part 14

8.2K 331 228
                                    

—S I R U—

Ups! Ten obraz nie jest zgodny z naszymi wytycznymi. Aby kontynuować, spróbuj go usunąć lub użyć innego.


S I R U

"Vittu, vittu, vittu", puhisen puoliääneen ja pidän samalla kättä suuni edessä. Jähmetyn paikalleni, kun Millin haukku hiljenee ja Samuel huhuilee minua alakerrasta. Marius muodostaa huulilleen sanat mitä vittua me tehdään, ja näen kauhun leimahtavan hänenkin silmissään. Hän tietää, ettei tämä ole lestadiolaisessa perheessä mikään pikkujuttu. Ei varsinkaan silloin, kun olen jo valehdellut korvat ja silmät täyteen.

Menen täyteen paniikkiin, kun musiikki lakkaa ja taloon tulee hiirenhiljaista. Niin hiljaista, että kuulen Samuelin askeleet alakerrassa. Ensin keittiöön, sitten takaisin olohuoneeseen. Aina vain lähemmäs portaita, lähemmäs meitä. "Siru?" hän huhuilee taas.

Marius katsoo minua kysyvästi ja osoitan sänkyä. "Sängyn alle. Nyt. Harhautan sen jotenki. Vittu. Anteeks", latelen sekalaisia sanoja ja toivon hänen saavan niistä kiinni, ettei minun tarvitse toistaa. Tällä kertaa Mariuksen aivot on terävänä, sillä hän onnistuu ääntäkään päästämättä luikahtamaan sängyn alle.

Sydämeni hakkaa aina vain kovempaa, kun puuportaiden uhkaavasti voimistuva narina lähestyy saaden ihoni kananlihalle. Istun sängylle risti-istuntaan, vedän peittoa sängyn reunan yli, otan nopeasti yhden Harry Pottereista syliini ja avaan sen satunnaisesta kohdasta, kunnes isoveljeni ilmestyy ovenrakoon.

Käteni tärisevät yhä.

"Mitkä bileet sulla täällä oikeen on?" Samuel kysyy huvittuneena. Kuulen Mariuksen kiivastuneen hengityksen sängyn alta ja se saa käteni tärisemään entisestään. En olisi uskonut koskaan sanovani näin, mutta todella toivon, ettei isoveljeni ole vähään aikaan putsannut korviaan.

"Sori, se jäi päälle", mutisen vastaukseksi.

"En mä tiennykkää, et sä kuuntelet tollasta", Samuel sanoo edelleen virnuillen.

"Joo, pitää välillä vähä irrotella", sanon ja tunnen oloni niin helvetin typeräksi. Puna alkaa levitä kasvoilleni silkasta myötähäpeästä itseäni kohtaan ja joudun todella tekemään työtä sen eteen, etten irvistäisi itselleni.

"Ei sitä tarvi hävetä", hän sanoo rauhallisesti, kun huomaa punastumiseni. "Kuuntelenhan mäkin Queenin kokoelmalevyä aina autossa, ku ajan Jyväskylään. Menomatkalla siis, koska Linnea ei tykkää. Jos ajetaan yhessä, nii sit me kuunnellaan Lady Gagaa."

"Kuunteleeko Linnea muka Lady Gagaa?" kysyn ihmeissäni. En olisi ikinä uskonut. Linnea on niin kiltti luonnonlapsi, ja hänen lempiartistinsa onkin räikeään meikkiin ja lihakyljyksiä jäljittelevään mekkoon pukeutuva pop-artisti. Jäisin mielelläni kyselemään enemmänkin, ellei sänkyni alla olisi piilossa eräs kylän pahamaineisimmista nuorista miehistä.

"Meillä kaikilla on omat salaiset paheet", Samuel sanoo nauraen ja haroo hiuksiensa tummia suortuvia. Hän astuu huoneeseen sisälle ja sykkeeni alkaa taas nousta. Hänen katseensa on epäileväinen ja minusta tuntuu, että hän aistii jotain. Luojan kiitos koiramme on jänishousu eikä uskalla tulla portaita ylös, se olisi tällä hetkellä jo nuolemassa Mariuksen naamaa.

SIRIUSOpowieści tętniące życiem. Odkryj je teraz