ᴛʜᴇ ᴇᴄʟɪᴘꜱᴇ ᴏꜰ ᴛʜᴇ ᴄɪᴛʏ

2.

Viime illalla uutisista oli tullut suora lähetys lähellä Hong Kongin länsipuolta. Paikka oli ollut täynnä riehuvia ihmisiä, mutta niitä ei nähty läheltä. Uutisankkuri sanoi, että se oli mellakka, mutta muilla nettisivuilla spekuloitiin sen olevan zombilauma. En uskonut niihin.

Nyt oli seuraava päivä ja olin koulussa. Oli viimeinen tunti ja oppilaat olivat väsyneitä. Lili ja Aimi flirttailivat, Juyi ja Taisu pelleilivät, Maxu nukkui ja Lipei kuunteli opettajaa samoin kuin minä. Tuntia oli jäljellä vielä noin puolisen tuntia. En olisi jaksanut kuunnella opettajaa, mutta halusin hyviä numeroita.

Olin juuri vastaamassa opettajan kysymykseen, kun yhtäkkiä kaduilta kuului seinien läpi kiljuntaa ja hirveää mökää. Kaikki juoksivat ikkunaan ja henkäisivät, jotkut itkivät ja jotkut alkoivat panikoida. Työnsin itseni oppilaiden läpi ikkunalle ja suuni loksahti auki, kun näin alhaalla kadulla ison ihmisvyöryn. Se oli kuin aalto. Ihmiset kiipeilivät toistensa päällä ja raapivat toisensa verille, repivät toisiaan ja purivat toisiaan. Veri lensi ja näin ihmisiä, joiden silmät olivat kääntyneet ympäri.

"Mitä täällä oikein tapahtuu?" Opettaja kysyi ja katsoi itsekin alas. Hän pyörtyi aivan heti.

Silloin ovi lensi auki ja sisään juoksi epämuodostunut ihminen, joka rääkyi demonimaisesti. Sen silmät olivat verestävän punaiset ja ne olivat kellahtaneet ympäri. Se hyppäsi nopeasti jonkun oppilaan päälle ja alkoi raadella tämän kaulaa hampaillaan. Oppilaat alkoivat kiljua ja juosta ympäriinsä, kun yhtäkkiä paikallaoli kaksi hullua ihmistä. Ne olivat kuin zombeja. Sen pystyin päätellä.

Juoksin luokan perälle lokeroiden luokse ja nappasin mailan. Astelin zombin luokse ja kajautin sitä päähän niin kovaa kuin pystyin. Se kaatui maahan sätkien, veri pulputen sen suusta. Oppilaat itkivät ja huusivat, luokassa oli sekasorto. Toinen zombi oli ehtinyt jo purra paria muutakin oppilasta. Luokasta pakeneminen olisi vaikeaa, jos ei olisi luokan perällä olevaa ovea.

Juoksin Maxun luokse ja ravistelin hänet hereille. Hän katsoi ympärille kauhuissaan. "Sä olet varmaan nähnyt kaikki nettisivustot ja uutiset, kaiken mitä siellä sanotaan? No, ne ei valehdellu. Koko paikka on täynnä zombeja! Nyt tule, meidän pitää MENNÄ!" huusin hänelle ja hän nyökytteli hädissään ja juoksimme luokan perää kohti. Nappasin myös Lipein mukaani ja huusin kaikille tarttumattomille oppilaille, että pakenisivat jos halusivat elää.

Aimi veti tyttöystävänsä ylös tuolistaan ja lähes kantoi Lilin luokan perälle. Taisu ja Juyi ryntäsivät luoksemme ja vedin sitten oven auki. Zombeja juoksi ympäri ämpäri käytäviä ja raatelivat oppilaita. Vedin oven kiinni ja katsoin luokan etuosaan. Oppilaat yrittivät taistella zombeja vastaan, mutta ovesta tuli niitä lisää. Kukaan ei ollut kuunnellut minua.

"Napatkaa mailat. Niitä me tarvitaan, jos halutaan päästä portaisiin. Ja en tarkoita pääportaita, tarkoitan paloportaita", sanoin ja ystäväni nyökkäsivät.

Olin aina ollut ystäväjoukossamme se äiti, joka piti kaikista huolta ja joka löi kiusaajia turpaan. Kirjaimellisesti. Olin johtajatyyppiä ja ystäväni aina työnsivät minut ottamaan isomman vastuun vähän monestakin asiasta. Enimmäkseen kun teimme esitelmiä. Nyt ymmärsin, että ehkä minun pitäisi johtaa heitä ja auttaa heitä niin paljon kuin pystyin.

Vedin oven auki ja hetin kajautin zombia päähän. Seuraavaa potkaisin vatsaan ja kolmatta löin kaulaan niin, että pää vääntyi kivuliaasti. Taistelin tieni zombien läpi ja tarkistin, että ystäväni olivat turvassa. Joku zombi oli työntänyt Lipein seinää vasten ja oli juuri puremassa hänen kaulaansa verisillä, terävillä hampaillaan. Mutta löin sitä kovaa päähän mailallani ja vihani voimasta zombin pääkallo halkesi. Sen näkeminen oli kuvottavaa, mutta tiesin, että niin piti tehdä jos halusi selviytyä. Silti en pystynyt työntää ajatusta päästäni, että nämä zombit saattoivat olla ihmisiä jotka tunsin.