36 - "Ne oli viimeiset laatikot"

193 20 10
                                    

Y/n

Vihdoin ja viimein. Me pääsimme Nikon kanssa muuttamaan saman katon alle. Ja mikä parasta, me saatiin se rivitaloasunto!

Oli kuulemma monia muitakin hyviä vaihtoehtoja, mutta me valikoiduimme parhaiksi. Kiinteistövälittäjä perusteli sitä sillä, että me todella olemme uutta kotia vailla suuren elämänmuutoksen vuoksi.

Yhdyn perusteluihin täysin. Lapsen syntymään on enää 3 kuukautta ja uusi ja yhteinen koti tuli todellakin tarpeeseen. Mukavaa asettua samaan osoitteeseen ja heittää yksi stressin aihe pois harteilta.

Stressiä on ollut yli sietorajan ja kaikenlaisia sotasuunnitelmia on pitänyt luoda kaiken varalle. Onneksi ei tarvi esimerkiksi töistä murehtia, kun olen jäänyt jo äitiyslomalle.

"noni, ne oli viimeiset laatikot"
Niko huokaisee hengästyneenä

Muut bändin pojat ovat olleet meidän apuna muutossa, koska minähän en tietenkään voi oikein nostaa mitään. En ainakaan mitään painavaa.

"jes, hieno homma"
Hymähdän

"teillä on kyllä magee kämppä"
Joel sanoo

"kiitti, onhan tää. sitte ku tavarat on järjestyksessä, nii näyttää ehkä vielä kivemmalta" Hymähdän

"mutta hei, miten ois muuttopitsa?" Niko kysyy

"tilataan vaan" Sanon

Niko soittaa läheiseen pizzeriaan ja tilaa perhepizzan sellaisilla täytteillä, joita minä voin myös syödä. Pizzan tulossa kestää melkein puoli tuntia, joten ajankuluksi puran laatikoita ja pojat kasaavat jotain Nikon tuomaa hyllyä.

"Porko varovasti sen vasaran kanssa"

"?"

"eiku nää pitää laittaa tälleen"

"missä niitä ruuveja on?"

"vittu"

Naurahdan itsekseni heidän keskustelulle. On ne vaan niin höperöitä..

--

Pizzalähetti kävi tuomassa pitsan ja nyt istumme keittiön lattialla ringissä syömässä sitä. Niko otti ihan basic kinkku-ananas pitsan. Se ainakin toivottavasti maistuu kaikille.

"hei rakas, viikon päästä on rakenneultra. siellä selviää vauvan sukupuoli" Hymähdän Nikolle

Niko hymyilee ja suukottaa otsaani.

"no mitäs tuleva kummisetä veikkaa?" Niko kysyy katsahtaen Ollia

"kummisetä?!" Olli älähtää hämmentyneenä

"nii i" Niko naurahtaa

"apua.. kiitos. ihanaa. mä veikkaan poikaa" Olli kikattaa

"no ootpas sä söpö"
Niko lässyttää

Pudistelen vain päätäni, kun pojat naureskelevat keskenään.

"meki veikataan poikaa"
Joonas sanoo osoittaen itseään ja muita poikia

"hei mä veikkasin kyllä tyttöä"
Tommi toteaa

"no ihan sama"
Joonas sanoo

Naureskelemme jälleen keskenään.

"mitäs ite isukki veikkaa?"
Kysyn hymyillen

"noh, kyllä mulla aika vahva fiilis on tytöstä" Niko hymähtää

"ai, mä oon aatellu odottavani poikaa" Naurahdan

"entä jos sillä on pillu ja kulli?"
Joonas kysyy

"Joonas sun jutut alkaa mennä vähän yliluonnollisiks" Aleksi naurahtaa

"no ei kai"
Joel tuhahtaa sarkastisesti

"ihme ettei sulla oo molempia sukuelimiä" Niko nauraa

"ois aika jännää omistaa pil-

Tommi kuitenkin ehtii asettaa kätensä Joonaksen suun eteen, ennenkuin kitaristi pääsee pahemman kerran vauhtiin.

"noni, meneekö vähän yli?"
Tommi kysyy huvittuneena

Ja taas koko porukka nauraa yhdessä. Voi Joonas. Bändin hölmöläinen.

--

Myöhemmin illalla

Joudumme nukkumaan muutaman yön kahden hengen ilmapatjalla, koska sänky tulee tänne vähän myöhemmin. Eihän ilmapatja mikään paras ole näin raskaana ollessa, mutta on se parempi kuin lattialle laitettava patja.

"ihanaa, että me ollaan vihdoin saman katon alla" Huokaan onnellisena

"no sanos muuta, mä oon oottanu tätä niin paljon. rakastan sua niin paljon" Niko hymyilee

"niin mäkin rakastan sua, ihan sikana" Hymyilen

Suutelemme pitkään, hartaudella ja rakkaudella. I love it.

Niko vetää minut lusikkaan, ollessaan itse iso lusikka ja minä pieni lusikka. Tuon kädet kiertyvät ympärilleni, vatsani päälle. Se on jo melkoisen kokoinen, mutta söpö raskausvatsa.

Suljen silmäni, kun poikaystäväni kädet silittävät vatsaani hellästi. Väsyneenä yritän hymyillä, mutta se varmaan muistuttaa ennemmänkin irvistystä. Läheisyys tekee minut todella onnelliseksi!

"kauniita unia rakas ja isin pieni ihme" Kuulen Nikon hennon kuiskauksen

Kaipa tähän on sitten turvallista nukahtaa <3

-
sanat: 574

jiihaa!! täällä taas🤠

mitäs veikkaatte, kumpi Nikolle ja
Y/n:ille tulee, tyttö vai poika? 💗💙

ja tosiaan babyn kummit on Eerika ja Olli :)





𝒚𝒉𝒕𝒆𝒏𝒂̈ 𝒊𝒍𝒕𝒂𝒏𝒂 | 𝑵𝒊𝒌𝒐 𝒙 𝒀/𝑵 Where stories live. Discover now