ᴛʜᴇ ᴇᴄʟɪᴘꜱᴇ ᴏꜰ ᴛʜᴇ ᴄɪᴛʏ

4.

Heräsin auringon säteeseen, joka paistoi ikkunan läpi silmilleni. Räpyttelin silmäni auki ja nousin istumaan hitaasti. Olin nukkunut viime yönä melko hyvin. Kello oli yksitoista aamupäivällä. Tulimme eilen motellille joskus kahdentoista jälkeen, eli sain nukuttua ehkä noin 8 tuntia. Minun ei silloin kuitenkaan pitäisi sanoa eilen, sillä jos tänne tulimme kahdentoista jälkeen, oli silloin jo tänään.

En tiennyt mitä ajattelin. Läpsäisin itseäni poskelle hennosti, ihan vain herättääkseni itseni. Menin vessaan ja join hanasta vettä. Minulla oli aika kuuma ja jano.

Katsoin ulos ikkunasta. En nähnyt paljoa zombeja ulkona, mutta silti ei kannattaisi lähteä vielä. Lipei nukkui vielä sikeästi. Halusin mennä toisten luokse, mutta en halunnut herättää Lipeitä ja en halunnut jättää häntä tänne yksin. Siksi päätin vain odottaa, että hän heräisi.

Hetken päästä kyllästyin odottelemiseen, joten heittäydyin vain Lipein päälle ja halasin hänet huoliaaksi. Lipei kiljui ja työnsi minut pois päältään. "Voi hitto, Jia sä pelästytit mut!" Hän huusi, melkein jopa itki. Minusta tuntui heti pahalta. "Anteeksi", sanoin mutristaen huuliani, "Mä vaan en jaksanut odottaa, että heräisit itseksesi. Mennään tapaamaan muita."

Nousimme ylös ja menimme ovelle. Avasin oven lukon ja kurkistin ulos käytävälle. Se oli tyhjä.
Menimme käytävää pitkin Juyin ja Taisun huoneen ovelle. Olin juuri koputtamassa heidän oveensa, kun kuulin sisältä voihkaisun ja epäpuhtaita ääniä. Punastuin ja vedin nopeasti Lipein mukanani Aimin ja Lilin huoneen ovelle.

"Miksi me ei menty niitten homojen luokse?" Lipei kysyi ihmeissään ja katsoin häneen epävarmasti, hekotin nolosti. "Heillä oli jutut vähän kesken. Herätetään ne tunnin päästä", vastasin ja Lipei punastui, ymmärtäen tapauksen. En voinut syyttää Juyia ja Taisua heidän tekemisistään. Nyt heillä oli tuohon täydellinen tilaisuus ja olimme olleet stressaantuneita jo tosi kauan, ehkä tuommoinen toiminta sai stressin unohtumaan.

Koputin Aimin ja Lilin oveen. Kuulin huoneen sisältä hätääntyneitä ääniä ja askelia. Ovi avautui ja edessä seisoivat ystävättäreni. Aimi halasi Liliä takaapäin ja Lili piti peittoa tiukasti heidän ympärillään. Näin Lilin kaulassa fritsuja ja hän punastui, kun huomasi minun tuijottavan niitä. Aimi vain pussasi Lilin niskaa ja virnisti meille.

"Siis ihan oikeasti, tekin vielä?" Kysyin turhautuneena ja  suljin heidän ovensa heidän naamalleen. Käännyin katsomaan Lipeitä ja me molemmat vain heilutimme päätämme. "Leikitään vain ettei me tiedetä mitään", Lipei tokaisi nauraen ja taputti minua selälle. Nyökkäsin hänelle ja vedin hänet takaisin huoneeseemme.

"Me voitaisiin mennä tsekkaamaan motellin keittiö. Siellä saattaa olla ruokaa", sanoin ja aloin vaihtaa mukavia yövaatteitani toisiin vaatteisiin. Menin kylpyhuoneeseen ja nappasin yön aikana kuivuneet pestyt vaatteeni naulakosta. Ne olivat tosin vieläkin hieman kosteita. Sulloin ne rinkkaani.

Nappasin mailani pöydältä ja vedin Lipein mukanani käytävälle. Menimme portaat alas ja pidin mailani valmiina olallani, pitäen siitä kaksin käsin. En kuullut alhaalta ääniä. Kävelimme aulan poikki kohti baaritiskiä. Kiersimme sen ja menimme keittiöön. Aloin etsiä jääkaapista ruokaa. Siellä oli erilaisia alkoholeja, mutta myös pari päivää vanhoja ruokia. Otin pöydälle jotain niistä. Yhden viinipullon myös.

"Menetkö sulkemaan verhot, ettei zombit vahingossa näe meitä", pyysin Lipeiltä samalla kun otin esille kuusi lasia. Kaadoin kaikkiin laseihin viiniä puoleen väliin.

"Uuh, tää viini on vuodelta 1953", mutisin ja maistoin sitä. Oli se kai ihan hyvää. Lipei istui baaritiskin toiselle puolelle ja työnsin hänelle lasin, "Maista".

Kuulin portaista askelia ja alakertaan tulivat loputkin ystävämme. He tulivat kaikki istumaan baaritiskin eteen jakkaroille. Olin periaatteessa heidän baristansa. Lämmitin kaikille ruokaa mikrossa ja paistoin kananmunia, joita löysin kaapista.