ᴛʜᴇ ᴇᴄʟɪᴘꜱᴇ ᴏꜰ ᴛʜᴇ ᴄɪᴛʏ

12.

Olimme kerääntyneet yhteen oleskelutilojen huoneista. Yuji istui Taisun sylissä ja leikitteli tämän sormilla sekä Taisu suuteli Yujin kaulaa, Aimi kuiskutteli taas kerran Lilin korvaan ja Lipei sekä Tori juttelivat jostain kiivaasti. Minä ja Xuxia istuimme lähekkäin ja pidimme toisiemme kädestä kiinni, katsoimme muiden ystäviemme toimintaa.

"Kuunnelkaa nyt!" Huusi Xuxia parin minuutin päästä, hän ei kestänyt katsoa tätä häsläystä. Kaikki jäätyivät paikoilleen pelokkaina, paitsi minä, ja katsoivat Xuxiaan. Xuxia veti hyvään henkeä ja näytti rauhoittuvan, kun silitin hänen kättään peukalollani.

"Te tiedätte, että se zombilauma menee Heyuanin läpi huomenna, tarkemmin ottaen arvioitu aika on aamuyöllä. Ja se on 12 tunnin päästä. Saattaa olla, että ne ei edes mene tukikohdan läpi, mutta kuulemani mukaan se joukkio on suurempi kuin vain joku 100 zombia. Joten on hyvin mahdollista, että ne tulee tänne ja että ne pääsee aitauksien läpi.

Joten, pysykää varuillanne yöllä ja jos kuulette edes vähänkin jotain mökää, herättäkää kaikki. Sen jälkeen tulkaa tähän samaiseen huoneeseen, siitä jatketaan eteenpäin. Toivotaan vain, ettei ne tule", Xuxia sanoi ja me nyökkäsimme hiljaisina. Xuxia taputti käsiään ja kaikki menivät takaisin häsläystensä pariin.

Katsoin Xuxiaan miettivänä ja hän katsoi takaisin. "Entä sitten kun me ollaan täällä?" Kysyin mutisten ja Xuxia kohautti harteitaan.

"Ehkä voidaan mennä ilmastoputkia pitkin kiellettyihin tiloihin. Siellä ei olisi silloin varmaan ruuhkaa. Ehkä me löydettäis joku exit-ovi. En mä tiedä", hän sanoi ja hieroi turhautuneena naamaansa käsillään. Hymyilin rohkaisevasti hänelle ja silitin hänen selkäänsä.

Oli iltapäivä ja tähän aikaan monet vain nukkuivat päiväuniaan, söivät välipalaa tai hengasivat oleskeluhuoneissa. Varasimme tämän huoneen onneksi ennen muita ja veimme kaiken tilan sohvilta. Meitähän oli kuitenkin kahdeksan.

"Mä oon puhunut sulle vähän Maxusta. Mulla on hänestä kuva, se on tosin autossa. Mä haluan näyttää sen sulle sitten jos saadaan mahdollisuus päästä sinne. Se ei kyl oo kuva, se on piirrustus", sanoin ja Xuxia nyökkäili, työnsi kasvonsa kaulaani. Hän todellakin tykkäsi tehdä niin.
Minua punastutti, niinkuin aina muulloinkin, kun hän kosketti kaulaani.

Halasin Xuxiaa tiukasti ja hukutin itseni hänen lämpöönsä ja tuoksuunsa. Hän oli jotain niin kotoisaa, lämmintä, mukavaa ja turvallista. Hän sai sydämeni lämpenemään tavallista enemmän. Hän sai sydämeni hakkaamaan tuhatta ja sataa, hän sai perhoset lentelemään vatsassani. Joskus tuntui siltä kuin vatsassani riehuisi kokonainen eläintarha. Hän sai poskeni kuumenemaan, aivoni muusiksi ja hengitykswni katkonaiseksi vain läsnäolollaan. Hän tuntui vain niin oikealta.

Huomaamattani olin rakastumassa tähän naiseen, jonka kädet olivat tiukasti pienen vartaloni ympärillä.

Oli aikainen ilta. Olimme juuri syöneet päivällistä. Oli pakko myöntää, ruoka täällä ei ollut hassumpaa. Koska epäilimme zombien hyökkäystä, päätimme mennä aikaisin nukkumaan, jotta meillä olisi energiaa lähteä karkuun. Ongelmana oli vain se, että meillä ei ollut takkeja eikä kenkiä, eikä niitä vaatteita joista luovuimme tänne tullessamme.

Olimme miettineet päämme puhki, minne he olivat tavarat vieneet, mutta emme keksineet mitään. Olimme kierrelleet ympäri sallittuja alueita ja yritimme kurkkia kiellettyjen tilojen sisään löytääksemme tavaramme. Toivoin, että voisimme löytää ne ennen kuin oli liian myöhäistä.

Nukahdimme taas kerran Xuxian kanssa tiukkaan syleilyyn, jalat ympäri ämpäri ja posket punottaen. Se oli vain tullut tavaksi.

