diktaattori

10. inhoa molemmin puolin

*sebastian*

En yhtään tiiä, mistä mun rohekus tuli niihin sanoihin, mutta se tuntu tavallaan hyvälle. Enkä mä ollu vihanen Tinolle, munhan vika se oli kun olin päistikkaa juossut hänen päälleen.

Kuulin soittoääneni sävelen ja kaivelin puhelimeni taskustani. Isä.

"Hej" vastasin puhelimeen.

"Moikka Sebastian, miten jakselet?" kuulin isän äänen kaijuttimien läpi.

"Eipä tässä ihmeellisempää, mietin että miten pääsisin kotiin näiden keppien kaa" naurahdin. Isä ties et olin kaatunu, eli sille ei tullu yllätyksenä etten mä pystynyt kävelemään. Mun polviin oli kuulemma tullu aika moiset iskut, mutten mä uskonu et siihen murtumaa ois tullu. Sitä vielä tiietty.

"Nii, no mulla on opettajienkokous ja se päätyy viiden aikoihin. Eikö sulla oo ketää kenen kyydissä pääsisit kotiin?" Isäni kysyi mun huokaisten. Hei jes melkein viis tuntia koulussa.

"Ei oikeestaan. Lukion ekal suurin osa on 15 - 16 vuotiait" muistutin.

"Totta! No mut jos jäät ootteleen sit"

"Kaipa se on pakko" mumisin ja heitettiin heipat ja lähin keppeileen sohville.

Tässä mä sit odottelisin viitisen tuntia, hip hei!
Mitä hittoo mä tekisin.

Samassa mä näin Tinon kävelevän mua kohti valtava kartonginpala mukanaan. Ajatteliko se oikeesti jäädä tekemään vapaaehtoisesti psykologian projektia mun kaa? Sehän vihas mua!

Tarkistin vielä hämmentyneenä et oliks toi varmasti ja ei- mun silmät ei valehdellu mulle.

Eihän noista tummista -ja tuuheista hiuksista voinut erehtyä. Jumalaiset vihreät silmät, ihan kuin smaragdiin olisi lisätty tuhat timanttia.

Seurasin katseellani Tinon matkaa. Se oli menossa kirjastoon.

"Tino" mä totesin, mutta tuo vaan jatkoi matkaansa, no tietty sillähän oli airpodsit korvissa.

"Tino" mä totesin kovempaa ja tuo kääns kasvonsa muhun.

Tino tuijotti mua ja käveli raskain askelin mua kohden.

"Meetkö tekee sitä projektii" kysyin pitäen mun äänen tasaisena. Nyt ei ollu varaa heikkouksiin.

"No mihin vittu muutenkaan raahaisin kartonkia" Tino ärähti ja sai mut jännittymään.

"Miks oot viel tääl? Mihin sä jätit sen sun lutkakaverin?" Tino kysyi tuijottaen mua vihoissaan. Miten se oli nyt tollane? Äsken se oli tullu pyytämään että tekisin sen kaa sitä projektii, ja nyt se tiuski mulle ku oisin pahakin vihollinen.

"Kuka lutka? Mun mielestä mulla ei oo yhtään lutkakaveria, toisinku sulla" pistin takas yrittäen kuulostaa itsevarmalta. Se kaikki itsevarmuus oli kadonnu kuitenkin kuin tuhka tuuleen.

"Hoidetaan tää nopee niin ei tarvi olla enää missään tekemisissä sun kaa" Tino sanoi ja vetäs tuolin pöydän vireen. Se läiskäs kartongin pöydälle samalla ku mä aloin ettii mun penaalia.

Mä en vastannut enään mitään vaan nappasin suoraan kartongin itselleni ja aloin kirjoittamaan otsikkoa.

PSYKOLOGIAN HISTORIA

"ajatuskartta vai ranskalaisillaviivoilla vai laatikkoteksti?" kysyin rikkoen hiljaisuuden.

"Viivoil" Tino vastas ja loi muhun katseen, josta mä en pystyny tulkitsemaan mitään.

Tino alkoi luettelemaan mulle tietoja ja mä kirjasin niitä ylös.

-

En oo varma kauan me tehtiin mut ihan kiitettävän kauan kuitenki. Saatiin työ jopa valmiiks, ilman kolmatta maailmansotaa.

Kirjasin kartongin alareunaan meidän nimet ja ojensin kartongin Tinolle.

Tino nappas reppunsa ja tunki puhelimen taskuun ja niine hyvineen asteli pois aulasta.

Avasin puhelimeni ja avasin CandyCrushin. Olin juuttunu ihan törkeen kamalaan kenttään, en varmaa ikin pääse sitä läpi.

Tunti kulu ja huomasin isän astelevan sen äikäopen - Marjatan kanssa opettajienhuoneesta.

Isä huomas mut ja tuli mun luokse.

"No lähetäänks, ja käyäänks kaupan kautta?" isäni kysyi ja sai mut ajatteleen.

Mä en ollu syöny useisiin tunteihin.

"Joo" sanoin ja nousin vaivalloisesti ylös.

Me lähettiin käveleen autolle ja kun me sille saavuttiin mä huomasin jättäneeni puhelimeni sohville.

"Isi, mä käyn hakee puhelimeni ku jätin sen sohville" sanoin ja käännyin koululle päin.

Keppeilin koululle ja suoraan aulosta menin sohville.

Nappasin puhelimeni sohvalta ja olin kuulevani jotain. Käänsin katseeni parivaljakkoon jotka suutelivat intohimoisesti toisiaan. Mut valtas kamala tunne, ja ei ollu kaukana oksennusrefleksi.

Nuo irrotautuivat ja mä älähdin. Käänsin katseeni ja suuntasin ulos lukiosta jättäen Juulin ja Tinon omaan arvoonsa.

🌟&💬