37. itsekeskeinen paska

1.7K 130 49
                                    

oih, mä oon ikävöinyt Sebastianin näkökulmasta kirjoittamista! ja kiitos kaikille onnittelijoille❤️🎉

*sebastian*

Mitä helee? Näkikö mun silmät oikein? Istuiko Tino the Idiootti Loviisan kanssa samassa pöydässä? Maailma oli todellakin mennyt sekaisin kolmen viikon aikana.

Loviisa nousi pöydästä niin, että tuoli, jolla se oli istunut lensi mukkelis makkelis. Se oli aika huvittava näky. Mä aloin henkisesti valmistautumaan siihen, että pian Loviisa ryntäisi mun luokse kuristaen mut samalla.

Ja niinhän siinä kävi.

"Ei hele Seb, mä olin kuolla huolestuneisuuteen"  Loviisa sanoi, ja sen silmäkulmasta tipahti kyynel. Maailma todella oli seonnut.

Mä en kerennyt sanoa mitään, ku Tino tuli halaamaan mua.

Mä pyristelin Tinon otteesta irti, koko äijä inhotti mua. Mä en tahtonut koskee häneen pitkällä tikullakaan.

"Sebastian... Anna mä selitän... Mä olin ihan kamala kusipää, ja vihaan itteeni sen takii, ja en kestä mitä kaikkee oon tehny, ja tää tuntuu iha helen pahalta, ja musta tuntuu kamalan kurjalta nähä sut tollasessa jamassa. Anteeks mä-"

"Nimen omaa. Musta tuntuu, mun mielestä... Ajatteletko sä ikinä ketään muuta kuin itteäs. Sä et tasan pysty ees ajattelemaan mitä kaikkea paskaa mä koin sun tohelluksien takia. Sä oot vitun ITSEKESKEINEN PASKA!" mä karjahdin ja sain varmasti koko ruokalan katseen itseeni.

Mä käänsin selkäni, ja jätin Kusipään ja sen uuden apurin omaan arvoonsa. Mä en tarvinnut niiden holhousta.

Vaikka mä kuinka olin ikävöinyt Loviisaa, niin en mä ikimaailmassa olisi uskonut, että se kääntyy Tinon puolelle. Säälittävää.

  "Seb!" mä kuulin äänen ja mä käännyin 180°. Siinä seisoi Rasmus Mäntylä. Mä moikkasin jätkää ja me paiskattiin miehellisesti kättä.

"Mis jäbä o oikee sluibaillu?" Rasse kysyi ja mäkin vähän naurahdin.

"Oltii faijan kaa vähän ottamas lämpöö" mä
sanoin jättäen kaiken olellisen kerromatta Eihän me Espanjassa varsinaisesti mitään lämpöö otettu. Ei meillä ollut siihen aikaa.

Espanja oli parasta lääkettä, jota mä sain mun sen hetkiseen elämään. Mä tahdoin muuttua. Ja mä muutuin.

Kyllä mä tiesin, ettei kukaan saanut muuttua toisen tahdota, mutta musta tuntui et uusi Sebastian oli paljon vahvempi, henkisesti ja fyysisesti. Ja se oli ehkä ainut asia, josta mä olin kiitollinen, Tinolle.

"No mut iha huippuu et oot bäkissä" Rasse heitti ja me vaihettiin vielä kopot äijjämäisesto. Nyt siitä kikkurapäisestä lälly Sebastianista oli kasvanut kova äijä, eikä kukaan pääsis sen muurin läpi.

Me lähdettiin Rassen kaa eri suuntiin ja ihan hyvä. Mä en ollut liiemmin juttelu tuulella. En ole ollut pitkään aikaan.

Meidän oli tarkotus tulla tänne jo eilen, mutta me myöhöstyttiin  meidän lennolta. Mulla oli hankaluuksia  sanoa hyvästi, kuten aina. 

Espanjassa mä olin joutunut käymään monilla asiantuntijoilla, jotka oli isän vanhoi kolleegoita. Ne oli kertonut mulle siitä, että tää elämä oli vain kerran, enkä mä sais tuhlata sitä keneenkään Tino Rekivaaraan.

Mä olin leikannut kans yhden Castron kanssa siilin, ihan vaan, koska me haluttiin. Tai emmä oikeastaan halunnut, mut mä halusin, et mä en olis enää sama Sebastian Bäckstrom. Se sama Sebastian Bäckstrom, joka oli rakastunut korvia myöten hirviöön. Sydänten särkijään. Kummajaiseen nimeltä Tino Rekivaara.

