.

"Nii säki" kuiskaan, ja vedän hänet syliini suukottaen hänen hiuksia.

***

Sanoja: 686

Tuli (pervo) vähän pidempi mutta ku nää mielikuvat 😭❤

Nähdään ens viikolla 👋