013 » Satulahuone-episodi

231 23 32
                                    

🦄 • 🦄 • 🦄

Hoppla! Dieses Bild entspricht nicht unseren inhaltlichen Richtlinien. Um mit dem Veröffentlichen fortfahren zu können, entferne es bitte oder lade ein anderes Bild hoch.

🦄 • 🦄 • 🦄

Jungkook heräsi aamulla hevosten kovaääniseen hirnuntaan ja tokkurassa voihkaisten käänsi kylkeään ihanan lämpimässä makuupussissa. Kello ei voinut olla enempää kuin seitsemän, sillä Jungkookista tuntui, kuin hän ei olisi nukkunut silmänräpäystäkään. Teltta oli hiljainen tuhinaa lukuun ottamatta, kukaan muu hänen lisäkseen ei vaikuttanut heränneen hevosten hirnahduksiin. Väsyneenä Jungkook oli vaipumassa takaisin uneen, kun seuraava vaativa kiljahdus säpsähdytti hänet kokonaan hereille.

Jungkook avasi silmänsä täysin samaan aikaan, kuin vain muutaman kymmenen sentin päässä makaava Yoongi. He tuijottivat hetken toisiaan säikähtäneenä silmiin poskien punertuessa tahtomatta, ennen kuin molemmat pääsivät kärryille siitä, mitä viime iltana oli tapahtunut. Pojat olivat valvoneet nuotion ääressä pitkälti yli puoleen yöhön ja käyneet vasta ensimmäisten lintujen visertäessä yöpuulle, sillä jutustelu teltassa oli venähtänyt turhan pitkälle. Kummallakaan ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, paljonko kello mahtoi olla, mutta he toivoivat sormet ristissä, ettei vielä paljoa. Uni olisi maistunut molemmille vielä monen tunnin edestä.

"Hyvää huomenta", kuului Taehyungin matala ääni makuupussin uumenista. Poika nousi haukotellen ylös lämpimästä piilostaan ja sekoitti jo valmiiksi sähköistä mustaa pehkoaan ilmavammaksi. Kun hän ei saanut mitään vastaukseksi, vanhin kömpi ulos teltasta tietäen, ettei saisi muita vielä mukaansa. Taehyungille aamut olivat muodostuneet helpoiksi vuosien varrella, vaikka unta olisi alla kuinka vähän tahansa. Hänellä ei edes ollut mahdollisuutta jäädä sänkyyn, kun hevoset odottivat. Se oli mustahiuksisen työ sekä intohimo, joten omien tarpeiden asettaminen kauraturpien edelle ei tullut hänelle kuuloonkaan.

Taehyung jakoi nälkäisille hevosille kauraa sekä illalla revittyä heinää ja juotti ne yksi kerrallaan. Auringonsäteet lämmittivät loimitettujen hevosten karvaa ja väreilevä ilma kertoi, että päivästä oli tulossa hellesää. Muita ei kuulunut apuun. Se ei sinänsä edes yllättänyt häntä laisinkaan. Toiset todennäköisesti olivat vaipuneet takaisin pilvilinnoihin, sillä luottivat siihen, että vanhin pitäisi huolen hevosista. Pudistellen päätään hän palasi teltalle varmistettuaan kaiken olevan varmasti hyvin ja sujahti makuupussin sisään. Täytettyään velvollisuutensa, uni maistui Taehyungillekin.

🦄 • 🦄 • 🦄

Juhannusmaaston jälkeen tallilla oltiin palauduttu takaisin normaaliin arkeen. Saavuttuaan kotiin pojat olivat olleet vähäsanaisia hieman eskaloituneesta reissustaan, mutta olivat saaneet tarinoitua siitä sen verran, että se oli riittänyt vanhemmille. He olivat maininneet ohimennen Nallen käytöksestä maastossa ja herra Jeon oli luvannut lisätä sen mitä pikimmiten hänen tehtävälistaansa. Heidän tallinsa ei missään nimessä myynyt vaarallisia hevosia eteenpäin.

Taehyung oli paneutunut huolella Daisyn koulutukseen ja lukenut jokaisen mahdollisen palstan netistä läpi, mistä vain löytyi jotakin apua ravin opettamiseen. Tärkeimmäksi pointiksi oli noussut vastauksien joukossa se, että hevonen piti saada kulkemaan rauhallisena kuolaimella. Taehyung oli kokeilun vuoksi ratsastanut nuorella puoliverisellä, joka heille oli tullut samaan aikaan toisten uusien tulokkaiden kanssa itse herra Jeonin ratsutettavaksi. Hän halusi pistää tarkasti merkille jokaisen apunsa, millä sai taivutettua hevosen martingaalin avulla haluttuun muotoon. Päistärikön kanssa oli saanut tehdä useamman tunnin töitä eri päivinä, ennen kuin ruuna oli alkanut ilman apuohjiakin hakeutumaan peräänantoon. Sinä aikana Taehyung oli ehtinyt jo monta kertaa anylysoimaan ratsastustaan ja oli valmis nousemaan jälleen Daisyn selkään.

Ride till I can't no more ✔Wo Geschichten leben. Entdecke jetzt