Mä harvoin, oikeastaan mä en ikinä vihannut ketään, mutta näillä hetkillä, tällä sekunnilla mä vihasin Rekivaaraa enemmän kuin ketään ikinä. Ikinä. Milloinkaan. Koskaan.

Se jätkä oli raivostuttava ja mua inhotti se jätkä kaikilla mahdollisilla keinoilla, mitä se vaan teki. Minne se meni. Kenen kanssa se meni. Mitä se teki. KAIKKI! Allting.

"Sebastian...Mä tiedän, että joku ei oo hyvin, mut miksi sä hakkaat kivilattiaa nyrkillä?"

Mä havahduin äänestä ja ja nostin katseeni ylös. Loviisa. Mä katsoin Loviisaa tyhjällä katseella. Juuri sellaisella katseella, josta ei voi välittyä mikään muu kuin inho ja pettymys.

Loviisa ja Tino olivat varmaan viettäneet kuumia öitä yhdessä. He olivat taatutsi maanneet kokonaiset kolme viikkoa yhtä jaksoisesti. Varmaan heti kun mä murruin niin Loviisasta tuli Tinon uus leikkikaveri. Tinon huora. Tinon uusi pikku pelinappula, jota hän voi siirellä ihan miten tahtoo ihan minen tahtoo.

Jokin mun sisällä sanoi, että mun tulisi varottaa Tinosta. Varottaa Loviisaa siitä että Tino oli vaan sydämetön sielu, joka yritti saada mahdollisimman paljon valtaa ja kokemusta.

Siltäkään mä en uskonut Loviisaa, vaikka se kuinka esitti olla paras kaveri.

"Mä en kaipaa turhanpäiväisiä neuvoja huoralta" mä sylkäisin sanat suustani käännyin ja olin aikeissa jatkaa matkaani kun lämmin kosketus jähmetti mun aikeet.

"Seb... Mä ymmärrän et sä olet poissa tolaltasi. Näiden kolmen viikon aikana on tapahtunu valtavasti kaikkee ja-"

"Ja sano vielä, että sä odotat lasta Tinolle. Niinhän se on. Eikö vaan?" mä sanoin ja käännyin ympäri katsoen syvälle Loviisan sieluun.

"Mistä helvetistä sä olet saanut noi ajatukset? Jos ne on juoruja niin ne on ihan perättömiä. Me ei olla todellakaan  olla oltu edes saman katon alla paitsi koulussa. Sebstian sun täytyy uskoa mua. Sitä paitsi mä ja Tino ollaan tunnettu ihan vaan muutama hassu päivä... Ja sekin päivä yhdisti meidät ja se yhdistävä tekijä oli -"

"Oli taatusti teidän synkät sielut, jotka päätyivät yhdistyä. Taisitte kirjaimellisesti lyödä tyhmät päänne yhteen" mä sanoin intoa puhkuen.

Totta puhuen mä en todellakaan tiennyt mistä tää voima lähti, mutta se oli jotain taianomaista. Se oli taikaa.

"Seb... Sebastian sä olit meidän yhdistävä tekijä. Me molemmat oltiin huolesta soikeena ja ihan et Tino- mä en saa kertoa, mut Tino kertoo varmasti, jos sä annat mahdollisuuden. Ja ihan muutenki, sun nyrkki ei näytä kovin hyvält. Pliis käy näyttää sit terkalla" Loviisa sanoi hymyillen.

Mä olin nähnyt sen hymyn. Sen hymyn tarkoitus oli puhdas. Viaton. Se oli totuus. Kultainen totuus. Loviisan katseesta paloi aina se kirottu viattomuus, mutta hyväkin näyttelijä pystyy esittämään sen.

"Kuten mä sanoin mä EN ota huorilta minkään näköisiä ehdotuksia" mä sanoin ja käännyin. Mä lähdin marssien pois Loviisan luota. Mä laskin katseeni mun käteen, ja mun rystysistä vuoti verta, ja mä olin itse aiheuttanut sen.

Musta oli tulossa hirviö ihan niinkuin Tino Eemeli Rekivaarasta.

toivotan teille hyvää yötä (tai huomenta tai päivää tai... aamupäivän iltapäivän keskipäivän ja keskiyön hyvyyttä)

näkyillään,

🌟&💬

diktaattoriWhere stories live. Discover now