12 - Kolme pientä sanaa

407 23 11
                                    

tw

Y/n

Skippaus 4vk

Me seurustellaan! Olen aivan onneni kukkuloilla. Niko on yksinkertaisesti parasta, mitä mulle on tapahtunut hetkeen. Mä en ois ikinä uskonut, että me oltais tässä pisteessä. Mut tässä sitä ollaan! Onnellisesti yhdessä.

Olemme puhuneet paljon tulevaisuudesta. Eteenkin yhteenmuutosta. Haluaisimme asua saman katon alla, mutta emme halua ottaa riskiä. Suhteemme on sen verran tuore, että täytyy ottaa askel kerrallaan. Vaikka mitä voi vielä tapahtua.

Kenellekään ei olla vielä kerrottu, että seurustellaan. On meillä kuitenkin suunnitelmissa kertoa piakkoin läheisille ja kavereille. Tosin mitään kiirettä ei ole, kun ollaan oltu virallisesti yhdessä vasta pari päivää.

Tällä hetkellä makaamme yhdessä sohvallani lusikassa ja vahtaamme silmä kovana jotain uutta Netflixin rikossarjaa. Kiitän onneani, että olen Nikon vieressä. Sarja on nimittäin aika jännä..

Jännästä puheenollen.. Mulla on ollut todella omituisia ja jänniä oireita viimeisten viikkojen aikana. Omituisia hajuja, huonovointisuutta ja turvotusta. Epäilin alkuun, että menkat olisi syynä siihen kaikkeen. Niitäkään ei ole elokuun lopun jälkeen kuulunut ja nyt eletään kuitenkin melkein lokakuun puoliväliä.. Pitäisi ehkä puhua Eerikan kanssa. Tuskin Niko ymmärtää vaivojani.

"mitäs sä mietit?" Niko kysyy

"en mitään ihmeellistä" Hymähdän

Niko hymähtää ja suukottaa minua poskelle, jolloin suukotan miehen huulia hellästi. Jumitun tuijottamaan Nikoa suoraan hänen kauniisiin vihertäviin silmiin. Luoja ne ovat upeat!

"mä rakastan sua" Möläytän

"niin mäki rakastan sua"
Niko hymyilee

Suutelemme intohimoisesti toisiamme, sarjan jäädessä pyörimään taustalle yksinään. Meillä on nyt vähän parempaa tekemistä.

Suutelusession jälkeen vain hymyilemme ja naureskelemme. Voiko elämä olla enää ihanampaa? Tuskinpa.

"hitto sä teet mut niin onnelliseksi" Niko hymähtää

"niin säki teet mut" Hymähdän

Vaihdamme jälleen kerran suudelmia. Oon varmaan tätä menoa kohta jossain taivaassa..

"mitäs sanot jos mentäis yhteissuihkuun?" Niko virnuilee

"meinasitko ihan oikeasti suihkuun vai oliko herralla jotain taka-ajatuksia kenties?" Kysyn virnistellen

"noo.. se selviää sit suihkussa"
Tuo kohottelee kulmiaan

Pudistan päätäni huvittuneena, mutta  tartun sitten Nikon kädestä kiinni ja lähdemme kohti kylpyhuonetta. Päästessämme sisälle, vedän oven perässäni kiinni ja napsautan sen lukkoon. Edessäni oleva mies on jo saanut yläosan pois päältään ja katson kuola valuen, kun hän riisuu housujaan. Vois tietty riisuutua itekki..

Vedän paidan pois päältäni ja rintaliivit lähtee perässä. Sen jälkeen sukat, housut ja alushousut. Niko saa myös heivattua bokserinsa johonkin päin huonetta. Ai jaha.. Rakkaan poikaystäväni miehuus on kovana koko pituudeltaan. Taisin olla oikeassa niiden taka-ajatusten suhteen.

"tee nyt jotain" Niko ähkäisee

Työnnän meidät suihkun alle, käynnistäen sen. Vesi alkaa virrata pitkin kehojamme ja kylpyhuone höyrystyy. Tartun poikaystäväni peniksestä kiinni ja alan vedellä esinahkaa edestakaisin. Niko huokailee äänekkäästi, tarttuen samalla olkapäistäni kiinni.

