Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

4

Laitoin Joonalle viestiä, että olin koululla ja siltä tuli vain vastaukseksi emojispämmi. Hymähdin huvittuneena ja laitoin puhelimen takaisin taskuun ja nostin katseeni sitten koulun oville. Ne avautuivat ja ulos pyrähti Joona, jonka kasvoilla oli kirkas hymy. Mut huomattuaan, Joona lähti pinkomaan luokseni, kuin jossakin hädässä. Se oli myönettävä et se blondi oli oikeesti tosi nopea, ei ihme et se aina voitti kaikki liikan juoksujutut.

"Anttuskaaaa!" Joona hihkaisi ja sai mut pyöräyttämään silmiäni. Toi sen lempinimi minkä se oli antanut mulle oli ihan hirveä. En mä vaan jotenkin pitänyt siitä yhtään, mutta jos se toi jotakin iloa Joonalle niin kutsukoot sitten mua sillä nimellä.
En hirveästi kerennyt ajatella enempää, kun pian jo tunsinkin Joonan käsivarret mun ympärillä ja sen pään mun rintakehän kohdalla. Se aina halusi halailla ja olla jotenkin tosi lähellä. Ei se mua haitannu, vaikken ollutkaan mitään halaajatyyppiä.

"Kiitos! Sä pelastit just mut tylsyydeltä!" Joona hihkaisi ja rutisti mua enemmän itteään vasten. Laskin mun kädet sen selälle ja vähän hieraisin käsilläni sen lapaluiden kohdalta. Myönnetään, olin tosi paska osoittamaan mun läheisyyttä ja kiintymystä. Mut mitäs mä sille mahdoin? En mä koskaan ollut saanut huomiota mun vanhemmilta. Kaipa se  oli tehnyt musta sellaisen väliinpitämättömän.

"Tylsyydeltä? Minäkö?" tiedustelin vähän kylmähkön kuuloisesti, kulmakarvaani nostaen. Joona nosti päätään ja kattoi mua vähän yläviistoon.

"No joo!"

Hymähdin vähän ja pudistelin päätäni edelleen sen tiukassa otteessa. Omasta mielestäni olin aika tylsä. En mä hirveästi puhunut ja sekin meni aina murahteluks ja mulkoiluks puhumattakaan siitä, kun meinasin käydä jokasen kusipään kimppuun. Joskus joku oli todennut, että mulla oli vihanhallintaongelmia ja Joona tiesi niistä. Siltikään se ei pelännyt mua mikä oli tosi outoa. Kaikki meiän koulusta pelkäs mua, luulivat varmaan et jos jotain väärää sanoisivat niin olisin kimpussa. No okei, niinhän se menikin useasti.

"Mitä sä mietit?" Joona tiedusteli multa samalla, kun käänsin siihen katseeni.

"En oikeen mitään erityistä", sanahdin ja blondi nyökäytti mulle päätään hymyillen sitten taas kirkkaasti,
"Mennäänkö sisälle? Täällä alkaa olee jo vähän kylmä."

"Mennään vaan." Joona vetäytyi musta pois ja lähti kävelemään koululle mun vierellä. Miksi se edes oli mun kanssa? Tai siis eikö sitä pelottanut yhtään jos vaan pimahtaisin tai jotakin? käänsin mietteliään katseeni Joonaan, jonka ruusunpunaisilla huulilla oli lämmin hymy.

"Sun pitäis pukee enemmän päälle, Joona. Et sä pelkällä pitkähihasella paidalla tuu pärjäämään", sanoin sille ja käänsin silmäni pois siitä ennen, kun se saisi mut kiinni tuijottelusta. Se oli paha tapa, joka tapahtui aina Joonan kanssa. Jotenkin mä vaan eksyin aina sen kasvoihin.

"Tiiän mutten kerenny oikein ottaa muutakaan mukaan, oli kiireinen aamu", Joona vastasi heleästi takaisin. Vilkaisin sitä, jolloin se hymyili enkelihymyään.

"Kyllä sulla sen verran pitäis olla aikaa et kerkeet ottaa mukaas ees jonkun hupparin", tuhahdin ja sain sen naurahtamaan,
"Ei mulla nyt niin kylmä oo ettenkö selviäis hetkee ulkona, Anton!"

"No mut silti, ei sulla kylmäkään saisi olla." Myönettäkööt, olinhan mä aina vähän huolissani Joonasta. Se rellesti menemään ja aina mietti muita ennen itteään. Olisi edes kerran ollut vähän itsekäs ja ajatellut itseään. Ei sillä saanut kylmä olla.

"Aaw sä oot niin sulonen, kun jaksat huolehtia!" Joona hihkaisi ja nappasi käsivarrestani kiinni samalla painautuen mun kylkeä vasten.

"Ainahan sua saa huolehtia", tuhahdin hiljaa itsekseni ja jatkoin meiän ohjaamista koululle samalla, kun se enkeli roikku mun kädessä kiinni.