diktaattori

18. kaksi persoonaa

*tino*

Se oli tavallista kamalampi krapula.
Mä pyörähdin ympäri ja en ollut uskoa silmiäni.

Siinä ei maannut ketään. Yleensä vilkkaiden öiden jälkeen tytöt olivat tarrautuneet muhun kiinni. Ihan kun mä näkisin ne erissä valossa yhden kiihkeämmän yön jälkeen.

Mut nyt siinä ei maannut ketään. Paikkaa ei oltu pedattu, ja sänky oli vielä vähän lämmin. Joku oli lähtenyt. Tältäkö tuntu, kun mä jätin muijjat siihen noin vain makaamaan? Tää ei nimittäin tuntunu kovin kivalta.

Tuntu ku joku olis jättäny mut roikkumaan pahemman kerran. Mä nousin hitaasti ylös. Mun päätä koski ihan kauheesti, ja musta tuntu et vajoaisin kohta johonki krapulauneen ja et heräisin vasta, kun mä olisin täysin selvänä ilman jomotusta.

Puin hikiset vaatteet päälleni ja kävelin alas. Siellä oliki kova vilske menossa. Veeti yritti hätäisesti siivoilla, vaikka koko kämppä hais iha vitun pahalle.

"Huomenta" mä toivotin ja sain Veetin ja kuhertelijoiden aka Felixin ja Rositan katseet.

"Sä näytät ku oisit ollu avaruussukkulassa ja et ois nukkunu kahta tuntia kauempaa" Rosita kikatti ja piti kätensä Fetan kädessä.

Noille oli kehkeytynyt joku suhde. Ei ne vissii vielä seurustellu, mutta me jätkien kaa vaan vedettiin pitkää tikkua, että millon ne alkais.

"Mun sisko by the way etti sua illalla, mihin sä hävisit?" Rosi jatkoi saaden mut kummastumaan. Enkö mä ollutkaan Irenen kanssa illalla?

"Mä-mä en tiiä. Mua alko vaan väsyttään" Mä keskin hätävalheen. Onneks noi oli sen verran pahassa krapulassa, että ne tajus jättää asian sikseen.

"Timppa, tuu kattoo näit löytötavaroit. Tunnistaks?" Vettu kysy ja mä kävelin keittiön pöydän luo ja aloin selaileen jääneitä tavaroita. Koruja, korviksia, pompuloita, kortsuja ja...puhelin.

Mä otin puhelimen käteen ja avasin sen. Taustakuvana siinä oli tutun näkönen koira.

Pappa

Hoppas du har kul😏

Mä katsoin viestiä ja mä älysin, kenelle puhelin kuului. Sebastianille.

"Mä voin toimittaa tän omistajalleen" Mä sanoin ja laitoin puhelimen taskuuni.

Mä heitin hyvästit Veetille ja lähdin skoballa kotiin.

Mä tulin kotiin ja kuten mä olin osannut arvata kotona oli täys meno päällä. Isä ja äiti oli töissä -kuten aina. Oili Jyväskylässä. Ja koska meidän perheessä oli vielä lapsia niin koko kahden kerroksen omakotitalo oli sekasorron vallassa.

"Timppaaa, Remppa kiusaa" Ilmi tuli ulisemaan saman tien mun luo. Remppa oli Rekon lempinimi, mikä me oltiin annettu aikoja sitten. Mua vähän nauratti, Reko näytti yllättävän paljon multa, ja jopa mun yläasteen opettajat olivat heti tunnistaneet Rekon mun veljeksi. Mut hyvät opettajille, ettei Reko ollut yhtä villi tapaus kun mä.

"Missä Atte?" mä kysyin, Ilmin jatkaessa valitusta.

"No Amppa on lukkojen takana" Imppa sano ja laittoi kädet puuskaan. Mä naurahdin Ilmin käyttämille lempinimille. Me oltiin hyvinä aikoina keksitty meille kaikille lempinimet. Äippä, Ispä, Omppa, Amppa, Timppa, Remppa ja Imppa.

Mua suututti, miten Atte ei ikinä huolehtinut Rekosta ja Ilmistä. Ne oli vielä lapsia, niitten kanssa pit viettää aikaa, leikkiä.