Surprising love//IN FINNISH

11.

Words 1101
****
Saavumme valkoiselle suurelle talolle. Talo näyttää olevan jo aikalailla täynnä. "Tuleeko Ethan tänne?" Kysyn kovan musiikin jumputtaessa taustalla. Luikertelemme ihmistien välistä keittiöön.

"Joo, minä menen kohta etsimään häntä. Pärjäätkö sinä?" Evelyn kysyy ja kaataa punaiseen kuppiin booliin, ojentaen sen sitten minulle.

"No pärjään. En ole mikään 5-vuotias." Sanon ja otan kulauksen mukistani. Irvistän boolin maulle ja Evelyn nauraa minulle.

"No se on hyvä. Minä menen nyt, nähdäänkö myöhemmin?" Evelyn kysyy ja minä nyökkään. Evelyn katoaa väkijoukkoon ja minä jään seisoskelemaan keittiöön yksinään. Tai siis enhän minä yksin ole, keittössäkin riittää ihmisiä. Onnekseni keittiö on paljon väljempi, kun esim olohuone.

Juon mukin nopeasti ja kaadan tyhjään kuppiin lisään boolia. Otan heti pitkän kulauksen väkevää vihreää litkua. Nousisipa tämä kohta päähän. Haluan juhlia. Isätkään ei tämä ole kaupungissa. Ei se tosin tarkoita, että voisin välttyä ongelmilta.

Katselen ympärilleni ja en nää ketään tuttuja. Näen muutaman puolitutun, jotka ovat joillakin samoilla tunneilla. Muut taitavat sitten olkaa kakkosia ja kolmosia.

Parin mukillisen jälkeen alkoholi alkaa nousta pikkuhiljaa päähän tai siltä tuntuu. En kumminkaan ole siinä kunnossa, että voisin mennä tuonne lattialle heilumaan niinkuin nuo muut känniset.

Kaivan puhelimen laukustani ja huomaan, että isät yrittäneet soittaa monta kertaa. Tämä ei ole hyvä. Sanoin, että olen puhelimeni lähellä tai siis vastaan siihen. Lähden kiireellä takapihalle ja kävelen nii kaus ettei musiikin jumputus tai kännikalojen huuto kuulo puhelimen toiseen päähän. Soitan isälle j hän vastaa välittömästi.

"Oletko sinä kunnossa Julia? Miksi et ole vastannut? Olemme isäsi kanssa olleet todella huolissamme." Isä sanoo huolestuneena ja kuulen hänen äänessään myös vihaisuutta.

"Anteeksi. Olin päiväunilla ja puhelin jäi äänettömälle." Valehtelen ja kävelen vielä vähän kauemmas.

"Okei. Tärkeintä, että olet kunnossa. Minulla ja isälläsi-" isä aloittaa, mutta kysyy sitten "missä sinä oikein olet? Ethän ole missään bileissä?" Isä kysyy kireänä ja voin kuvitella hänen otsassaan pari ryppyä. Isä varmasti kuuli äskeisen kannustuksen. Tai en itseasiassa tiedä mitä tuolla tapahtuu, mutta se kuulostaa jonkin sortin kannustukselta.

"No en! Minä katson telkkaria." Valehtelen ja toivon isän nielevän tämän vastauksen. Hän on hetken hiljaa ja sitten huokaa. "Okei, minä kyllä luotan sinuun. Ja siitä asiasta. Minulla ja isälläsi on tärkeää asiaa. Tulemme sittenkin jo huomenna. Tule illalla käymään."

"Okei. Laitellaan viestiä. Moikka." Sanon ja lasken luurin huokaisten korvaltani. Tuo oli lähellä. Todella lähellä.

Kävelen sisälle takaisin ja huomaan Luken nojailevan keittiön tasoa vasten. Kävelen hänen viereen ja kaadan kauhasta boolia mukiini. Luke huomaa minut ja hänen kasvoilleen nousee hymy "Moi. En olis arvannu, et sä juot." Hän sanoo ja siemaisee omaa juomaansa.

"Pitäähän sitä joskus." Sanon ja uskallan tehdä naamalleni pienen hymyn.

"Ootko sä täällä yksin, vai?" Luke tiedustelee ja kääntyy minuun päin.

"Tulin Evelynin kanssa, mutta hän meni etsimään Ethania ajat sitten. Ei ole mitään hajua missä hän on." Totean ja juon mukin tyhjäksi melkein yhdellä kulauksella.

"Kuka on Ethan?" Luke kysyy mutristaa huuliaan.

"Hän on Evelynin poikaystävä. Tai siis ei kai vielä. Niillä on jotain säätöö." Sanon ja Luke hymyilee ja nyökkää. "Tiedätkö muuten kenen nämä pippalot on?"