52. Parannunko ikinä?

86 10 4
                                    

Aleksin nk

Jätkien kanssa oli hauskaa mutta nyt istun yksin humalaisena sängylläni ja elämä alkaa tuntua masentavalta. Yksin kaiken keskellä ilman ketään, ajatus siitä että pian olin oikeasti aivan yksin ahdisti aivan helvetisti. Pelkään ystävieni unohtavan minut ja kaiken romahtavan, elämä tuntuu raskaalta. Vaikka en sano sitä enkä näytä ni tämä elämä on raskasta. Yritän olla ajattelematta pahaa mutta on vaikea työntää pahaa oloa pois. Olisi helppi ottaa terä käteen ja saada nämä ajatukset jotenkin hallintaan, tuntuu että olen hullu tai vähintään sekoamassa. Avasin juoman joita minulla oli vielä jälellä toivossa että saisin pahan olon sen avulla poissa mutta eihän tästä ole oikeasti apua. Paskon vain elämäni tässä vaikka kuinka uskottelen tämän auttavan juominen ei vie pahaa oloani pois.

Tunteja ja juomia oli kulunut monta.  Kello lähestyi jo aamua ja ajatukset olivat edelleen päässäni. Maailma pyöri ja kyyneleet tulivat silmistä väkisin vaikka yritin estellä, vittu tätä paskaa jaksa kukaa. Nousin ylös ja kävelin horjahdellen kohti vessaa jossa sijaitsi isäni partaterät, jotenkin luotto minuun oli palannut ja ne eivät ole enää piilossa. Palasin huoneeseeni ja istahdin lattialle lähinnä siksi etten enää pysynyt pystyssä. Nostin hihaani ja katsoin vanhoja arpia käsissäni, en edes muista milloin olen viimeksi tehnyt näin mutta nyt tämä tuntui oikealta. Painoin terää kättäni vasten ja vedin, toistin liikkeen monta kertaa. Terä putosi tärisevästä kädestäni katsoessani vuotavaa kättäni, mitä helvettiä olin mennyt tekemään?! Mikä vittu mussa on vikana? Veri virtasi ja äänet päässäni olivat hiljentyneet, sain taas selkoa ajatuksitani. Olin humalassa mutta älysin silti kuinka vitun tyhmä olen. Parannunko ikinä? Jatkuuko tämä sama paska niin kauan että henki lähtee? Nyt ei ollut aikaa miettiä vaan pitäisi tehdä jotain mutten saa maailmasta selvää ja päässäni tuntuu pimentyvän. Otin puhelimen käteeni ja etsin Nikon numeroa, toivon että hän on vielä hereillä.

puhelu

Aleksi: Niko

Niko: Aleksi miks oot hereil? onko joku hätä

Aleksi: tuu tänne

Aleksi: tarvin sua

Niko: onko joku hätä? missä oot?

Aleksi: on hätä oon kotona

Niko: kui paljo oot juonu?

Aleksi: tuu ny vaa jooko tänne

Niko: joo mä tuun ei mitää hätää

Noni nyt se tulee tänne ja vittu näyätn tältä ei vit

Nikon nk

Yritin nopeasti päästä Aleksin luokse ja pian olinkin noiden tuttujen tikkaiden luona. Hänellä oli joku hätä ja hän itki mutten tiedä mikä hänellä oli. Kiipesin tikapuut ja kapusin tuosta ikkunasta sisään ja näin näyn mitä en välttämättä olisi halunnut. Aleksi makasi lattialla käsi veressä ja oli toivon mukaan vain sammunut eikä pyörtynyt. Koitin saada häntä hereille ja lopulta sainkin.

Niko: Aleksi nouse ylös

tuo vain alkoi itkeä, tämä teki pahaa katsoa.  Raukka on kokenut ihan liikaa paskaa eikä vieläkään lopu. Yritin ymmärtää miksi hän teki näin itselleen mutta silti osa minusta ei ikinä ymmärtänyt miksi hän kaiken jälkeen päätti jatkaa? Tämä oli minun syy kun päästin hänet kännissä yksin. Sain hänet nostettua ja raahasin vessaan, asetin hänet lattialle ja aloin pyyhkiä verta hänen käsistään. Haavat olivat todella syviä mutten usko että niitä pitäisi tikata, hän ei tuskin ole tajunnut mitä tekee. Ei hän nykyisin tekisi itselleen näin kauheasti tarkoituksella. Tiedän kuinka vaikea viiltelystä on päästä eroon mutta miksei hän pyytänyt apua tai mitään? Miksi hän teki näin kun olisi voinut olla tekemättä?

Aleksin nk

Katselin ympärilleni enkä ymmärtänyt mitään, älysin vain että olen vessassa ja Niko putsasi kättäni. En ole aivan varma miksi edes soitin hänet tänne, tämä on vain hänelle vaivaksi ja olisin pärjännyt yksinkin.

Sanat 557

Ei oo tullu ikuisuutee uutta mutta nyt jostai syyst sain motia kirjottaa.

Ajat muuttuuWhere stories live. Discover now