ᴛʜᴇ ᴇᴄʟɪᴘꜱᴇ ᴏꜰ ᴛʜᴇ ᴄɪᴛʏ

11.

Valot sammutettiin kymmeneltä. Monet olivat vielä hereillä, heillä oli omat yövalot päällä. Osa nukkui jo, mukaan lukien Lipei ja Xuxia. Oikealla puolellani nukkuivat Aimi ja Lili, he eivät tosin nukkuneet. He olivat alemmalla pedillä peiton alla ja en vain kestänyt kuunnella niitä voihkaisuja, joita peiton alta kuului. Siis vähän kunnioitusta muita kohtaan!

Kiipesin tikkaita pitkin alas maahan ja lähdin kävelemään kohti oleskelutiloja. Ohimennessä löin Aimin ja Lilin peittoa, pyysin heitä olemaan hiljempaa sihisten. Oleskelutiloihin vievä ovi avautui edessäni ja astuin sisään. Oleskelutilat olivat vain iso rysä huoneita yhdistettynä toisiinsa, täynnä sohvia ja pelejä sekä tietokoneita ja telkkareita. Se oli aika siistiä.

Menin yhteen pienimmistä oleskeluhuoneista ja istuin sohvalle, nappasin itselleni viltin ja menin pieneksi palloksi sen sisälle. Nappasin pöydältä aivopelin ja aloin temmeltää sen kanssa, sain sen lähes heti ratkaistuksi.

Kuulin oven avautuvat ja Xuxia astui huoneeseen. "Luulin et sä nukuit", tokaisin ja Xuxia ravisti päätään nauraen. "Mä vain yritin nukahtaa, mutta Aimi ja Lili ei todellakaan osaa olla hiljaa", hän sanoi ja hymähdin pienesti. Xuxia istui viereeni ja mutristi huuliaan. "Mulla on kylmä", hän sanoi söpösti ja antoi minukle koiranpentu ilmeen. Tuhahdin ja avasin viltin hänelle, hän hyppäsi kiinni kylkeeni ja halasi minu. Hän työnsi naamansa kaulaani ja hengitti syvään tuoksuani. Tunsin poskieni kuumottavan.

Vaikka Xuxia teki minut surulliseksi ja vihaiseksi, oli vaikeaa pysyä sellaisena kun hän käyttäytyi näin. En tiennyt miksi. "No, onko sulla selitystä?"

"Mä.. mä en oikeasti tarkoittanut sitä. Mun mielestä me molemmat vähä mentiin yli rajojen. Mä tosin menin enemmän kuin sä. Ja mä olen tosi pahoillani. Mun ei todellakaan ollut tarkoitus sanoa sitä, se ei ole ollenkaan totta. En mä susta niin ajattele. Mulla vaan... kun mä olin nuorempi, mulla oli lieviä vihanhallintaongelmia. Mä aina pystyin hyvin hallita itseäni, mutta joskus ihan odottamatta mä saatoin napsahtaa ja satuttaa jotain ihmistä henkisesti. Mutta en ikinä fyysisesti.

Ja mä vaan... mä en tykkää siitä, jos mua sanotaan huoraksi. Mä en ole semmoinen. Se oli vähän niinkuin... viimeinen pisara", Xuxia selitti ja minua alkoi hieman kaduttaa.

"Anteeksi. Mun ei olis pitäny sanoa niin. Muuten näin ei olis käyny", mutisin ja mutristin huuliani.
"Ei, se on silti myös mun vika. Mun olis pitäny yrittää hallita sitä vihaa. Eli, oikeastaan me molemmat ollaan vähän syyllisiä. Mutta muista, mä en tarkoittanut mitä sanoin. Sä olet rohkea ja sä ansaitset elää. Ja mä aion auttaa sua selviytymään, mä lupaan sulle, mä pidän sut turvassa", Xuxia sanoi hiljaa ja punastuin, kun tunsin pienen suudelman kaulallani.

"Älä pliis lupaa mitään. Mä lupasin pitää Maxun turvassa enkä onnistunut ja nyt mua kaduttaa, mä syytän itseäni. Jos mulle tapahtuu jotain, niin sit sä alat syyttää itseäsi ja se ei ole okei. Joten ei lupauksia. Yritetään vain pitää kaikki turvassa, mutta muistetaan, että tällaisissa olosuhteissa on vaikeaa pitää kaikki turvassa", sanoin ja minulle tuli apea olo ajatellessani Maxua. Hän ei edes ehtinyt löytää poikaystävää. Hän ei saanut mahdollisuutta mennä naimisiin ja elää miehensä kanssa onnellisesti kuolemaan saakka.
Oli paljon asioita, joita hän ei ehtinyt tehdä.

"Voitsä nukkua mun kanssa tänä yönä?" Kysyin Xuxialta ja Xuxia nosti päänsä kaulastani, posket punaisina. "Mitä? M-mut-"
"Xuxia! Ei! Mä tarkotan ihan nukkumista, mulle ei tuu painajaisia jos joku halaa mua. Voi herranjestas!" Huusin punastuen ja Xuxia nauroi.

"Okei, mä voin nukkua sun kanssa", hän sanoi ja vinkkasi silmäänsä minulle. Peitin naamani nolona käsilläni ja nauroin hermostuneesti. Nousin ylös seisomaan ja liitostelin viltin takaisin sohvalle. Vedin Xuxian mukanani makuusaliin ja mnimme punkkamme luokse. Vilkaisin ystäviimme ja näin, että he nukkuivat jo. Aimin naama oli Lilin kaulakuopassa ja Lilin kaula oli täynnä fritsuja. Heidän peittonsa peitti heidän yksityiset alueensa juuri ja juuri.