35. totuudentorvi

1.6K 122 29
                                    

*tino*

Mä kuulin vaimeasti applen herätyksen, ja mä pomppasin saman tien pystyyn. Tänään oli totuuden päivä. Mä saisin tänään tietää totuuden, tai ainakin mä toivoin niin.

Mä pukeuduin farkkuihin ja mustaan t-paitaan. Mä laitoin mustan adidksen hupparin päälle, ja vedin sukat jalkaan. Mä kävin hiukset nopeesti läpi, ettei suurempia takkuja näkynyt.

Mä hyppelehdin keittiöön, välittämättä jomottavasta pääkivusta, johon mä olin pikkuhiljaa alkanut tottumaan.

"Onko maailman kelloja siirretty vai mitä ihmettä Tinp Rekivaara tekee keittiössä seittemältä" kuulin Oilin äidillisen äänen keittiöstä.

"Ei sunkaan pitäis olla vielä hereillä" mä tokaisin ja otin Skyr-jugurtin jääkaapista.

"Totta, mutta tää pikku veijari piti mua aika lailla hereillä koko yön" Oili tuhahti. Mä ymmärsi Oilia aika hyvin, vaikka mä en ollut raskaana. Se tuntui varmasti samalta, kun kantais jotain suurta lastia, joka ei päässyt ulos kuin vasta sitten ku se oli tarpeeksi suuri. Ja mä tiesin sen tunteen.

"Tino tahdotko sä kyydin kouluun?" Atte kysyi, kun se saapui kans aamupalalle. Atte ei ollut ikinä vapaaehtoinen viemään mua minnekään. Kai tosta sairaala-keissistä oli jotain hyötyä.

En mä toisaalta ikinä ole halunnut huomiota. Tietty nuorempana se tuntui pahalta, mutta en mä sille mitään voinut. Enkä mä tykkää tästä huomiosta. Hössötys-huomiosta.

"Tino?" Atte kysy, totta, mä olin unohtanut vastata. Typerä minä.

"Joo, voin mä ottaa" mä sanoin ja loin naamalleni pienen hymyn.

...

Mä istuin valmiiksi Aten valkoisen bemarin kyydissä tuijottaen intensiivisenä kello, joka tikitti uhkaavasti. Kello oli viittä vaille kahdeksan.

Mä inhosin tätä tunnetta, jännittämistä. Musta tuntui et mä paskoisin hetkenä minä hyvänsä housuun. Joojoo, jännittäminen oli normaalii, mä tiedän. Mutta oliko se normaalia et mä pelkäsin jännittämistä. Se alensi mun suoritumiskykyä ja se sai mun olon tosi epävarmaks.

"Taidatkohan sä olla broidi hyvä olla vielä koulukunnossa?" Atte kysyi istahtaen samalla autoon.

"Ai kui?" mä kysyin muka hämilläni.

"Mä nään noi hikipisarat sun otsal" Atte sanoi ja ojensi mulle talouspaperin palasen, että mä voisin pyyhkiä mun otsan.

"Kiitti. Ja oon mä, mennään nyt vaan" mä sanoin ja huokaisin syvään.

Kello oli kymmenen yli kahdeksan ku Atte pysäköi sen auton Juurikankaan lukion eteen. Mä katsoin ulos ikkunasta, ja mä huomasin, kuinka Rosita ja Felix kävelivät käsi kädessä kouluun. Olihan nuo suloisia yhdessä.

"No, ala mennä. Eiks tuolla oo niit sun kavereit?" Atte kysyi viitaten Felixiin.

"Ei taideta olla enää väleis" huomautin puolivahingossa.

"Ai kui" Atte kysyi, mutta mä vaan kohautin olkiani.

"Long story"

diktaattoriTempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang