Salattu ihastus

Luku 2

"Vastaa", mumisin samalla, kun pitelin puhelinta jo kolmatta kertaa vasemman korvani juuressa toivoen, että paras ystäväni, Patricia, vastaisi siihen. Olimme sopineet, että menisimme yhdessä ruokalaan. Puhelu meni kuitenkin vastaajaan, jälleen. Missä hän on? mietin itsekseni samalla, kun seisoin yksikseni ruokalan jonon vieressä.

"Hei, Hails!" kuulin yhtäkkiä tutun äänen huutavan käytävältä. Käännyin katsomaan tuota mallin mitoissa olevaa, punatukkaista tyttöä, joka oli muodostanut luonnonkauniisiin kasvoihinsa pienen hymyn kävellessään samalla rivakasti käytävää pitkin kohti minua. Pian katseeni kääntyi kuitenkin kohti poikaa, joka käveli Patrician vierellä. Kuka hän oikein oli? En ollut nähnyt häntä aikaisemmin.

"Hei, Patty. Yritin soittaa sinulle", sanoin Patricialle, kun hän viimein saapui tämän tuntemattoman pojan kanssa luokseni.

"Anteeksi, kun myöhästyin. Esittelin Aidenille koulua. Hän on meidän vuosiluokalla. Tämä on hänen ensimmäinen päivä täällä", Patricia selitti. Käänsin katseeni tuohon Aiden-nimiseen poikaan, jolla oli vaalea, kihara surffitukka, ruskettunut iho sekä vaaleansiniset silmät, joissa oli hiukan vihreää mukana. Silmät olivat kauniit. Olin itse pienestä pitäen toivonut itselleni sinisiä silmiä, mutta omani olivat tylsän vihreät, vihreän-ruskeat.

"Hei, olen Aiden", pojan asiallinen ääni sanoi, mikä oli ristiriidassa hänen vähän hilpeän näköisen hymynsä kanssa, joka oli nyt samalla muodostunut hänen kasvoillensa. En ihmetellyt yhtään, että Patricia oli halunnut opastaa tätä poikaa. Kuka tahansa tyttö, jolla oli vain silmät päässä, olisi ollut mielellään opastamassa koulua tälle pojalle.

"Hei, Hailey", esittäydyin ja muodostin ujon hymyn kasvoilleni. Patricia osasi olla heti oma, puhelias itsensä vieraiden ihmisten kanssa, mutta minä tunsin itseni melkein aina ensin vähän kiusaantuneeksi.

"Ajattelin, että Aiden voisi tulla syömään meidän kanssamme", Patricia selitti ja nyökkäsin vastaukseksi.

"No, mitä pidät meidän koulusta tähän asti?" Patricia kysyi Aidenilta, kun olimme istuutuneet pyöreän, punaisen pöydän ympärille.

"Vaikuttaa lupaavalta", poika vastasi lyhyesti ja muodosti jälleen tuon hilpeän oloisen hymyn kasvoillensa, kunnes hän yhtäkkiä käänsi katseensa minuun päin. Olisin halunnut kääntää heti katseeni muualle - kunnon katsekontaktit vieraiden ihmisten kanssa teki minut yleensä kiusaantuneeksi -, mutta hänen silmistään paistava, vagitseva katse sai minut jäämään ihailemaan hetkeksi noita lumoavan värisiä silmiä edessäni, jotka samalla katsoivat omiini hiukan tutkivasti.

"Olet siis Patrician hyvä ystävä?" Aiden kysyi minulta. Keräsin ääntäni ennen kuin avasin suuni.

"Kyllä. Paras ystävä", kerroin.

"Oletteko tunteneet kauankin?"

"Yläasteelta lähtien."

"Hailey ja Nicolas tulivat kouluuni, kun olin kahdeksannella luokalla. Hailey ystävystyi kaveriporukkani kanssa ja lopulta meistä tuli parhaita ystäviä", Patricia selitti.

"Nicolas?" Aiden kysyi heti kääntäen katseensa taas minuun päin.

"Hän on isoveljeni. Käy myös tätä koulua, mutta hän on vuotta vanhempi", selitin. Aiden nyökkäsi hymyillen.

"Minulla on myös isoveli sekä isosisko, joka asuu Lontoossa", Aiden kertoi.

