27.

3.4K 133 28
                                    

Words 1018
****
"Siis... sehän on minun opettajani." Sanon järkyttyneenä ja mieleeni tulee millainen Hannah on minulle ollut.

"Tiedän. Ja hän on biologinen äitisi. Olemme pahoillamme Julia, että emme kertoneet sinulle aiemmin." Isäni pahoittelee ja minä nousen pöydästä ylös.

"Me lähdetään nyt." Sanon ja Connorkin tajuaa nousta ylös.

"Ei teidän vielä tarvitse minnekään lähteä." Isäni sanoo.

"Kyllä tarvitsee." Sanon ja lähden marssimaan kohti eteistä. Kuulen Connorin vielä kiittelevän kutsusta ja ruoasta. Pian hän kuitenkin seuraa minua.

Pian pääsemme raittiiseen ulkoilmaan, jota vedän kunnolla keuhkoihini. "Haluatko sinä olla yksin?"

"En. Haluathan sinä tulla viereeni?" Kysyn ja käännyn Connorin puoleen.

"Tietenkin haluan. Kysyin vaan." Connor sanoo ja lähdemme kävelemään kotia kohti.

****

"Aiotko sinä puhua sille?" Connor kysyy meidän maatessa sängylläni.

"Ehkä. Tää koko juttu.. tää ei vaan tunnu yhtään todelliselta. Kyllähän mä oon äkänny musta ja Hannahista jotain samaa. Kyllä me jotenkin muistetaan toisiamme." Totean ja pohdiskelen hänen ulkonäköään.

"Oisko Wikipedian aika mennä nukkumaan?" Connor kysyy ja suutelee otsaani.

"Minkä?" Kysyn ja nousen nojaamaan kyynerpäihin. Käännyn katsomaan Connoria. "Sanoitko sä mua Wikipediaks?"

"Joo. Sä oot mun oma Wikipedia." Connor sanoo hymyillen ja vetää minut takaisin viereensä.

"En minä ole mikään Wikipedia." Sanon käpertyessä Connorin viereen. Haukotellen makeasti ja pakko sanoa, että olen todella väsynyt, vaikka kello ei taida olla vielä kymmentäkään.

"Olethan."

"Connor, minä en-" aloitan, mutta Connor painaa huulensa minun omilleni, keskeyttäen minut.

Suudelman syventyessä hän kapuaa puoliksi päälleni ja rupeaa suutelemaan kaulaani. Päästän hyvän olon huokauksia, mutta pian raskaat silmäluomeni eivät jaksa enää pysyä auki.

****

Herään, kun kuulen puhelimen piippaavaa Connorin vieressä olevalla yöpöydällä. Yhtäkkiä ääni loppuu ja räväytän silmäni auki. En ole uskoa silmiäni. Connor on sammuttanut  sen!

"Mitä? Olenko minä vielä unessa? Vai oletko sinä tosiaan herännyt?" Kysyn ja nousen istumaan, samalla hieroen silmiäni. Connor ei sano mitään, virnuilee vaan.

"Mitä? Onko naamassani jotain?" Kysyn.

"Ei."

"Mitä sinä sitten virnuilet?" Kysyn ja kömmin sängynreunalle.

"Sinä nukahdit eilen." Connor toteaa ja minä naurahdan hänelle.

"Totta kai minä nukahdin. Niin nukahdit sinäkin. Tai siis olethan sinä varmaan nukkunut." Sanon ja Connor pyöräyttää minulle silmiään.

"Sinä nukahdit, kun suutelin kaulaasi." Connor toteaa virnuillen.

"Enkä." Väitän hänelle, vaikka minä muistan kuinka Connor suuteli kaulaani enkä enää avannut silmiäni.

"Joo, etpä." Connor sanoo ja lähtee huoneesta virne kasvoillaan.

"En varmasti." Huudan hetken päästä hänelle ja nousen itsekin ylös. Kävelen keittiöön missä Connor nojaa keittiöntasoa vasten. Kahvi on tippumassa.

Surprising love//IN FINNISHWhere stories live. Discover now