9. mikä tää tunne on?

2.3K 157 39
                                    

*tino*

Ei mun pitäny tuntee tällästä, eihän? Mä olin peleis jäähypörrsin ensimmäinen ( ja pistepörssin ensimmäinen), joten ei mua haitannu pukata jotain jonnekki päin. Se kuulu mun luonteeseen, enkä mä päässyt siitä pois.
Kuitenki, kun mä tönäisin Sebastianii, nii sen rääkäsy sai mut tuntee jotain outoo, enkä mä osannut kuvailla sitä.

"SB, ooks kunnossa?" Loviisa juoksi vastapuolelta Sebastianin luokse. Loviisa, miks Loviisan piti kiinnostua Sebastianista, eikä musta, mutta toisaalta ei mua Loviisan puuhat enää kiinnostanut. Mä olin päässyt siitä jo yli.

"Mä vien sut terkalle" Loviisa sano hätääntyneenä ja loi muhun inhoa välittävän katseen, just sen saman minkä se oli luonut muhun silloin, kun mä olin yrittänyt iskee sitä.

"Idiootti" Loviisa sano sylkäisten sanat suusta. Kieltämättä se tuntu pahalle, mut millon mä viimeks oisin kenenkään tunteista välittäny. Nii just, eli en varmaa ikinä kenenkään.

Annoin Loviisan raahata Sebastianin pois kentältä. Hinasin katseeni takaisin palloon, ja nappasin sen käteeni.

"No pelataan" ärähdin saaden kanssa pelaajat hätkähtämään.

"Mitäs täällä riehutaan, Tino?" kuulin Rinteen äänen.

"Sebastian yritti ottaa pallon pois ja kompastu ja kaatu. Loviisa vie sitä just terkkarille" Kerroin mahdollisimman asiallisesti.

"No pelaatkaa sitten" Rinne tuhahti ja vihelsi pillliin, joka sillä riippui aina kaulassa.

***

Kun liikkatunti loppu mä päätin käydä katsomassa miten Sebastian jakseli, emmä tietenkään ketään halunnu satuttaa kohtuuttoman paljon. Ei sillä, ei mua kiinnostanut sattuks Sebastianii vai ei. Olis vaan kohteliasta, et kävisin sen luona.

Aivan terkkarin huoneen ulkopuolella istua nökötti Loviisa. Vilakisin selkäni taakse -voi vittu. Mulla ei ollu frendei mukana. En mä ollu mitään ilman niitä.

Usein tyypit luuli, et mä pidin meidän jenggii pystys, mut en mä ollut kokonainen ilman niitä. Mä olin vain herkkä Tino.

Keräsin kaiken rohkeuteni ja avasin suuni.

"Miten Sebastian jaksaa?" kysyin ja sain myrkynvihreiden silmien katseen muhun.

"No mua ei päästetä tonne. Siinä voi olla pahimassa tapauksessa murtuma, joka joudutaan leikkamaan! Kiitos sun!" Loviisa sanoi vihasesti.

"Se ei ollu tahallinen-" yritin mut Loviisa keskeytti mut.

"Mua ei kiinnosta pätkän vertaa sun selitykset ole hyvä ja lähe vetää" Loviisa kiljas ja sai mut kääntämään selkäni.

Musta tuntu että osa mun sielusta katos. Mä sain siihen kovan iskun, varmaan pahemman ku Sebastian.

Kävelin tympääntyneenä ruokalaan ja astelin suorinta tietä kavereitteni seuraan.

"Vittu mitä paskaa" sihisin. Mä en ymmärtäny miten joku tällänen tilanne sai mut tuntee jotain tällästä. Vihaa, katumusta. Emmä tiedä.

"Veli chillaa" Feta sano ja taputti mua olkapäälle.

"Ota ruokaa nii jaksat" Miklas sano tuijottaen mua intensiivisesti. Se aisti ettei mulla ollu kaikki kunnossa. Se näki sen aina.

"Ei oo nälkä" äännähdin ja nousin pöydästä.

Mulla olis enää vaan yks tunti, ja se olis siinä. Ja seki olis JP:n tunti, joka oli omistettu ainoastaan JP:n pelaajille.

"Mitä sä täällä teet?" Vettu kysy ihmeissään kun astelin salille. Meidän olis määrä olla sallilla tää tunti.

"VaLi?" sanoin ihmeissään ja vettu pudisti päätään.

"Sä et sit ikin lue wilmaa. Rinne ei pääse nii meil loppuu jo koulu" Vettu kerto ja mä olin jo aikessa lähtä iloisesti kotiin kunnes Vettu jatko.

"Nii mut muistaakseni sulla oli psykan projektin tekemistä Sebastianin kanssa" Vettu sano ja alensi mun mielentilan. Mutta toisaalta, mä voisin yrittää sopia.

"Kiitos muistuksesta vettu" sanoin ja lähdin ironosesti samaa matkaa takaisin tasanteelle.

Kurkistin nurkan takaa, ja huomasin just Sebastianin astuvan terkan hoivista. Se käveli keppien kanssa, joka sai mut tunteen jotain syyllisyyden tapaista. Loviisa pomppas samantien Sebastianin viereen. Hetken ne siinä jutteli kunnes Loviisa lähti vastakkaiseen suuntaan ja Sebastian jäi istumaan odotuspenkille, nyt olis mun tilaisuus.

"Mä- meidän -psykan -" änkytin ja nolostuin. Miten mä? Tino Eemeli Rekivaara saatoin änkyttää, jonkin niinkin alhaisen kuin Sebastian Bäckstromin edessä.

"Joo mut mua ei ihan hirveesti kiinnosta tehä sun kaa yhtään mitään. Hejdå" Sebastian sanoi jollain ihan epämääräisellä äänellä. Se ei ollu yhtään sellainen iloinen ja energiaa täynnä oleva ääni. Se oli synkkä ja pimeä, mä häkellyin Sebastianin sanoista niin, et jäin vaan töllöttämään suurilla silmillä ku Sebastian lähti keppiensä kanssa aulaa kohden.

Musta tuntu ihan hiton pahalta, enkä mä osannut ymmärtää miks.







hey babes! teitä onki tullu ihan mukavasti. Ja nyt! kaikki hp-fanit, julkaisen uuden kirjan harry potterin jälkeisestä elämästä!❤️ love yo


🌟&💬

diktaattoriWhere stories live. Discover now