Lopun aikaa vain kuuntelin Patrician ja Aidenin välistä keskustelua. Patricia kysyi kysymyksiä Aidenin entisestä koulusta, mikä sijaitsi kuulemma viereisessä kaupungissa, jossa hän oli asunut isänsä kanssa, kunnes oli muuttanut tänne. Välillä huomasin Aidenin kääntävän katsettaan minuun päin puhuessaan, milloin kasvoilleni muodostui automaattisesti pieni hymy merkiksi siitä, että kuuntelin Patrician tavoin hänen kertomuksiaan entisestä koulusta. Joskus kuitenkin huomioni oli kääntyneenä kohti ruokalan jonoa.

Jossain vaiheessa huomasin Nicolasin saapuvan ruokalaan kaveriporukkansa kanssa - äänekkäästi, kuten aina. En voinut myöskään olla huomaamatta Lukea, joka seisoi Nicolasin vieressä. Siirsin kuitenkin pian katseeni pois hänestä. Jopa häneen katsominen - näinkin kaukaa - sai minut nolostumaan.

"Hailey, mikä tunti sinulla on seuraavaksi?" Patrician ääni kysyi ja käänsin katseeni hänen ja Aidenin suuntaan.

"Tuota... historiaa", vastasin pienen miettimisen jälkeen. Koulut alkoivat vasta vähän aikaa sitten, joten en muistanut vielä kunnolla ulkoa uutta lukujärjestystäni.

"Minulla on myös seuraavaksi historiaa. Luokka 232", Aiden sanoi hymyillen.

"Se on Herra Johnsonin tunti. Minulla on sama", ilmoitin.

"Minulla on psykologiaa, joka on ylimmässä kerroksessa, joten minun varmaan täytyy kiirehtiä sinne", Patricia ilmoitti hymyillen ja nyökkäsin, kunnes Patricia nousi pöydästä ja lähti.

"Onko tämä herra Johnson hyvä opettaja? Onko mitään vinkkejä, joiden avulla voisi saada kurssista hyvän numeron?" Aiden kysyi hymy kasvoillaan. Naurahdin vähäisen ja vastasin hymyyn.

"Hän on vähän konservatiivinen ja tiukka, mutta kuitenkin ihan pätevä. Pidän ainakin itse hänestä, vaikka monet kutsuvatkin häntä tiukkapipoksi", kerroin.

"Selvä, eli ei vitsejä tunnilla", Aiden sanoi leikkisästi ja tunsin jälleen hymyn muodostuvan kasvoilleni. Tunsin muutenkin itseni jo vähän varmemmaksi Aidenin seurassa. Hän vaikutti todella mukavalta pojalta. Nousimme pian yhdessä ylös tuoleiltamme ja lähdimme viemään pöydällä olevia tarjottimia pois.

"Missä kaappisi sijaitsee? Oletko jo saanut sen?" kysyin Aidenilta kävellessämme ulos ruokalasta.

"Olen, se on toisessa kerroksessa. Numero 1225", Aiden kertoi.

"Minun on tässä kerroksessa. Käyn kaapilla hakemassa kirjat niin nähdään kaappisi luona, okei?"

"Okei", Aiden vastasi ja lähdin kävelemään kohti kaappiani, joka oli lähellä ruokalan ovia. Huono paikka näihin aikoihin, sillä oppilaat kiirehtivät aina ruokailun jälkeen tunneille, jonka seurauksena käytävät täyttyivät ihmisistä juoksentelemassa eri suuntiin.

Kun olin ottanut kirjat kaapistani, oli käytävä jälleen ehtinyt jo täyttyä oppilaista. Varmistin, että kaappini ovi oli kiinni, kunnes käännyin ympäri lähteäkseni kohti portaita, mutta yhtäkkiä tunsin jonkun tönäisevän minua ja ei aikaakaan, kun käsissäni olevat tavarat tippuivat lattialle. Hienoa, ajattelin samalla, kun kyykistyin alas ja keräsin kirjat syliini, sekä nostin valkoisen penaalin kirjojeni päälle. Huomasin kuitenkin pian, että penaali oli ehtinyt aueta ja kaksi kynää oli kadonnut. Juuri, kun ajattelin unohtaa kadonneet kynät ja ostaa myöhemmin uudet niiden tilalle, kuulin takaaltani kysymyksen:

"Saattaisiko nämä kuulua sinulle?"