Salattu ihastus

Luku 7

Oliko Luke Aidenin veli? Oliko Aidenin veli Luke?  Ajatukset kimposivat sokaisevasti heti mieleeni kuullessani Luken sanat. Ennen kuin ehdin kunnolla tiedostamaan kuulemaani, keittiön ovi avautui. Käännyin katsomaan sisään tullutta Aidenia, jonka vasenta kättä koristi sininen historian vihkoani.

"Tässä olisi tämä sinun vih...", Aidenin lause keskeytyi ja huomasin hänen katseensa siirtyneen Lukeen päin, joka istui yhä vieressäni.

"Eikö sinulla olisi pitänyt olla harjoitukset koulun jälkeen?" Aidenin kysymys kohdistui Lukelle samalla, kun hän asteli lähemmäksi meitä. Näin sivusilmällä Luken nousevan ylös jakkaralta, kunnes kuulin jääkaapin oven avautuvan selkäni takana.

"Ne siirrettiin myöhemmäksi. Sinunhan ne harjoitusajat pitäisi varmaankin jo tietää", Luke ilmoitti hieman kärkkäiseen sävyyn. Samalla kuulin hänen sulkevan jääkaapin oven ja astelevan takaisin baaripöydän luokse. Aiden ei enää vastannut Lukelle takaisin, vaan sen sijaan siirsi yhden baarijakkaroista viereeni ja istuutui alas ojentaen vihkon eteeni.

"Kiitos. Olisit kyllä voinut palauttaa sen vasta tunnilla", sanoin hymy kasvoillani. Olin kuitenkin iloinen, että hän päätti jo nyt palauttaa vihon, sillä tehtävien tekeminen suoraan vihkoon säästäisi aikaa turhalta kopioinnilta.

"Ei siitä ollut vaivaa. Haluatko ottaa jotain, ennen kuin heitän sinut kotiin?" Aiden kysyi ja pudistin päätäni. Vietyäni kylmäpussin takaisin jääkaappiin, lähdin Aidenin perässä kävelemään kohti keittiön ovea. Juuri ennen keittiöstä poistumista käänsin vielä katseeni noihin vaaleansinisiin silmiin, jotka tuijottivat minua baaripöydän luolta ja muodostin pienen, ujon hymyn hyvästiksi, johon sain heti vastaukseksi astetta suuremman hymyn.

"En tiennyt, että Luke on veljesi", sanoin hetken päästä, kun olimme istuutuneet takaisin autoon.

"Oletkin sitten ensimmäinen", Aiden vastasi naurahtaen. Laitoin turvavyön kiinni, kunnes kohdistin pienen kysyvän katseen hänen suuntaansa.

"Emme kumpikaan ole siitä erityisesti kertoneet kenellekään, mutta kuulemani perusteella koko koulu näyttää jo kohta tietävän siitä", hän ilmoitti pyöritellen silmiänsä virne kasvoillaan.

"Kuitenkin tarina on näyttänyt vääristyvän siihen suuntaan, että olisin jokin Luken 'kadonnut veli', joka yhtäkkiä astui hänen elämäänsä", Aiden vielä lisäsi ja käynnisti auton.

"Miksi sitten olette asuneet erillänne?" kysyin. Aiden ei ensin vastannut mitään, jolloin ajattelin, että hän ei aikoisi vastata ollenkaan, mutta kuitenkin myöhemmin hän avasi suunsa.

"Vanhempamme erosivat, kun olin 13-vuotias. Minä päätin muuttaa isäni kanssa. Luke ja siskomme, Lisa, jäivät asumaan äitimme luokse tänne", hän vastasi lyhyesti, jälleen sillä vakavalla äänellä, jonka olin jo kerran aikaisemminkin jo kuullut, kun hän oli silloin kertonut isänsä työnskentelevän lääkärinä.

"Mutta nyt asut äitisi ja Luken kanssa?" sanoin kysyvästi. Aiden nyökkäsi.