Xuxian syleilyssä ja haleissa oleminen tuntui maailman oikeimmalta asialta. Vartalomme sopivat yhteen kuin palapelin palat. Hänen kätensä vyötäröni ympärillä, minun käteni hänen käsiensä päällä, hänen naamansa niskassani niin, että tunsin hänen lämpimän hengityksensä sekä hänen pehmeät huulensa ihoani vasten ja jalkamme toistensa päällä ja alla, täysin solmussa.

Sitten havahduimme hereille, kun kuulimme raivontaa, mekastusta, huutoja, kirkunaa, rääkynää ja kaikkea niitten päälle. Tiesimme heti mitä oli tapahtumassa. Hyppäsin ylös ja herätin ystäväni, sitten huusimme kaikki muutkin hereille ja juoksimme suoraan oleskelutilaan, sovittuun tapaamiskohtaan. Me olimme tienneet, että näin kävisi. Ovesta tulivat sisään myös Taisu ja Yuji.

"Ilmastokanavaan!" Huusi Xuxia ja nosti pöydän huterasti sohvan päälle. Nousin sen päälle ja löin ilmastokanavan luukun ylös päin, se lensi rätisten pois paikaltaan. Hyppäsin ylös ja liu'uin putkeen. Liikuin kontallani eteenpäin ja en tiennyt ollenkaan minne mennä. Menin eteenpäin ja katsoin taakseni. Muut seurasivat perässäni. "Onko kaikki mukana?" Kysyin kuulin myöntyviä vastauksia.

Menimme ilmastoputkia pitkin ympäri ämpäri ja päätin vilkaista alas luukusta. Se oli käytävä, täynnä zombeja. Ne rynniköivät eteenpäin kohti seuraavaa ovea. Laitoin luukun takaisin paikoilleen ja jatkoin matkaa. Hetken päästä avasin toisen luukun ja vastaan tuli suuri varastohalli, täynnä vaatteita jotka pursusivat laatikoista. Varastohallissa ei ollut ketään.

Hyppäsin luukusta varaston sisään ja katselin vaatteita. Ne olivat kaikki erilaisia. Sillä hetkellä asia valastui minulle; nämä olivat selvinneiden vaatteita.

Muut hyppäsivät perässäni varastoon. He vilkuilivat ympärilleen sillä aikaa, kun aloin kaivella laatikoita. Katselin päiväyksiä ja aloin etsiä kaikista uusinta niistä. Sitten löysin yhden, jonka sisällä oli tuttuja vaatteita. "Meidän vaatteet!" Sihisin muille ja he tulivat luokseni. Nappasimme vaatteemme ja laitoimme päällemme kengät ja takit. Jätimme muu vaatteet varastoon.

"Mihin nyt?" Yuji kysyi ja kohautin harteitani. Kävelin ovelle ja avasin sen raolleen. Tyhjä käytävä. Menimme varovasti käytävää pitkin seuraavalle ovelle, joka oli järevämpi. Työnsin sen auki kaikella voimallani ja suuni loksahti auki, kun näin pimeän pihan. Pääsimme ulos.

Juttu oli vain se, että pihalla löntysteli zombeja. Ulkona oli hyvin pimeää, joten ne eivät nähneet mitään. Mutta kun avasimme oven, sisältä tuleva valo herätti niiden huomion ja pian ne juoksivat suoraan kohti ovea. Vedin kaikki syrjemmälle ja katsoimme jäätyneinä vierestä, kun zombit syöksyivät rakennukseen.

Hiivimme pihan poikki aidan luokse ja en tiennyt mitä tehdä. Siinä kulki sähkö.

"Mitä me tehdään?" Kysyin Xuxialta ja hän pudisti päätään. "Kierretään rakennuksen etupuolelle portin luokse", Lipei ehdotti ja päätimme tehdä juuri sen. Kiersimme aidan viertä ja tulimme etupihalle, jossa oli taas zombeja löntystelemässä. Hiivimme niiden ohitse ja avasin portin hitaasti, päästin kaikki edellä ulkopuolelle. Menin viimeisenä ja suljin portin.

Minusta tuntui siltä, että osa zombilaumasta jatkoivat matkaansa ja osa niistä jäi häiritsemään pelastustukikohtaa.

Lähdimme juoksemaan tietä pitkin metsään ja emme nähneet mitään. Yritimme etsiä autoa, mutta se oli lähes mahdotonta.

"Au!" Kuului Aimin ääni ja katsoin hänen suuntaansa. Hänen edessään oli jotain kiiltävää. Meidän auto. Hurrasin pääni sisällä ja menimme auton luokse. Hyppäsimme sisään ja Lipei käynnisti koko höskän. Minä ja Xuxia menimme keskimmäisille penkeille, kun taas kolmella takapenkillä olivat Taisu, Yuji, Aimi ja Lili. Lili istui Aimin sylissä.

Ajoimme tielle ja pois Heyuanista.

"Minne me nyt sitten mennään?" Kysyi Tori unisesti ja hieroi silmiään.

"Ei mitään hajua", tokaisi Xuxia. "Ei sitten mitään".