Nopeutan tahtiani kokoajan nopeammaksi, Nikon huokaillessa ja tuon miehuuden värähdellessä. Lopulta siemennesteet purskahtavat käsilleni ja nuolen sen pois. Eihän se hyvää ollut, mutta seksikästä. Ilmeisesti myös poikaystäväni mielestä, koska hän virnuilee.

"helvetti sä oot kuuma babe"
Niko huohottaa

Lähes samantien pomppaan seinää vasten, kun tunnen tuon sormet emättimeni sisässä. Suljen silmäni ja mongerran nautinnosta. Pian kuitenkin suustani pääsee myös pitkiä ja raskaita huokauksia. Tahti vain nopeutuu..

Alapäätäni kuumottaa ja jalkoja tärisyttää. Kerron Nikolle, että tulen ihan pian. Vapauttava tunne valtaa kehoni ja siitä syystä päästän suustani mongertavan, nautinnollisen huokauksen. Ihan saatanan ihanaa.

Äxönin alkaessa olla ohi, peseydymme valuvan suihkun alla ja nappaamme kylpyhuoneen naulasta pyyhkeet päällemme. Naureskelemme hämmentyneinä tapahtuneesta, mutta vaihdamme sitten pari suudelmaa.

Väsymys kuitenkin iskee yhtäkkiä todenteolla. Vanhaksi kun elää, niin eihän sitä jaksa..

"mites ois kakkosroundi makkarissa?" Niko virnuilee

"mä haluaisin tosi mielelläni, mutta mua väsyttää ihan tosi paljon" Hymähdän

Samantien haukottelen.

"noh, ehditään me vielä monta kertaa tehä tuhmia. mennään vaan nukkuun" Niko hymähtää

Menen itse edeltä makuuhuoneeseen, kun Niko jäi kylpyhuoneeseen vielä keräilemään vaatteitaan. Otan vaatekaapistani oversized paidan ja alushousut. Kun olen saanut ne päälle, möngin sänkyyn peittojen alle.

"sammuta valot ko tuut tänne!" Huudahdan

"joo" Kuuluu Nikon ääni

Valokatkaisijat napsahtelevat muualla kämpässä ja Niko ilmestyy makuuhuoneeseen. Tuo kömpii viereeni, napaten minut kainaloon.

"rakas?" Sanon

"kerro" Niko hymähtää

"oot maailman paras poikaystävä" Hymyilen

"ja sä maailman paras tyttöystävä" Niko hymyilee

Suutelemme toisiamme hetken, kunnes väsymys muistuttaa taas läsnäolollaan. Toivotamme toisillemme hyvät yöt ja sammutamme valot makuuhuoneesta.

Siihen me nukahdettiin, toistemme syleilyyn.

-
sanat: 751

oho hupsista tuli pikkusen
pitkä osa😀

hyvää joulukuun ekaa! onkos teillä joulukalentereita? mulla on se fazerin basic bitch :DD joku suklaakonvehti sieltä tuli, vissiin ihan perus maitosuklaa 🍫

tänään tuli myös maailman ihanempia uutisia, OSA BCN KEIKOISTA TOTEUTUU!! 😭❤ thank goddd🙏🏻 oon siis ite menossa laivalle ja jäähalliin, olin myös menossa Ouluun mutta se on nyt rip🥲

oon niin kiitollinen bcn pojille, että he teki noiden keikkojen järjestymisen eteen niin paljon töitä🙏🏻 tottakai mua harmittaa ja oon pahoillani niiden puolesta, jotka ei pääsekään keikoille. mutta se tilaisuus avautuu teille aivan varmasti pian❤


𝒚𝒉𝒕𝒆𝒏𝒂̈ 𝒊𝒍𝒕𝒂𝒏𝒂 | 𝑵𝒊𝒌𝒐 𝒙 𝒀/𝑵 Where stories live. Discover now