"Isäni muutti töidensä mukana Australiaan. Itse en halunnut lähteä mukaan, joten päädyin tänne". Tiesin, että hän ei kertonut koko totuutta menneisyyden tapahtumista, mutta päätin olla utelematta enempää, sillä huomasin, että hän ei ollut kauhean innokas puhumaan asiasta. Käänsinkin katseeni ikkunan suuntaan samalla, kun Aiden lähti ajamaan kohti taloani, jonne ajo-ohjeet olin kertonut hänelle ennen autoon istumista.

"Mitä se pistävä kommentti tarkoitti, jonka Luke sanoi sinulle keittiössä?" kysyin hetken päästä autoradiosta tulevan musiikin ylitse.

"Ai, se? Hän ei ole kauhean iloinen siitä, että liityn koulun jalkapallojoukkueeseen", Aiden ilmoitti ja huomasin pienen, voitokkaan hymyn hänen kasvoillaan.

"Pääsitkö siis koulun viralliseen joukkueeseen? Veljeni pelaa myös siellä", ilmoitin.

"Kyllä. Koska harjoittelukausi on vasta alkanut ja pelikauteen on vielä aikaa, valmentaja myönsi minulle paikan nähtyään ensin aikaisemman pelikokemukseni. Olen kuitenkin vielä koeajalla ja aloitan harjoittelun joukkueessa vasta ensi viikolla. Mikä veljesi nimi olikaan?"

"Nicolas. Hän on Luken hyvä ystävä", kerroin. Aiden nyökkäsi vastaukseksi.

"Miksi Luke ei ole iloinen siitä?" kysyin, vaikka olin jo alkanut huomaamaan, että nämä veljekset eivät tulleet kauhean hyvin juttuun keskenään.

"Hän pelkää varmaankin minun vievän hänen kapteenin paikkansa", Aiden ilmoitti vitsaillen ja naurahti. En hirveästi käynyt koulun jalkapallopeleissä - suurena syynä oli se, että en kunnolla ymmärtänyt pelin sääntöjä - mutta niissä parissa, joihin Patricia oli minut pakottanut, olin kyllä hetken peliä seurattuani huomannut, miksi Luke oli valittu joukkueen kapteeniksi. Jos Aiden yhtään oli niin hyvä pelaaja kuin Luke, hän varmasti oli todella hyvä.

Kuunneltuani vielä hetken autoradiosta tulevaa musiikkia ja katseltuani maisemia ikkunasta, huomasin jonkin ajan päästä auton ajavan tutulle tielle, jonka varrella kotitaloni sijaitsi.

"Kiitos kyydistä", sanoin, kun auto pysähtyi tienreunaan ja avasin oman puoleiseni oven. Nousin ylös autosta ja nostin reppuni oikealle olalleni.

"Nähdään huomenna koulussa", Aiden vielä sanoi, kunnes suljin oven perässäni ja lähdin kävelemään kotioveani päin.

Saapuessani valkoisen oven eteen, aloin kaivamaan avaimia repustani. Juuri tunnustellessani reppuni pohjaa näin yhtäkkiä oven sinkoutuvan kovalla vauhdilla auki osuen minua samalla oikeaan olkapäähän.

"Hei!" kiljaisin, siirtyen pari horjuvaa askelta taaksepäin. Katseeni siirtyi Nicolasiin, joka astui samalla ulos kantaen treenikassia toisessa kädessään.

"Sori, systeri. Täytyy mennä!" hän sanoi nopeasti, sulki oven perässään ja lähti kävelemään tielle päin, kohti tummansinistä autoa, mikä oli parkkeerattu tienreunaan.

"Olisit voinut jättää oven auki, kun kerta tiesit, että olen menossa juuri sisälle!" huusin vielä hänen peräänsä.

"Niin olisin, mutta mitä hauskaa siinä olisi ollut?" Kuulin hänen huutavan kysymyksensä virne kasvoillaan samalla, kun hän istuutui sisälle autoon ja sulki oven perässään. Hengitin pari kertaa syvään, kunnes jatkoin avaimieni etsimistä reppuni uumenista.