ᴛʜᴇ ᴇᴄʟɪᴘꜱᴇ ᴏꜰ ᴛʜᴇ ᴄɪᴛʏ

3.

Saimme olla onnellisia siitä, että hanasta tuli vielä vettä. Pystyimme juoda vettä, käydä vessassa ja tehdä ruokaa.

Olimme vieläkin vaatekaupan takahuoneessa. Jääkaapissa oli vielä ruokaa. Olimme päättäneet jäädä tänne tämän päivän ajaksi ja lähteä taas liikkeelle illalla. Olimme viime yönä nukahtaneet sohville ja heräsimme ulkona olevaan mellakkaan. Se ei kuulunut vaatekaupan sisältä, vaan ostoskeskuksen aukiolta. Ehkä zombit nukkuivat yöllä. Sen takia meistä pitäisi tulla yöeläjiä, kuten vampyyrit.

Meillä ei ollut nyt mitään tekemistä. Olimme kaikki lukittuna tähän pieneen, mutta melko isoon takahuoneeseen. Meillä oli ruokaa, vettä ja kello. Kaikki mitä tarvitsimme. Olimme vuorotellen menneet suihkuun vessassa, jossa ei edes ollut suihkua. Ihan vain lavuaarissa piti pestä hiukset ja kaikki.

Sitten me vain koko loppu päivän istuimme sohvilla ja kuuntelimme kellon tikitystä, sekä vaimeita karjuntoja jotka kuuluivat ostoskeskuksen sisällä.

"Minne me olemme edes menossa?" Kysyin itseltäni lähes äänettömästi, mutta ystäväni kuulivat. "Jia, me puhuttiin tästä jo. Me mennään vain pois Hong Kongista. Ja me ollaan vieläkin keskustassa. Lähdetään pimeän tullessa ja matkataan niin kauan, kunnes aurinko nousee ylös", Lipei selitti, ihan kuin en enää muistaisi.

"Mutta kai meillä jokin määränpää pitäisi olla. Joku pieni kylä?" Kysyin ja muut näyttivät mietteliäiltä. Nousin ylös ja menin työpöydän luokse. Aloin tonkia kaappeja ja laatikoita, kunnes löysin juuri sen mitä etsin. Se oli kartta. Siinä näkyi Hong Kong, 1 cm kartalla oli 10 km maastossa. Etsin kauimmaisen kartalta löytyvän kaupungin. Heyuan.

"Miten olisi Heyuan? Sitten sieltä voimne liikkua eteenpäin jos löydämme toisen kartan?" Kysyin ja levitin kartan pöydälle. Hain kynän ja aloin piirtää kartalle reittiä. Tein pieniä pilkkuja, jotka pystyisivät olla pysähdyspisteitä.

"Miksi juuri Heyuan?" Aimi kysyi ja kohautin harteitani, "Se on kaukaisin kaupunki mitä tällä kartalla näkyy. Mitä kauemmas menemme Hong Kongista, sitä turvemmalla alueella olemme. Ne aiemmat uutisethan olivat sijoittuneet lähelle Hong Kongin länsi-puolta."

"Se on sovittu sitten. Heyuaniin siis. Mutta eikö sinne mene joku 200 kilometriä?" Kysyi Lili kysyi ja nyökkäsin. "Ahaa. Pitkä matka siis", Lili mutisi ymmärtäväisesti, hieman ärtyneesti. "Oikeastaan sinne menee vain vähän alle 175 km täältä", korjasin ja Lili läpsäisi minua kädelle.

"Älä nyt, Lili. Me voidaan etsiä jostain auto tai jotain", Taisu lohdutti ja Lili vain huokaisi sekä nyökkäsi. "Musta tuntuu ettei kaupungista löydy autoja. Kun ihmiset on muuttunu zombeiksi niin monet varmasti ajoivat kolarin. Kun me juostiin tänne ostoskeskukseen, näin pari autorypästä tiellä. Niitten ohi olisi vaikea päästä autolla. Pitää mennä pois päin kaupungista että löytyy tyhjiä teitä", selitin ja istuin alas sohvalle.

"Onko täällä jotain pelejä joita voisi pelata?" Aimi kysyi ja kohautin harteitani. Lipei nousi ylös ja meni etsimään nurkassa olevasta kaapista jotain. Hän kaivoi esiin paperia ja kyniä. Joitain kansioita. "Ei täällä ole mitään. Miksi kaupan takahuoneessa olisi mitään pelejä?"

Nousin ylös ja nappasin paperin sekä kynän. Istuin alas ja aloin hahmotella paperille pojan naamaa. Vähän ajan päästä tunsin silmieni kostuvan ja kuulin muiden pidättelevän omia kyyneliään. Piirsin Maxua. Olin jo pienestä pitäen tykännyt piirtämisestä ja olin tullut paremmaksi vuosien aikana. Piirrustus näytti aivan Maxulta. Hän hymyili piirrustuksessa leveästi ja hymykuopat näkyivät.

Sain piirrustuksen valmiiksi. Sitten laitoin piirrustuksen päälle paperin ja piirsin läpi. Tein niin monta kopiota, että kaikki saivat yhden.

"Siinä. Pysyköön Maxu sydämissämme ja muistakaamme hänet parhaana ystävänämme. Muistakaamme pysyä turvassa, elossa ja terveinä", sanoin itkien ja laittelin piirrustuksen pienemmäksi saadakseni sen mahtumaan taskuuni. Muut tekivät samoin.