53 - "I'm the happiest dad ever"

188 18 12
                                    

Niko

Pitelen vauvaa sylissäni maatessani sohvalla. Hän tuhisee ihan täyttä höyryä. Eikä ihme, kun on saanut ruokaa ja puhtaan vaipan.

"mä lähen käymään kaupassa"
Y/n kuiskaa hymähtäen

"eiks sun pitäis levätä?"
Kuiskaan

"no pakkohan tässä jonkun on kaupassa käydä. eikä se nyt mitään varsinaista riehumista ole"
Y/n kuiskaa

"niin kai sitten"
Kuiskaan hymähtäen

Suukotan naista ennen tuon lähtöä ja huikkaan heipat. Ovi kolahtaa eteisessä. Nyt me ollaankin vauvan kanssa ihan kahdestaan.

Aika kuluu mukavasti pikkuisen vetäessä tirsoja. Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki kertoa lapsesta julkisuuteen. Emme ole oikeastaan puhuneet raskaudesta mitään sosiaalisessa mediassa, koska me ei haluttu tehdä siitä isoa numeroa.

Y/n julkaisi jotain kuvia omaan instagramiinsa raskausaikana, mutta hänen tilinsä on yksityinen. Eli kukaan lähipiirin ulkopuolelta ei ole voinut nähdä kuvia.

Onhan tämä kuitenkin sen verran iso muutos elämässä, että haluan kertoa tästä faneilleni. Ihan vain siksi, että rakastan heitä koko sydämestäni. Wolfpack forever <3

Julkaisen 5 kuvan kuvakollaasin meistä. Ensimmäisessä kuvassa istun sairaalan kiikkustuolissa vauva sylissä, toisessa pesen häntä, kolmannessa kannan sairaalan käytävällä turvakaukaloa, neljännessä on video jonka otin meistä tässä sohvalla, viidennessä kuvassa olemme samassa paikassa kuin videolla.

Kuvatekstin kirjoitan englanniksi, jotta kansainväliset fanitkin ymmärtävät.

"hello people! as you can see, there is a new member in my life. she is my own daughter she was born two days ago. the best moment of my life.

i want to thank my love, the mom of this baby, who pushed this Little Wonder to this world. you're the strongest & gorgeous woman ever 😍

so, i'm the happiest dad ever ️❤️"

Pieni kyynel vierähtää poskeltani, kun julkaisen kuvakollaasin.

Ihan muutamissa sekunneissa uusi postaus kerää valtavan määrän kommentteja ja tykkäyksiä. Saan onnitteluja, shokissa olevien fanien kommentteja ja taisi muut jätkätkin käydä pistämässä sinne jotain.

Kaikki, paitsi Joonas kommentoivat sydämiä. Tuo kirjoitti kommentin "Sugar Daddy".. Että silleen.

Moni fani on jo vastannut Joonakselle. Yksi kommentti huvittaa erityisen paljon, "hyihyi Joonas. aina pervoilut mielessä" Vastaan tuolle fanille takaisin,
"no niinpä". Saattaa hänen päivä muuttua paremmaksi.

Samassa ovi kolahtaa eteisessä.

"moi!" Kuuluu huikkaus

Nostan kättäni, kun Y/n tulee eteisestä olohuoneeseen.

"ai sori, täällä nukutaan vielä"
Y/n kuiskaa

"ei mitään, ei tää ees heränny" Kuiskaan hymähtäen

Y/n katsoo meitä hymy korvissa, silittäen varovasti vauvan poskea.

"meiän pikkunen ihme"
Y/n lässyttää

Hymyilen, suukottaen tyttöystäväni otsaa. Kiedon käteni tuon selän taakse. Vaihdamme vielä kunnon suudelman.

"mä alan tekeen ruokaa, risottoa"
Y/n sanoo hiljaa

Nyökkään hymyillen ja päästän naiseni irti otteesta. Tuo suuntaa keittiöön purkamaan kauppakasseja. Sieltä paljastuu vihanneksia, hedelmiä, ruokatarvikkeita ja vauvalle vaippoja, sekä maidonkorviketta.

Ihailen sohvalta käsin tyttöystävääni, joka pyörii keittiössä. Tai siis avopuolisohan hän on, kun yhdessä asutaan. Toisaalta haluaisin kyllä rengastaa hänet lähitulevaisuudessa.

Itseasiassa ajattelin kosintaa jo viime vuonna, mutta sitten Y/n tulikin raskaaksi ja koko elämä meni käytännössä uusiksi. Homma on siis ollut jäissä.

Älkää huoliko, jokupäivä minä vielä teen tuosta upeasta naisesta vaimoni.

Sen minä vannon.

-
sanat: 494

no se siitä lepäämisestä 😂

oottekos te menossa BC:n keikoille tänä kesänä?

ite ehkä Seinäjoen vauhtiajoille 🫶🏻 




𝒚𝒉𝒕𝒆𝒏𝒂̈ 𝒊𝒍𝒕𝒂𝒏𝒂 | 𝑵𝒊𝒌𝒐 𝒙 𝒀/𝑵 Where stories live. Discover now