26.

3.3K 134 29
                                    

Words 1012
****
"Miksi ihmeessä meidän piti tänne raahautua? Ei sinun tarvitse mitään ostaa." Vakuuttelen Connorille, joka tutkii kaupanhyllyjä. Hänen mielestään isille pitää ostaa jotain. Minä odotan häntä turhautuneena.

"Pitäähän. Mistä isäsi pitävät?" Connor kysyy ja miettii minne suuntaan seuraavaksi lähtisi.

"Öömm.. molemmat rakastavat suklaata." Sanon mietittyäni hetken.

"Suklaata siis." Connor sanoo ja lähtee karkkihyllylle. Hän rupeaa tutkiskelemaan eri suklaita.

"Mistä he pitävät? Vaaleasta? Tummasta? Tavallisesta? Jostain erikoisesta?" Hän latoo kysymyksiä toinen toisensa perään.

"Molemmat rakastavat tummaa. Jos sinun on pakko jotain ottaa, niin ota tummaa suklaata." Neuvon ja Connor nappaa hyllystä kaksi suklaalevyä.

"Yksi riittää ihan hyvin." Sanon ja tartun Connorin käteen.

"Pitää ottaa kaksi." Hän sanoo vaativasta ja päästän huokauksen kera hänen kädestään irti. Astelemme kassalle ja Connor maksaa suklaat.

"Mennäänkö me nyt?" Kysyn ja Connor nyökkää.

"Olen ihan hermona. En ole ikinä tavannut kenenkään vanhempia. Tai olen minä esim. Ethanin, mutta siis en tyttöystävien. Tai eihän minulla edes ole ollut ketään, vaan jotain bile-"

"Rauhoitu, herraisä." Sanon ja katson Connoria. "Sinä puhut ihan hirveän nopeasti. Ole vaan oma itsesi. Mutta älä liikaa." Connor naurahtaa hermostuneesti ja jatkamme matkaa hiljaisuudessa.

Pian olemme talon edessä ja Connor on edelleen todella hermostunut. "Hyvin se menee." Yritän rohkaista häntä ja Connor vaan nyökkää minulle.

Avaan ulko-oven ja kuulen isieni keskustelun keittiöstä. "Me tulimme." Huudan ja isäni huutavat meidät keittiöön. Kävelemme keittiöön, minä edellä ja Connor viipottaa takana.

"Connor" hän sanoo, kun kättelee isääni.

"Minä olen Andrew. Hauska tavata." Isäni sanoo ja Connor nyökkää pienesti hymyillen. Connor moikkaa myös toista isääni ja antaa heille suklaat.

"Connorin mielestä on pakko tuoda jotain." Sanon huokaisten ja isäni naurahtavat.

"Kiitos paljon. Istukaa vaan pöytään." Isäni sanoo ja osoittaa pöytää.

"Ethän sinä muuten ole millekkään allerginen? En tajunnut edes kysyä." Isäni sanoo voivotellen.

"En ole." Connor vastaa ja isä pyyhkii näkymättömän hikipisaran otsaltaan.

Asetumme kaikki pöytään ja otamme ruokaa lautasillemme. "No Connor sinäkin lienet ykkösvuoden opiskelija?" Isäni kysyy, kun kaikki ovat ruvenneet haarukoimaan ruokaa suuhunsa.

"Itse asiassa olen toisen vuoden." Connor sanoo ja minä puren huultani. Mitenköhän isät reagoivat siihen. Tai siis eihän sen pitäisi vaikuttaa yhtään mihinkään millään tavalla.

"Jaaha. Eikös teillä ollut eilen joku koulutyö, vai?" Isäni kysyy kohottaen kulmiaan.

"Oli oli. Ykkösillä ja kakkosilla on joitakin samoja kursseja. Minulla ja Connorilla sattuu olemaan sama biologian." Valehtelen sulavasti.

"Vai että sillä tavalla. No onkos sinulla mitä suunnitelmia lukion jälkeen? Onko joku ammatti mikä sinua kiinnostaa?" Isä kysyy ottaen kulauksen viiniä.

"Oikkis kiinnosta jonkin verran. Tai oikeastaan aika paljon." Connor sanoo totisena ja minulla on huono säkä. Olen juuri nielaisemassa ruokaa ja saan hirveän yskäkohtauksen. Onko Connor aivan tosissaan? En olisi ikinä uskonut. Viimeinen ala jonka luulisi Connoria kiinnostavan. Tosin emmehän me ole koskaan mistään tälläisestä jutelleet.

Surprising love//IN FINNISHWhere stories live. Discover now