ᴛʜᴇ ᴇᴄʟɪᴘꜱᴇ ᴏꜰ ᴛʜᴇ ᴄɪᴛʏ

5.

Olimme ajaneet satasta jo noin 45 minuuttia. Olin herännyt melkein heti sen jälkeen kun nukahdin, vaikka minua oli väsyttänyt ihan saatanasti. Kello oli melkein puoli neljä. Aurinko alkoi laskea. Olimme kohta Huizhoussa.

Olimme joutuneet jo pariin tilanteeseen, joissa jouduimme ajaa suoraan zombie ryppään läpi. Pari tilannetta, joissa tie oli täynnä hylättyjä autoja. Olimme joutuneet ajaa pellolle ja autojen ohi. Emme olleet nähneet ollenkaan autoja liikkuvan valtateillä, ei yhtään ihmisiä. Ei sitten missään.

Huizhou näkyi jo kaukana siluettina. Aurinko paistoi vielä, mutta hyvin matalalla. Taivas oli oranssin punertava. Hyvin kaunis olosuhteisiin verrattuna.

Kaikki olivat autossa hiljaa. Taisu ja Juyi olivat kolmilla taaimmaisilla penkeillä. Taisu istui nurkassa ja Juyin pää oli hänen sylissään, jalat kahdella toisella penkillä. Hän nukkui. Taisu oli tuijottanut Juyia lumoutuneena jo parikymmentä minuuttia. Hän leikki Juyin blondiksi värjätyillä hiuksilla ja välillä jätti tämän otsalle hentoja suukkoja. Sellaista se rakkaus oli.

"Taisu, älä ole niin imelä. Käyttäydyt niin makeasti, että minulle tulee kohta diapetes", kuiskasin pojalle ja tämä hätkähti, pelästyi epäodotetun kommentin takia. Lipei purskahti, mutta peitti suunsa ennen kuin nauru tuli. Lilikin nimittäin nukkui pelkääjän paikalla. Näin Aimin hymyilevän ajajan paikalla mukana.

Taisu kurottui minua kohti ja käänsi pääni toiseen suuntaan huulet mutrulla. Meinasin alkaa nauraa. Lipei nauroi jo äänettömästi ja näytti idiootilta, kun hänen suunsa oli auki eikä siitä kuulunut muuta kuin hiljaista vinkunaa. Vilkaisin Taisuun ja hän oli taas tuijottamassa Juyia. Pelottavaa. Tuli ihan kylmiä väreitä.

Kauempana valtatie jatkui kauas eteenpäin, sekä näkyi myös kääntökaista, josta pystyisi kääntyä Huizhouhun.

"Pitäisikö meidän jatkaa matkaa ja nukkua jossain tien viereisessä motellissa, vai käydä Huizhoussa pienellä tauolla ja sitten jatkaa matkaa ja mennä tien viereiseen motelliin, VAI jäädä Huizhouhun yön yli. Kello on kyllä vasta vähän, ehdittäisiin Heyuaniin illaksi. Sinne menee tästä vain joku tunti", sanoi Aimi ja minun piti käynnistää aivoni uudelleen miettiäkseni mitä tehdä. Kello oli melkein neljä nyt.

"Ugh, mennään vain Heyuaniin. Mitä kauempana, sitä parempi", tokaisin ja Aimi nyökkäsi. Lipei mutristi huuliaan. "Mitä?", kysyin ja Lipei taputti vatsaansa. "Hampurilainen ois ollu aika jees kyl", Lipei kuiskasi ja katsoin sitten hädissäni ja avuttomasti tielle, katsoin kuinka ajoimme eteenpäin kääntökaistan ohi.

"Sori, tilaisuus meni vähän niinkuin just siinä", sopersin ja minusta tuntui pahalta. Hymyilin Lipeille ja yritin lohduttaa häntä. "Haluatko suklaata?" Kysyin ja Lipei nyökkäili voimakkaasti. Kaivoin rinkastani Lipeille ja itselleni suklaata. Aloimme hitaasti syödä suklaata, sillä halusimme sen kestävän kauemmin. Hymyilin Lipeille kirkkaasti ja hän minulle takaisin.

Katselin enimmäkseen ulos matkan aikana. Näin hienoja maisemia, mutta pimeän tullessa en enää nähnyt melkein mitään. Katsoin taakse takapenkille ja näin, että nyt Taisukin oli unessa. Hän oli jollakin kummallisella tavalla kallistunut oikealle sivulleen niin, että hänen päänsä lepäsi Juyin vatsalla. Hänen selkänsä tulisi olemaan aivan jumissa. Kurotin taakseni ja nostin Taisun hitaasti ylös vasten selkänojaa, pää selkänojan päällä.

Katselin ohimeneviä kylttejä. Heyuaniin meni vain pari kilometriä.

"Mennäänkö me kaupungin keskustaan, vai mennäänkö me vähän reunemmalle alueelle?" Kysyi Aimi, vilkaisten taakse minuun. Minusta olisi parempi jos mentäisiin hieman kauas kaupungin keskustasta. Kaupungissa on enemmän ihmisiä, joka tarkoittaa, että siellä on myös enemmän zombeja. Kaupungin ulkopuolelta saattaisi löyhytä myös suuria taloja tai jopa kartanoita, jonne mahtuisimme asumaan.