ᴛʜᴇ ᴇᴄʟɪᴘꜱᴇ ᴏꜰ ᴛʜᴇ ᴄɪᴛʏ

13.

Valehtelisin, jos sanoisin ettei me ajettu ojaan.

Koska me ajettiin ojaan. Oltiin jo päästy pois Heyuanista ja ajettiin peltojen poikki kohti pohjoista, aamuyöllä. Lipei oli ollut todella poikki ja oli nukahtanut ratin ääressä. Onneksemme Tori oli yrittänyt ohjata autoa, joten ei sattunut muuta vahinkoa kuin se, että hitaasti valuimme ojaan.

Kukaan ei jaksanut kommentoida asiaa, kaikki vain nauroivat ja torkahtivat siinä hetkessä istuimilleen.

Aurongon säteet herättivät minut ja ärähdin, kun tunsin kipua niskassani. Täysin väärä nukkumisasento. Xuxia oli nukkunut pää reidelläni, joten hänellä ei näyttänyt olevan mikään hätänä. Jostain syystä ajatus helpotti oloani.

Me kaikki söimme hieman aiempia ruokia ja sen jälkeen työnsimme auton pois ojasta, jatkoimme matkaa. Xuxia hieroi niskaani ja lihaksiani, en voinut olla päästämättä voihkauksia. Hän oli vain tosi hyvä hieroja, en voinut estää ääniä tulemasta. Xuxia virnisti minulle ja punastuin.

Radiopuhelin alkoi äännellä. Xuxia hädissään nappasi sen korvalleen ja laitoin omani myös lähelle radiopuhelinta.

"Öhmm... kuuluuko? Haloo? A-armeija... joku edes? Täällä puhuu Tutkija Zhong. Olen tällä hetkellä... omalla mökilläni. Se sijaitsee Dongjiang järven rannalla, Xingningzhenin lähellä. Osoite on [osoite].

Minä- minä taidan tietää viruksen vastalääkkeen. Tulkaa nopeasti. Olkaa hyvät, auttak-" radiopuhelin alkoi piipata ja Xuxia rypisti kulmiaan, katsoi radiopuhelinta joka sekosi. Hän löi sitä kerran ja näyttö sammui. "Perkele", hän mutisi ja nappasi paperia ja kynän, raapusti osoitteen paperille. Hän ojensi sen Torille, joka istui Lipein vieressä.

"Karttoja on siinä ovilokerossa. Ohjeista Lipei tuohon osoitteeseen, kai sä osaat?" Kysyi Xuxia ja Tori nyökkäsi.
"Totta kai se osaa, sen keskiarvo on melkein kymmenen", Lipei tuhahti ja Tori punastui. "No ei nyt ihan.."

Matka määränpäähän olisi pitkä. Lauloimme paljon kaikille tuttuja hittibiisejä. Pelasimme totuutta. Pelasimme kaiken maailman sanaleikkejä, kaikkea mihin ei tarvinnut välineitä. Päivä meni pitkäksi ja söimme, Tori ja Lipei vaihtoivat ajajaa. Jotkut nukkuivat. Minäkin nukuin välillä.

Alkoi olla pimeää, joten päätimme etsiä yöpymispaikan. Olimme kuitenkin keskellä ei mitään. Näimme pari omakotitaloa teiden reunoilla ja käännyimme kotitielle, parkkeerasimme oven eteen.

Hyppäsimme pois autosta ja menimme ovelle. Se oli lukossa. Teimme niitä ja näitä, murtauduimme talon sisään vaivatta. Tarkastimme talon ja se oli tyhjä. Menimme Xuxian kanssa samaan huoneeseen, sillä kaikille ei riittänyt omaa. Menin nopeasti suihkuun ja sitten menin sänkyyn, nukahdin lähes heti. Unen partaalla tunsin käsien kietoutuvan ympärilleni hellästi, ennen kuin tipuin unien maailmaan.

"Jia, tule syömään aamupalaa ja sitten lähdetään", kuulin kuiskauksen ja avatessani silmäni näin edessäni seisovan Xuxian. Nousin ylös tokkurassa ja löntystelin Xuxian perässä alakertaan, Xuxian avustuksella tietysti. Puoliunessa en todellakaan pysynyt pystyssä.

Lösähdin alas tuolille tokkurassa ja hieroin väsyneenä silmiäni, haukottelin äänekkäästi. Avatessani silmäni kaikki tuijottivat minua, hymyilin heille väsyneesti.

"Joten, radiopuhelin on rikki. Ainoat tiedot, mitä saimme olivat tutkijan nimi, se että hän tietää viruksen vastalääkkeen ja hänen sijaintinsa. Koska emme nyt tiedä mitä muutakaan tehdä, menemme sinne. Emme ole kuitenkaan niitä ihmisiä, jotka hän haluaa luokseen. Saa nähdä ottaako Tutkija Zhong meidät vastaan", sanoi Xuxia. Hän haukkasi leipään, joka oli kovaa vanhuuden takia.

"Tää ruoka on ihan perseestä. Kaikki menee pilalle tai on vähintään, tiiättekste, paskan makuista", Yuji mutisi ja hymähdin kovaa, pidättelin naurua.
"Nyt ei ole varaa olla nirso, kulta", Taisu kuiskasi Yujille, joka vain työnsi poikaystävänsä kauemmas. "Ei kiinnosta. Sanoinpahan vain".