part 1

9.5K 358 536
                                    


H E L M I K U U
2 0 1 9

—H E L M I K U U2 0 1 9—

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.


S I R U

Nojailen rauhanyhdistyksen roskakatoksen seinään ja vetelen rauhoittavia henkosia tupakastani, joita rakas isoveljeni antoi minulle seitsemän kappaletta. Niistä on kyllä enää jäljellä vain yksi, sillä olen tarvinnut tänään erityisen monta hengähdystaukoa.

"Musta tuntuu et oon vähän ihastunu tohon Aapoon", Maria selittää posket katuvalon loisteessa nolostumisesta hehkuen. Hänen ihastuksensa vaihtuvat vähintään joka toinen päivä, joten tuossa lauseessa ole mitään nolostumisen arvoista.

"Se on kyllä söpö, vaikka onki aika ujo. Mut teille tulis söpöjä vauvoja", Ruusa vastaa ja lässyttää jälkimmäisen lauseen. Niin kun hän aina tekee puhuessaan vauvoista. Tai kissanpennuista.

"Se on nii jotenki hölmö, mut samalla kuitenki sellanen charmikas ja itsevarma, tiiättekö?" Maria sanoo haltioituneena ja näyttää siltä, että hänen aivoihin maalattiin juuri hänen ja Aapon viljapellolle sijoittuva hääkuva. Huokaan ja vaivun omiin ajatuksiini. Alan katua kokoajan enemmän, että alkuviikon sosiaalisen päivän mielihäiriössä lupauduin tulla nuorteniltaan enkä kehdannut enää perua. Tykkään kyllä nähdä kavereita, mutta tänään sosiaaliset akkuni ammottavat tyhjyyttä enkä jaksaisi ollenkaan kuunnella tuota ainaista vastakkaisen sukupuolen hehkutusta. Helmikuinen kylmä tuulenvire puhaltaa suoraan kasvoilleni, joten vedän pipoa syvemmälle päähäni. Pipo on äitin kutoma jättimäinen ja vaaleanpunainen, jonka päätä koristaa iso beige karvatupsu.

"No Valtsu on ainaki ihan in lööööv Siruun", Ruusa sanoo ja hätkähdän ajatuksistani kuullessani oman nimeni.

"Häh?"

"Joo joo, se tsiigaili sua ku pelattiin Unoa."

"Ihan sama", vastaan ja karistan tupakkaani lumipenkkaan.

"Eikö muka kiinnosta yhtään? Sehän on täydellinen. Pellavapää, tummanruskeet nappisilmät ja hauska ku mikä. Se vois ajeluttaa sua sillä sen mopoautolla ympäri keskustaa, mieti miten romanttista", Ruusa yrittää innostaa.

"Blaah."

"Haloo Ruusa, ihan ku Sirua kiinnostais kukaan", Maria naurahtaa ja tumppaa oman tupakkansa sihahduksen saattelemana lumihankeen, ennen kun pudottaa sen tuhkakuppiin ja laittaa tumput käsiinsä. Pidän itse katseeni tiukasti omassa pörröhanskassani, jonka haluaisin myös jo laittaa takaisin paljaaseen, tupakkaa pitelevään käteeni, joka alkaa olla jo hypotermian partaalla. Kallisarvoinen tupakka on kuitenkin vasta puolessa välissä, joten mennään vielä hetki paljain käsin.

"Jäät kohta Siru ihan yksin", Ruusa yrittää pelotella siinä onnistumatta, joten kohautan vain olkiani. Ruusa on yksi niistä lestadiolaisista tytöistä, joka on jo valinnut tulevan aviomiehensä naapurin Johanneksesta. He eivät vielä virallisesti seurustele, mutta vuoden päästä on eri tilanne. Siitä sitten vuoden päästä kirkonkellot soi ja huntu hulmuaa tuulessa, morsiuskimppu lentää epätoivoisen Marian syliin ja pian on hänen vuoronsa. Siitä yhdeksän kuukauden kuluttua maataankin jo synnärillä ponnistamassa Jumalan suurinta ihmettä tähän maailmaan, ja tismalleen sama kaava toistuu vuoden päästä. Ja kahden, ja kolmen, ja pian onkin jo kymmenen lasta ja asuntoauto pihassa. Kaikki kaverit tekee tismalleen samoin. Sillä aikaa minä luultavasti istutan pienen punaisen pirtin pihalla syreeneitä uuteen ruukkuun ja nautin omasta rauhasta ja hiljaisuudesta. (Tai en välttämättä hiljaisuudesta, sillä luultavasti kuuntelen salaa NRJ:tä ja toivon sieltä kuuluvan Aviciita tai jotain muuta menevää musiikkia, jota ei ole uskovaisessa kodissa soveliasta kuunnella.)

SIRIUSWhere stories live. Discover now